Lapsen (alle murrosikäisen) painelu-puhalluselvytys (PPE)

Lasten sydänpysähdykset ovat huomattavasti harvinaisempia kuin aikuisten, ja syyt lapsen elottomuuteen johtuvat yleisimmin äkillisestä hapenpuutteesta.

Lapsen elimistön rakenne ja fysiologia ovat erilaiset kuin aikuisen. Tämä on otettava huomioon silloin, kun lasta elvytetään. Lapsen elvytys noudattaa perusperiaatteiltaan aikuisen tekniikkaa, mutta painelu- ja puhallusvoima on sovitettava lapsen kokoon.

  1. Kun lapsi menettää äkillisesti tajuntansa tai näyttää elottomalta, selvitä heti, tarvitaanko painelu-puhalluselvytystä.
  2. Tarkista tajunta.
    1. Selvitä, onko lapsi herätettävissä puhuttelemalla tai varovasti ravistelemalla häntä. Kysy esimerkiksi: ”Oletko kunnossa? Mitä on tapahtunut?”.
  3. Jos lapsi ei herää eikä reagoi käsittelyyn ja paikalla on muita, huuda apua ja pyydä tekemään hätäilmoitus numeroon 112. Noudata hätäkeskuksen ohjeita.
    1. Jos, olet elvytystilanteessa yksin, aloita elvytystoimenpiteet 5 alkupuhalluksella ennen kuin teet hätäilmoituksen. Jätä puhelin kaiutintoiminnolle ja jatka paineluilla, paina 30 kertaa.
  4. Avaa hengitystiet.
    • Kohota toisen käden yhdellä tai kahdella sormella leuan kärkeä ylöspäin. Alle 1-vuotiaan leukaa kohotetaan vain varovasti yhdellä sormella.
    • Taivuta päätä taaksepäin toisella kädellä otsaa painaen. Varo kuitenkin taivuttamasta päätä liikaa, ettei kieli tuki hengitystä.
  5. Tarkista hengitys.
    1. Pidä hengitystiet auki ja katso, liikkuuko rintakehä, kuuluuko hengityksessä ääntä ja tuntuuko poskellasi ilman virtaus.
    2. Onko hengitys normaalia vai onko se vaikeutunutta?
      • Onko hengitys äänekästä, vinkuvaa, kuorsaavaa tai katkonaista?
      • Onko huulissa tai kasvoissa sinerrystä tai onko lapsi ”huonon värinen”?
    1. Käytä enintään 10 sekuntia aikaa hengityksen tarkistamiseen.
  6. Jos lapsi hengittää normaalisti, käännä hänet kylkiasentoon hengityksen turvaamiseksi. Valvo hengitystä ammattiavun tuloon saakka.
  7. Jos lapsen hengitys ei ole normaalia tai hänellä on vain haukkovia hengitysliikkeitä, aloita elvytys. Lapsen elottomuus liittyy usein hengityksen estymiseen.
    1. Aloita puhalluselvytyksellä.
      • Alle 1-vuotiasta lasta elvytettäessä peitä omalla suullasi tiiviisti lapsen suu ja nenä. Kun elvytät isompaa, alle murrosikäistä lasta, sulje lapsen sieraimet otsaa painavan käden etusormella ja peukalolla ja paina huulesi tiiviisti hänen suulleen.
      • Puhalla 5 kertaa. Puhalla vain sen verran, että näet rintakehän kohoavan. Puhallusten tulee olla noin 1 sekunnin mittaisia. Jos ensimmäinen puhallus ei onnistu, avaa lapsen suu ja poista mahdollinen näkyvä vierasesine, mutta varo työntämästä sormia lapsen nieluun. Varmista, että hengitystiet pysyvät auki.
  8. Jos hengitys ei palaudu normaaliksi 5 puhalluksen jälkeen, aloita paineluelvytys.
    • Lapsen tulee olla selällään tukevalla alustalla.
    • Painele rintalastan alaosaa 30 kertaa molemmilla peukaloilla tai kahdella sormella (alle 1-vuotiaat) (kuva Vauvan paineluelvytys kahdella peukalolla) tai yhden kämmenen tyvellä (leikki-ikäiset) (kuva Lapsen paineluelvytys).
    • Painele rintalastaa mäntämäisellä liikkeellä painelutaajuudella 100–120 kertaa minuutissa. Anna rintalastan painua alaspäin noin kolmanneksen rintakehän syvyydestä ja sen jälkeen palautua. Paineluvaihe on yhtä pitkä kuin kohoamisvaihe.
  9. Painelun jälkeen puhalla 2 kertaa. Jatka painelu-puhalluselvytystä rytmillä 30:2.
  10. Jatka painelu-puhalluselvytystä, kunnes vastuu siirtyy ammattihenkilölle, hengitys palautuu tai et enää jaksa elvyttää.

Lapsen elvytyskoulutuksen saaneet terveyshuollon ammattilaiset voivat käyttää lapsen painelu-puhalluselvytyksessä rytmiä 15:2.

Kuva

Vauvan paineluelvytys kahdella peukalolla. Alle 1-vuotiasta lasta voidaan elvyttää kahdella peukalolla siten, että auttajan molemmat kädet ympäröivät lapsen rintakehän.

Kuva

Lapsen paineluelvytys. Yli 1-vuotiasta mutta alle murrosikäistä elvytettäessä käytetään yhden tai kahden kämmenen tyveä. © European Resuscitation Council 2015, www.erc.edu. The translation is responsibility of Duodecim and the Finnish Resuscitation Council.

Vauvan elvytys

  • Vauvan elvytys noudattaa perusperiaatteiltaan aikuisen tekniikkaa, mutta painelu- ja puhallusvoima on sovitettava vauvan kokoon.
  • Hengitysteiden avaamisessa tulee olla erityisen varovainen. Leukaa kohotetaan vain yhdellä sormella ja samalla varotaan taivuttamasta päätä liikaa taaksepäin, ettei kieli tuki hengitysteitä.
  • Elvyttäjä peittää omalla suullaan vauvan suun ja nenän ja puhaltaa vain sen verran, että rintakehä lähtee kohoamaan.
  • Alle 1-vuotiailla suositellaan ensisijaisesti kahden peukalon painelutekniikkaa (kädet ovat lapsen rintakehän ympärillä ja paineluelvytys suoritetaan peukaloiden avulla, painelupaikka on rintalastan alaosa, ks. kuva Vauvan elvytys). Yksin elvyttävä voi vaihtoehtoisesti käyttää kahden sormen tekniikkaa (painelu etu- ja keskisormella)
  • Painelussa käytetään 2 sormea, ja painelupaikka on rintalastan alaosa. Viiden alkupuhalluksen jälkeen elvytysrytmi on 30 painelua, 2 puhallusta.
  • Painelusyvyys alle 1-vuotiaalla on 4 cm ja yli 1-vuotiaalla 5 cm.
Kuva

Vauvan elvytys