Aikojen kuluessa käsitykset onnellisuudesta ovat poikenneet toisistaan varsin paljon. Amerikkalainen historiantutkija Darrin McMahon kuvaa kijassaan Happiness – A history sitä, miten käsitys onnellisuudesta on länsimaisessa kulttuurissa muuttunut kahden ja puolen tuhannen vuoden kuluessa. Antiikin kreikkalaisille onnellisuus oli jumalten lahja, keskiajalla se tarkoitti hyvän elämän elämistä ja nykyaikana se nähdään ihmisten perusoikeutena ja joskus suorastaan velvollisuutena. (McMahon, 2006.)
Useiden länsimaisten kielien sana onnellisuus juontaa juurensa onnesta ja sattumasta. Esimerkiksi englannin kielen sana happiness tulee vanhan englannin ja muinaisnorjan sanasta happ, joka tarkoittaa sattumaa ja onnea. Samasta sanasta happ tulevat myös happen merkityksessä tapahtua ja haphazard merkityksessä sattuma. Ranskan bonheur puolestaan tulee sanoista bon (hyvä) ja heur (vanha ranskalainen sana onnelle). Saksan Gluck ja ruotsin lycka tarkoittavat sekä onnellisuutta että onnea. Italian, espanjan ja portugalin onnellisuutta tarkoittavat sanat pohjautuvat latinan felixiin, joka tarkoittaa onnea ja joskus myös kohtaloa (McMahon, 2006). Suomen kielessä sanan historiasta on kaksi teoriaa. Toisen mukaan se tulee indoeurooppalaisen kantakielen sanasta onco, joka tarkoittaa kohtaloa, ihmisosaa. Toisessa teoriassa lähdetään sanasta onsi, joka aluksi tarkoitti tyhjää tilaa ja paikkaa ja lopulta hyvää tilaa ja tilannetta. (Meri, 1991.)
Onnellisuutta tarkoittavat sanat tulevat siis ajalta, jolloin käsitys onnellisuudesta oli erilainen kuin nykyisin. Onnellisuus riippui sattumasta, onnesta tai kohtalosta. Mielenkiintoisesti sattumanvarainen onni ja ennalta määrätty kohtalo yhdistyvät onnellisuutta tarkoittavissa sanoissa. Näitä täysin erilaisia asioita yhdistää se, että ihmisillä ei ole mahdollisuutta itse vaikuttaa asiaan (McMahon, 2006).
Vanhan onnellisuus- tai onni-käsityksen mukaan onnellisuus on kiinni ulkoisesta voimasta, johon voi yrittää vaikuttaa maagisten rituaalien avulla. Nykyään harvat ajattelevat onnellisuudesta aivan tuolla tavalla. Monet kuitenkin lukevat horoskooppeja tai käyvät ennustajalla. Jonkinasteinen taikauskoisuus on varsin yleistä. Vuonna 1996 tuhannelta amerikkalaiselta kysyttiin galluptutkimuksessa, ovatko he taikauskoisia. Vastaajista 53 % sanoi olevansa ainakin jonkin verran ja 25 % oli melko tai erittäin taikauskoisia. Toisen tutkimuksen mukaan 72 %:lla amerikkalaisista on ainakin yksi onnea tuottava esine. Sen sijaan useiden tutkimusten mukaan hieman yli kymmenen prosenttia ihmisistä sanoo välttävänsä tikapuiden alta kulkemista.1
1 Eräässä englantilaisessa tutkimuksessa haluttiin selvittää, onko asia todellisuudessa niin. Tutkimuksessa asetettiin tikapuut seinää vasten ruuhkaisessa kaupungin keskustassa. Yli 70 % ihmisistä loikkasi mieluummin kadulle kuin käveli tikapuiden alta. (ks. Wiseman 2003).
