Yhteiskunta- ja talouspolitiikkaa ohjaavana ajatuksena on ollut se, että taloudellinen kasvu ratkaisee yhteiskunnalliset ongelmat ja luo kansalaisille hyvinvointia. Monessa suhteessa niin on tapahtunutkin, mutta hyvinvointi ei onnellisuustutkimusten perusteella ole lisääntynyt toivotulla tavalla. Siitä huolimatta monet poliittiset päättäjät edelleen uskovat taloudellisen kasvun positiivisiin vaikutuksiin.

Talouden kehitystä on totuttu arvioimaan bruttokansantuotteen perusteella. Bruttokansantuote (BKT) kuvaa maan kokonaistuotantoa rahassa mitattuna. Käsite luotiin 1920-luvun lopulla kansantaloudellisen päätöksenteon apuvälineeksi. Käsitteen kehittäneet taloustieteilijät varoittivat käyttämästä käsitettä muun yhteiskunnallisen kehityksen – kuten hyvinvoinnin muutosten – arvioimiseen. Käytännössä niin on kuitenkin tapahtunut. Talouden ja hyvinvoinnin kehityksen arvioimiseen on pyritty kehittämään myös muita mittareita, sillä bruttokansantuotteen perusteella ei voida esimerkiksi tietää, millaisia ympäristöhaittoja kasvuun mahdollisesti liittyy.

Amerikkalaisten tutkijoiden kehittämä GPI (Genuine Progress Indicator, aidon kehityksen indikaattori) pyrkii ottamaan huomioon kansalaisten kokeman hyvinvoinnin ja kasvun ympäristölle aiheuttamat haitat. Suomen bruttokansantuote on 1990-luvun alun pientä vähennystä lukuun ottamatta kasvanut koko ajan. Sen sijaan GPI on ollut laskussa 1990-luvun alusta saakka. Yhdysvalloissa bruttokansantuote on myös kasvanut tasaisesti, mutta GPI on pysynyt kutakuinkin samalla tasolla 1980-luvun alusta lähtien (Hoffren, 2008). Tulokset antavat aiheen pohtia, millä perusteella tehdään talouteen liittyviä yhteiskunnallisia päätöksiä. Katsotaanko asioita BKT:n, GPI:n, jonkin uuden mittarin vai suurimman onnellisuuden periaatteen näkökulmasta.