Masennusta esiintyy noin 3 %:lla alle 13-vuotiaista lapsista ja noin 6 %:lla 13–18-vuotiaista nuorista. Noin 3 %:lla vauvoista esiintyy sosiaalista vetäytymistä, mikä voidaan tulkita masennusoireena. Alle teini-ikäisillä lapsilla masennusta tavataan yhtä usein pojilla ja tytöillä, kun taas nuoruusiässä masennus on tavallisempaa tytöillä.

Masennusoireet

Masennus ilmenee eri-ikäisellä lapsella eri tavoin. Aivan pienen lapsen "masentuneisuuden" merkkejä voivat olla kasvun hidastuminen, kehityksen taantuminen, kontaktista vetäytyminen, apaattisuus sekä erilaiset uni- ja syömisongelmat.

Leikki-ikäisen lapsen masennusoireisiin kuuluu puolestaan haluttomuuden, surullisuuden ja energian puutteen lisäksi usein käytösoireita, kuten levottomuutta, kiukuttelua, raivokohtauksia ja yleistä vastahankaisuutta. Lapsen leikeissä ja puheissa saattaa esiintyä kuolemaan tai kuolemiseen liittyviä teemoja sekä väkivaltaisuutta. Leikki-ikäisellä myös erilaiset ruumiilliset oireet, kuten mahakipu, jalkojen säryt ja päänsärky, saattavat esiintyä yhdessä masennusoireiden kanssa. Masentuneella lapsella voi olla uneen ja syömiseen liittyviä ongelmia.

Kouluikäisellä lapsella masennukseen viittaavia oireita ovat alakuloisuus, surumielisyys, loukkaantumisherkkyys, tyytymättömyys sekä haluttomuus. Tavallista on, että lapsi menettää kiinnostuksen sellaisiinkin asioihin, jotka periaatteessa ovat hänelle mieluisia. Masentuneella koululaisella voi esiintyä vaihtelevasti vihaa ja toivottomuutta sekä äkillisiä itkukohtauksia. Puheissa, kirjoituksissa, piirroksissa ja leikissä voi esiintyä toivottomuuden, avuttomuuden, syyllisyyden ja arvottomuuden teemoja.

Masennusoireet muuttuvat kliinisesti merkittäväksi häiriöksi, kun lapsen ikätasoinen toimintakyky alkaa kärsiä. Tämä näkyy muun muassa vaikeutena pärjätä päiväkodissa tai koulussa, kaverisuhteiden ongelmina tai niistä vetäytymisenä sekä harrastusten jäämisenä. Lisäksi lapsella voi olla merkittäviä vaikeuksia selvitä arjen toiminnoista, jotka ovat aiemmin sujuneet ilman ponnisteluja.

Itsetuhoiset ajatukset ja teot

Masentuneella lapsella voi leikki-iästä alkaen esiintyä itsetuhoisia ja aggressiivisia ajatuksia, puheita ja tekoja. Näitä ovat esimerkiksi itsensä pureminen ja kuristaminen, raapiminen sekä pään hakkaaminen vahingoittamistarkoituksessa. Lisäksi lapsi voi hakeutua vaarallisiin tilanteisiin esimerkiksi säntäilemällä autojen alle tai hyppäämällä vaarasta välittämättä korkeilta paikoilta.

Lasten ja nuorten itsetuhoiset ajatukset ovat sangen tavallisia, mutta itsemurhayritykset harvinaisia. Useimmilla itsetuhoisilla lapsilla on useita samanaikaisia riski- ja kuormitustekijöitä. Itsemurhayritystä ennakoivat teot, kuten viiltely tai muu itseä vahingoittava käytös, on tärkeä tunnistaa, ja siihen on aina puututtava aktiivisesti. Itsetuhoisuuden taustalla voi olla halua päästä pakoon vaikeuksia tai syyllisyyttä. Lisäksi lapsi voi epärealistisesti kuvitella pääsevänsä jo kuolleen läheisen luo tappamalla itsensä.

