DNA:n pätkiä voidaan tunnistaa koettimilla hieman samaan tapaan kuin kaupan kassalla laite lukee viivakoodia. Viivakoodilaite selvittää eripaksuisten viivojen järjestyksen ja siten tunnistaa tuotteen. DNA-tutkimuksissa käytetään viivakoodin lukijan asemesta koettimia, jotka tunnistavat DNA:n emästen järjestyksen.

Koettimella on mahdollista tunnistaa esimerkiksi tautia aiheuttavan mikrobin (bakteerin tai viruksen) DNA:ta. Oletetaan, että halutaan tietää, onko veressä maksatulehdusta aiheuttavaa hepatiittivirusta. Tällöin voidaan käyttää DNA-koetinta, joka on valmistettu tunnistamaan hepatiittiviruksen DNA-jakso. Tunnistin löytää viruksen DNA:n seerumista, mutta ei välitä näytteen muista aineista. Vaikka näytteessä olisi verisoluja, joissa on ihmisen DNA:ta, tunnistin ei siitä välitä, koska se on valmistettu tunnistamaan vain hepatiittiviruksen DNA:ta. Näin tunnistin löytää erittäin pienen DNA-hitusen seerumin satojen muiden aineiden joukosta. Jos DNA löytyy, näytteessä on tämä mikrobi tai ainakin sen osia.

DNA-tutkimusta ei läheskään aina tarvita mikrobien tunnistamiseen, sillä bakteeriviljely tai muut menetelmät riittävät useimmiten. Silloin, kun oikeaan diagnoosiin ei päästä tavallisin keinoin, voidaan turvautua DNA-tutkimukseen. Sen avulla voidaan todeta monia viruksia (esimerkiksi herpes-, nuha-, hepatiitti- ja parvorokkovirukset), bakteereita (esimerkiksi klamydia) ja toksoplasma-niminen alkueläin.