Etusivu » Keuhkopussin nestekertymä (keuhkopussin tulehdus, pleuriitti)

Keuhkopussin nestekertymä (keuhkopussin tulehdus, pleuriitti)

Lääkärikirja Duodecim
26.8.2019
keuhkosairauksien erikoislääkäri Eija-Riitta Salomaa

Keuhkojen ulkopintaa ja rintakehän sisäpintaa peittää kalvo, joiden väliin jäävä tila muodostaa keuhkopussin. Normaalisti keuhkopussissa on vain vähäinen määrä nestettä liukkauden ylläpitämiseksi. Kun keuhkot liikkuvat hengityksen tahdissa, liukkaiden kalvojen ansiosta kitka on hyvin pieni. Keuhkopussin nestekertymässä nestettä on normaalia enemmän.

Syyt

Keuhkopussin nestekertymä voi johtua monista erilaisista keuhkon tai keuhkopussin sairauksista, muiden elinten sairauksista (esimerkiksi sydämen vajaatoiminta, vaikea munuaisten vajaatoiminta, maksakirroosi, kilpirauhasen vajaatoiminta), koko elimistöön vaikuttavista ns. systeemisairauksista (esimerkiksi reumasairaudet) sekä käytetyistä lääkkeistä.

Keuhkojen bakteeritulehdukset – tuberkuloosi mukaan lukien – samoin kuin virustulehdukset voivat aiheuttaa nesteen kertymistä keuhkopussiin. Joissakin reumaattisissa sairauksissa (ks. «Yleistyneet sidekudossairaudet»1) voi yleinen sidekudoksen tulehdusreaktio ärsyttää keuhkopussia ja aiheuttaa nesteen muodostumisen.

Nestettä voi ilmaantua keuhkopussiin myös ilman tulehdusta. Sydämen vajaatoimintaan (ks. «Sydämen vajaatoiminta»2) liittyvä keuhkojen verentungos voi johtaa keuhkopussin nesteilyyn. Aiheuttajana voi olla myös esimerkiksi keuhkoveritulppa, keuhkosyöpä tai keuhkopussin syöpä (mesoteliooma). Joidenkin lääkkeiden haittavaikutuksena saattaa kertyä nestettä keuhkopussiin.

Oireet

Neste keuhkopussissa aiheuttaa yleensä hengenahdistusta. Usein nestettä on vain toisessa keuhkopussissa, jolloin hengenahdistus voi tuntua vain ruumiillisessa rasituksessa.

Rintakehän alueen pistävä kipu, jota sisäänhengitys tavallisesti pahentaa, on myös tavallinen oire. Mukana on usein yskää ja kuumetta, jos sairaus liittyy bakteeri- tai virustulehdukseen.

Usein pääoire on hiljalleen pahentuva hengenahdistus.

Toteaminen

Keuhkopussin neste todetaan ensisijaisesti keuhkojen röntgenkuvauksella. Löydös varmistetaan joskus vielä kaiku- eli ultraäänitutkimuksella. Tutkimuksia voidaan jatkaa tietokonekerroskuvauksella (tietokonetomografia eli TT).

Jos nestettä poistetaan, siitä lähetetään yleensä näyte laboratorioon monipuolisiin tutkimuksiin. Keuhkopussista voidaan ottaa myös koepala kudostutkimusta varten. Syyn selvittämiseksi otetaan yleensä myös verikokeita ja yskösnäytteet tuberkuloosivärjäystä ja -viljelyä varten. Jos keuhkopussin nestekertymän syy ei edellä mainituilla tutkimuksilla selviä, voidaan tehdä keuhkopussin tähystystutkimus (pleuroskopia) ja ottaa sen yhteydessä koepaloja poikkeavalta näyttävistä alueista.

Hoito

Jos keuhkopussissa on runsaasti nestettä, sitä voidaan poistaa neulan kautta tai laskuputkella eli dreenillä. Tämä lievittää välittömästi hengenahdistusta.

Muuten hoito riippuu nestekertymän aiheuttajasta. Tulehduksen hoito antibiooteilla ja sydämen vajaatoiminnan hoito sydänlääkkeillä parantavat samalla myös keuhkopussin nestekertymän.

Käytettyjä lähteitä

Seppälä O-P. Keuhkopussin nestekertymä - pleurapunktio. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 31.5.2018.