Missä on lapsen oikea nukkumispaikka?

Puolitoistavuotias ihmisenalku elää yhden teorian mukaan ns. uudelleenlähentymiskriisiä, millä tarkoitetaan sitä, että lapsi on tullut tietoiseksi pienuudestaan ja riippuvuudestaan. Vain muutamaa kuukautta aikaisemmin, opittuaan juuri kävelemään, hän oli kuin olisi omistanut koko Euroopan. Nyt hänestä on tullut ailahteleva ja helposti hätääntyvä. Keskushermosto kypsyy vinhaa vauhtia, ja toisinaan kypsymisen epätasaisuus näkyy esimerkiksi juuri yöunen häiriintymisenä. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että poikasi haluaa varmistua siitä, että ei ole yksin, ja että hänellä ei ole mitään hätää.

Ne tavat ja menetelmät, joilla te vanhemmat rauhoitatte lasta, ovat juuri sellaisia kuin niiden pitääkin olla. Lapsen käyttäytyminen – niin uuvuttavaa kuin se toisinaan onkin – ei ole missään tapauksessa mitään "rajojen hakemista" eikä siihen pidä vastata kouluttamalla. Nukkukoon poika pinnasängyssään teidän vanhempien vieressä niin kauan kuin tarvitsee sitä. Kyllä hän oppii aikanaan nukkumaan omassa huoneessaankin.

Nukutte samassa makuuhuoneessa koko perhe, äiti, isä ja kaksi kouluikäistä poikaa. Onko se jokin ongelma vai eikö ole? Riippuu niin sanoakseni asianhaaroista. Joissakin perheissä käydään luontevasti yhdessä saunassakin, vaikka lapset tulevat murrosikään, ja ulkomaalaiset psykiatrit ihmettelevät, miten meillä kenestäkään voi tulla täysijärkistä.

Aika monet vanhemmat kokevat intiimin yhdyselämän villin ja vapaan toteuttamisen pulmalliseksi, jos on olemassa vaara, että lapset seurailevat tapahtumia, joita ei ole tarkoitettu heidän nähtäväkseen. On lapsia, jotka haluavat nukkua samassa makuuhuoneessa vanhempien kanssa joko a) päästäkseen näkemään, mitä siellä puuhataan tai b) estämään sopimattomat aktiviteetit. Sitten on niitä, jotka ovat pelokkaita ja arkoja ja niitä, joilla on erilaisia, toisiinsa kietoutuneita motiiveja. Luulenpa, että teidän kymmenvuotiaan poikanne mielestä löytyisi yhtä jos toistakin, jos sitä alettaisiin penkoa.

Pitäisikö sitten penkoa? Oleellista on mielestäni, että poika itse on kiusaantunut pelokkuudestaan ja sen mukanaan tuomista rajoituksista. Reipas jääkiekkoilija joutuu nukkumaan vanhempien makuuhuoneessa eikä mahda itselleen mitään.

Jotakin on siis tehtävä. Sanot pojan pelkäävän, että hän ei saa unta. Onko se nyt niin kamalaa, jos valvoo yhden tai kaksi yötä? Kolmantena uni tulee ihan varmasti. Jos unen saamisen vaikeus johtaa ahdistumiseen ja epätoivon tunteisiin, voitaisiin kokeilla esimerkiksi melatoniinia nukahtamisen avuksi. Se ei ole rauhoittava lääke eikä siitä ei tule riippuvaiseksi. Entä jos jompikumpi teistä vanhemmista istuisi pojan vuoteen vieressä kunnes hän nukahtaa?

Mielestäni tällaisissa tapauksissa lahjontakaan ei ole mahdotonta; vanhemmathan asettuvat tukemaan pojan normaalia kasvua ja irrottautumista lupaamalla jonkin palkinnon osoitetusta reippaudesta. Viikko omassa sängyssä omassa huoneessa luultavasti riittäisi poistamaan asian päiväjärjestyksestä.

Kysymys kodin nukkumisjärjestyksestä on ikivanha. Suomalaisissa pirteissä on aina ollut ahdasta, eikä siitä ole kauan, kun vanhemmat ja lapset nukkuivat samassa tuvassa ja pappa vielä pötkötti uuninpankolla. Ahtaudesta huolimatta lapsiluku kasvoi vuosi vuodelta... Näissä oloissa vanhemman polven suomalaiset ovat varttuneet, eikä heistä sen pöllömpiä ole tullut kuin muistakaan.

