Tutkimus tehdään, kun epäillään folaatin puutosta. Epäily folaatin puutteesta herää yleensä silloin, jos todetaan anemia ja punasolujen tilavuus (MCV-arvo) on normaalia suurempi.

Folaatti on vesiliukoinen B-ryhmän vitamiini (B9-vitamiini), jota tarvitaan solujen jakautumiseen ja verisolujen muodostumiseen. Ravinnossa esiintyvää vitamiinimuotoa kutsutaan folaatiksi. Foolihappo on vastaava synteettinen vitamiini, jota on vitamiinivalmisteissa, ravintolisissä ja täydennetyissä elintarvikkeissa.

Ihmisen elimistö ei pysty tuottamaan folaattia tai foolihappoa, joten se on saatava ravinnosta tai ravintolisänä. Vesiliukoinen folaatti ei juuri varastoidu elimistöön. Eniten folaattia saadaan maksasta, täysjyväviljasta, tummanvihreistä kasviksista ja palkokasveista. Myös maitovalmisteista saadaan pieniä määriä folaattia.

Monipuolisesta riittävästi kasviksia ja täysjyväviljatuotteita sisältävästä ruuasta saa yleensä riittävästi folaattia, mutta puutteellinen ravinto voi yksinkin aiheuttaa folaatin puutteen. Lisäksi puutteen voi aiheuttaa huonontunut imeytyminen esimerkiksi suolistosairauden yhteydessä tai lisääntynyt folaatin tarve esimerkiksi raskauden, imetyksen ja joidenkin sairauksien yhteydessä. Myös jotkin lääkeaineet voivat aiheuttaa folaatin puutetta (esimerkiksi epilepsialääkkeet, metotreksaatti ja trimetopriimi).

Riittävä folaattipitoisuus ehkäisee raskauden aikaista sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriön muodostumista. Foolihappolisän käyttö suositellaan aloitettavaksi noin kaksi kuukautta ennen suunniteltua raskautta. Valmisteen käyttöä voi jatkaa 12. raskausviikon loppuun.

Ennen verinäytteen ottoa tulee olla 12 tuntia ravinnotta.