Kasvuympäristön kuormitustekijät

Lapsen masennuksen on osoitettu olevan yhteydessä erilaisiin kasvuympäristön kuormitustekijöihin, kuten koulukiusaamiseen, kaverittomuuteen sekä erilaisiin perheen ongelmiin. Lisäksi masennukselle altistaa lapsen oma haavoittuvuus, kuten pelokkuus ja arkuus, negatiivinen suhtautumistyyli, taipumus murehtia asioita sekä negatiivinen käsitys omasta ruumiistaan. Fyysiset ja kognitiiviset puutteet, kuten vammaisuus, ruumiillinen sairaus tai koettu erilaisuus, altistavat osaltaan masennusoireille. Hyvä itsetunto ja sosiaaliset taidot, suotuisat ikätoveri- ja aikuiskontaktit, halu pärjätä koulussa sekä lahjakkuus puolestaan suojaavat masennukselta.

Milloin ja mistä tulisi hakea apua?

Jos lapsen masennusoireet eivät lievenny kuormituksen vähentämisen ja arjen vakauttamisen keinoin, on syytä hakeutua terveydenhuollon piiriin avun saamiseksi. Lievät masennusjaksot, etenkin liittyessään lapsen kasvuympäristön muutoksiin, kuten esimerkiksi vanhempien eroon, voidaan hoitaa neuvolan tai kouluterveydenhuollon kautta. Hoidon seurannan tulisi kuitenkin olla riittävän pitkä, jotta lapsen toipuminen voidaan luotettavasti arvioida.

Erikoissairaanhoitoon ohjataan pitkittynyt tai vakava toimintakykyä heikentävä masennus, epäily kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sekä lapset, joilla on muuta samanaikaissairastavuutta ahdistuneisuutta tai käytöksen ongelmia. Nuoruusikäisten kohdalla on pidettävä mielessä mahdollinen päihteiden käyttö.

Vakavasti masentunut, itsetuhoinen, psykoottinen tai maaninen lapsi on toimitettava välittömästi psykiatriseen arvioon esimerkiksi terveyskeskuksen tai sairaalan päivystykseen. Päivystykseen voi hakeutua myös ilman lähetettä. Lapsen turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Liki kaikki lapset toipuvat ensimmäisestä masennusjaksosta. Masennus on kuitenkin luonteeltaan toistuvaa ja useiden masennusjaksojen myötä taudinkuva voi pitkittyä ja hankaloitua. Lapsen masennusoireiden hoidossa keskeistä onkin oireiden väistymisen lisäksi toimintakyvyn palautuminen, kärsimyksen lievitys ja hyvinvoinnin lisääminen sekä masennuksen uusiutumisen estäminen.

Lapsen masennuksen hoitona suositellaan kasvuympäristöön kohdistuvien tukikeinojen lisäksi yksilöllisen tarpeen mukaan psykoterapiaa ja vanhemmilla lapsilla tarvittaessa lääkitystä. Hoidossa keskeistä on perheen ja verkoston yhteistyö. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän hoidon tulisi suuntautua perheeseen ja toteutua vanhempien kautta.

Kirjallisuutta

  1. Martin T, Karlsson L & Marttunen M. Temperamentti ja kiintymyssuhde nuoruusiän masennuksen riskitekijöinä. Suomen Lääkärilehti 2011, 7:547–552.
  2. Nuotio T-M. Karukivi M & Saarijärvi S. Nuorten masennusta voidaan ehkäistä. Suomen Lääkärilehti 2013, 15:1 089–1 095.
  3. Puustjärvi A & Kumpulainen K. Kaksisuuntainen mielialahäiriö lapsuudessa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2008, 124:2 095–2 101.
  4. Puura K & Mäntymaa M. Lapsen itsetuhoisuus: hätähuuto mahdottoman edessä. Suomen Lääkärilehti 2012, 17:1 330–1 333.
  5. Tamminen T. Lapsen masennus. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2010, 126:627–633.