Se, että lapset ja aikuiset nukkuvat eri huoneissa, korostaa sukupolvien erillisyyttä. Sukupolvien välinen raja on seksuaalisuuden raja. Seksuaalisuus kuuluu aikuisten elämään, joskin toisinaan vain potentiaalisesti. Vaikka sinulla ei juuri nyt olekaan seurustelusuhdetta, sellainen voi osua kohdalle. Nykyinen järjestely tuntuu liittävän sinut pikemminkin lasten kuin aikuisten joukkoon. Yhdentoista ikäinen poikasi alkaa vähitellen tulla murrosikään. Ajatus, että äiti kuuntelee hänen touhujaan, tuntuu hänestä varmasti jossain vaiheessa luotaantyöntävältä.

Mörköjä ei ole syytä maalata seinille, eivätkä lapsesi varmaan kasva kieroon nykyisen nukkumisjärjestelyn takia. Suosittelen silti miettimään, mitä tapahtuisi, jos muuttaisit yksin sinne leluhuoneeseen ja siirtäisit lelut lastenhuoneeseen. Se voisi sinustakin olla aika vapauttavaa.

Nukuttamisesta tuli painajainen

Arkisesta ja neutraalista iltatilanteesta on tullut tunnekuohujen ja valtataistelujen kenttä. Lapsi tietää, että vanhemmat väsyvät ja hermostuvat hänen jokailtaiseen show'hunsa, mutta jatkaa sitä silti. Hän tekee niin, koska äiti ja isä ovat hänen otteessaan, ja se on joka ikisestä lapsesta tavattoman tyydyttävää. Oi, kuinka aikuiset tanssivat kuin marionetit – ja hän itse on vasta pikkuinen likka!

Ensin esitän karkean ja epähienon kysymyksen: minkä ihmeen takia te vanhemmat jäätte lastenhuoneeseen iltasuukkojen ja peittelyn jälkeen? Mihin te arvelette kohta viisivuotiaan lapsen tarvitsevan äidin tai isän läsnäoloa nukahtamisen hetkellä? Suosittelen luopumaan tästä käytännöstä, sillä se mahdollistaa iltasirkuksen jatkumisen. Riittää, kun lapselle todetaan asiallisesti, että vanhemmat löytyvät olohuoneesta, jos heitä tarvitaan. Kyse ei ole rangaistuksesta eikä hylkäämisestä vaan täysin asiaperusteisesta ratkaisusta. Kannattaa kuvitella, miltä itsestä tuntuisi yrittää nukahtaa, jos joku valvoisi vieressä tuijottamassa. Sen sijaan, että olisi suhteessa itseensä ja omiin ajatuksiinsa, onkin suhteessa toiseen. Rauhoittamisen asemesta toisen läsnäolo aktivoi mieltä ja kutsuu vuorovaikutukseen. Eihän nukahtaminen sentään ole mikään traumakokemus, jossa toisen läheisyyttä tarvitaan!

Lapset käyttävät valtaa huomatessaan, että saavat aikuisen tempautumaan tunteella mukaan. Koet oman kiukkusi kielteisenä. Syntyy hankala tunteiden ketju, jossa lapsi provosoi, sinä provosoidut, syyllistyt ja pyrit hyvittelemään omaa, täysin aiheellista kiukkuasi lapselle. Sen sijaan, että olisit kosketuksessa lapsen tunteisiin, reagoitkin omaan ärtymykseesi aivan turhalla syyllisyydellä.

Kukaan lapsi ei aikaile käyttäessään tätä hyväksi – ei tietenkään tietoisesti eikä "pahuuttaan" vaan yleisten inhimillisten lainalaisuuksien tähden. On tarpeellista, etten sanoisi välttämätöntä, että aikuinen ärtyy ärsytettäessä ja myös näyttää sen lapselle. Aitojen kiukuntunteiden vääntäminen väkisin myönteisiksi ei auta lasta ymmärtämään itseään eikä muita. Se, että pystyy nelivuotiaana pompottelemaan vanhempiaan, on lapsesta juovuttavan ihanaa, mutta aiheuttaa samalla turvattomuutta.

Jokailtainen taistelu

Tavanomaisiin iltarutiineihin tulee stoppi, tilanne ja tunnelma muuttuvat kokonaan ja olette yhtäkkiä hyvin tasaväkiseltä vaikuttavassa valtataistelussa. Tytär änkeää pois vuoteestaan, ja sinä hilaat hänet takaisin. Tyttö lyö ja potkii, ja joudut pitämään häntä kiinni ja rauhoittelemaan. Voin kuvitella, että teidän kummankin mielestä nukkumaanmenotilanteet ovat rasittavia, ja te molemmat menette pahalla mielellä vuoteeseen.

