Lasten palovammatapaturmista huomattavan suuri osa sattuu pikkulapsille kuuman nesteen läikkyessä astiasta lapsen päälle. Noin viidennes lasten palovammoista aiheutuu kosketuksesta kuumaan esineeseen. Kuuman kahvin lämpötila voi olla 70-80° C, mikä saattaa muutamassa sekunnissa aiheuttaa syvän palohaavan. Tätä edesauttaa se, lapsen iho on ohuempi kuin aikuisen.

Löydökset

Palovammat luokitellaan kolmeen asteeseen. Ensimmäisessä asteessa iho punoittaa ja siinä voi esiintyä kirvelyä ja turvotusta. Tällainen vaurio syntyy esimerkiksi auringon polttaessa ihon. Toisen asteen palovammassa iholle ilmaantuu punoituksen lisäksi rakkuloita ja iho on kipeä ja usein kostea. Kuuma vesi aiheuttaa yleensä toisen asteen vamman. Kolmannessa asteessa kaikki ihokerrokset vaurioituvat, iho muuttuu vaaleaksi, harmaaksi tai mustaksi, ja usein siitä häviää myös tunto. Kuumat metalliesineet ja esimerkiksi liesi aiheuttavat herkästi kolmannen asteen palovamman. Palovamman aiheuttama kudostuho riippuu lämpötilasta, jolle kudos altistuu, ja kontaktiajasta.

Ehkäisy

Kuuman tai kiehuvan nesteen kaatumisesta lapsen päälle on luonnollisesti syytä varoa. Isojen lasten palovammat syntyvät usein sähkövirrasta tai tulen liekeistä, joten avotulen ja kynttilöiden käsittelyn tulee aina tapahtua mahdollisimman valvotusti.

Ensihoito

Palovamma-aluetta on syytä viilentää välittömästi huuhtelemalla sitä haalean ( +20-asteisen) juoksevan veden alla n. 10−20 minuuttia tai upottamalla raaja haaleaan veteen. Viilennykseen ei tule käyttää jäätä tai jäävettä. Viilennys on hyödyllinen ensimmäisen kolmen tunnin ajan vammasta. Näin vähennetään kipua ja kudoksen vaurioitumista. Tarvittaessa lapselle voidaan antaa tulehduskipulääkettä.

Milloin hoitoon

Lapsen palovammasta on syytä herkästi ottaa yhteys päivystävään hoitoyksikköön. Kaikki alle 1-vuotiaiden lasten palovammat on hyvä hoitaa lääkärin valvonnassa. Jos palovamma-alue on suurempi kuin lapsen oma kämmen (sormet yhdessä; vastaa 1 %:a koko ihon pinta-alasta) tai herää epäily syvästä palovammasta, yhteydenotto on erityisesti paikallaan. Nopeasti kehittyneet ihorakkulat viittaavat syvään palovammaan. Alle kouluikäiset lapset, joilla on yli 5 %:n laajuinen palovamma (yli 5 kertaa lapsen kämmen) kuuluvat alkuvaiheessa sairaalahoitoon. Jos palovamma ei sijaitse kasvojen, jalkaterien tai sukupuolielinten alueella, pinnallisia ja pieniä (< 1 %) palovammoja voi hoitaa kotona suihkutellen ja sidoksia päivittäin vaihtaen hoitopaikan ohjeiden mukaisesti. Palovamman seuranta on tärkeä ja esim. syvyys selviää vasta 2−3 vrk:ssa. Märkäinen infektio palovamma-alueella edellyttää aina lääkärikäyntiä ja antibioottihoitoa.

Lisää tietoa aiheesta

Ensiapuopas

Kirjallisuutta

  1. Valtonen J. Palovammat. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 4.1.2021.
  2. Laitakari E, Koljonen V, Pyörälä S. Imeväisten ja taaperoiden palovammatapaturmat. Suomen Lääkärilehti 2017;72(20):1290-1295.