Ensimmäinen tehtävä on poistaa iltatilanteista kaikki valtataistelun elementit. Ymmärrän, että tuon ohjeen antaminen on helpompaa minulle kuin sen toteuttaminen käytännössä voimakastahtoisen pikkutytön kanssa. Ottaisin asian puheeksi etukäteen, siis jo aikaisemmin päivällä tai illansuussa. Sanoisin, että sellainen peli ei enää vetele ja kysyisin tytöltä hänen ajatuksiaan siitä, miten jatkossa olisi järkevää toimia. Tietenkin sinä olet äiti ja auktoriteetti, mutta lapsi kokisi varmasti hyvänä, että häntä kuullaan.

Unilelun pois ottaminen ei ole hyvä ratkaisu, se tuntuu lapsesta julmalta ja on omiaan vain lisäämään kierroksia. Sen sijaan saattaisin todeta, että iltatoimien, iltasadun, halin ja suukkojen jälkeen äiti ei ole enää tavattavissa. En kantaisi lasta takaisin sänkyyn kertaakaan, en komentaisi enkä puuttuisi hänen edesottamuksiinsa, ellei hänellä ole oikeasti hätä tai paha mieli. Ilman lohdutusta hätääntynyttä tai pelästynyttä lasta ei pidä jättää koskaan. Toteaisin vain mahdollisimman viileästi, että äiti keskittyy nyt omiin asioihinsa, lueskelemaan tai katsomaan televisiota. Joskus lahjonnallakin on sijansa lastenkasvatuksessa, mutta tässä kohden en käyttäisi sitä. Se merkitsisi tyttären näkökulmasta, että häntä palkitaan huonosta käytöksestä.

Isosiskon nukkumaanmenosta on tullut valtapeli. Sitä mutkistaa pikkuinen poikavauva, joka herää itkemään siskon mekastaessa. Mies on mukana hengessä vaan ei juurikaan käytännössä. Mahtaako hän ajatella, että sinun olisi selvittävä yksinäsi kahden lapsen hoitamisesta, kun hän hoitaa oman työnsä tahollaan?

Vauvan syntymä voi panna liikkeelle isosiskon tai -veljen mielessä mitä villeimpiä kuvitelmia. Eräs tyypillinen lapsen johtopäätös on, että vanhemmat ovat olleet häneen tyytymättömiä ja ovat hankkineet hänen tilalleen uuden ja paremman lapsen. Suosittelen käymään rauhallisia keskusteluja tyttären kanssa ja kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavanaan. Hänen täytyisi saada kokea, että äiti ja isä ymmärtävät hänen tunteitaan, vaikka eivät hyväksykään huonoa käytöstä.

Tyttö ei ole koskaan oppinut nukahtamaan yksin. "Nukuttamisesta" on tullut omituinen show, jossa lapsi puree ja potkii ja saa rangaistukseksi jäähyn. Hän käy ylikierroksilla rauhoittumisen asemesta. Eihän siitä tule yhtään mitään. Tyttö on oivaltanut, mistä narusta vetämällä hän saa äidin tanssimaan. Todennäköisesti saat tyttäresi mielikuvissa ansiosi mukaan, toithan kotiin sen kiljuvan kiusankappaleen.

Mitenkähän teidän maailmanne järkkyisi, jos sanoisitte miehenne kanssa tytölle aivan tavallisella puheäänellä, että on nukkumaanmenon aika, mutta ette osoittaisi mitään reaktioita hänen show'taan kohtaan. Ette siis lähtisi viemään häntä vuoteeseen, ette määräisi jäähyjä, ette olisi huomaavinannekaan hänen temppuiluaan. Luulen, että hän ei jaksaisi kauan provosoida, jos kukaan ei provosoituisi. En tarkoita, että lapsi pitäisi hylätä tai että häneen olisi suhtauduttava vihamielisesti, vaan että te vanhemmat jättäisitte huomiotta tytön negatiivisen käytöksen.

Oletko muuten ihan varma, että jaksat tässä tilanteessa pienen vauvan äitinä tehdä rankan kotirumban lisäksi iltatyötäkin? Onko mahdollista, että olet vielä synnytyksen jäljiltä alavireinen? Joka tapauksessa sinun omasta voinnistasi herää huoli ja samalla huoli siitä, miten jaksat paneutua riittävään vastavuoroiseen kontaktiin pienen poikasi kanssa.