Etusivu » Erityisryhmien rokottaminen

Erityisryhmien rokottaminen

Lääkärikirja Duodecim
5.10.2018
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Ajankohtaista

Velvoittavat työntekijöiden influenssarokotukset

1.3.2018 voimaan tullut tartuntatautilain muutos ( «http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161227»1 § 48) määrää, että influenssan riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden (ks. «Influenssa»1) hoitoon tulisi osallistua vain influenssarokotteen ottaneita työntekijöitä. Tämän on tulkittu olevan lähinnä vahva suositus, ja se voi johtaa rokottamattomien henkilöiden työntehtävien muuttumiseen.

– – –

Seuraavassa on kuvattu tiloja ja tilanteita, jolloin henkilön rokottaminen edellyttää erityistä harkintaa.

Raskaana olevat ja imettävät

Raskaana olevien rokottamiseen liittyy teoreettisesti riski sikiölle. Riski on hyvin vähäinen, mutta silti rokotuksia suositellaan raskauden aikana vain, kun henkilö altistuu erityiselle riskille. Silloinkin mielellään vältetään rokotuksia raskauden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Erityisesti vältetään rokotteita, jotka sisältävät elävää heikennettyä virusta tai bakteeria (taulukko «Eläviä mikrobeja sisältäviä rokotteita»2). Imettämisen aikana rokotukset voidaan antaa tavalliseen tapaan, sillä ne eivät aiheuta vaaraa imeväisille.

Raskaana oleva voidaan joutua rokottamaan tavallisimmin hepatiitti B -virusta, Japanin aivotulehdusta, vesikauhua tai hepatiitti A -virusta vastaan. Tarve liittyy silloin yleensä matkustamiseen sen kaltaiselle matkalle, jossa on erityisen suuri tartunnan vaara (ks. «Matkailijan rokotukset»2). Tällöin päätös perustuu yksilölliseen riskien arvioon. Näistä rokotuksista vain keltakuumerokotus on WHO:n määräyksellä pakollinen tietyille Afrikan ja Etelä-Amerikan alueille matkustettaessa. Yksi keltakuumerokotuskerta antaa suojan loppuelämäksi. Ellei alueella ole juuri käynnissä keltakuume-epidemiaa, rokotusta ei tule antaa. Alueelle matkustavalla rokottamattomalla raskaana olevalla tulee olla englanninkielinen todistus siitä, ettei rokotusta ole voitu raskauden takia antaa.

Raskaana oleville suositellaan vuosittain kausi-influenssarokotusta. Se ei sisällä elävää virusta. Esimerkiksi vuoden 2009 sikainfluenssa oli erityisen vakava raskaana oleville ja se lisäsi keskenmenon riskin moninkertaiseksi.

Raskaana oleva voi tarvita rokotuksen myös, mikäli hänellä on vastustuskykyä (infektiopuolustusta) heikentävä sairaus (ks. alla; ks. myös «Infektioherkkyys aikuisilla»3). Tällöin lääkäri antaa suosituksensa arvioituaan yksilöllisen riskin.

Vastustuskyvyn heikkous, immuunipuutteiset

Sairaus tai hoito, joka heikentää infektiopuolustusta (ks. taulukko «Immuunipuutteen aiheuttavia tiloja, joissa rokotukset vaativat yksilöllisen harkinnan»1), vaikuttaa rokotustarpeen arviointiin kolmella tavalla.

  1. Immuunipuutteisella on lisääntynyt riski saada vaikeita infektioita. Sen aste määrittää, mitä tauteja vastaan henkilö olisi aihetta rokottaa.
  2. Rokotteiden teho ei ole yhtä hyvä immuunipuutteisilla kuin terveillä. Tämän perusteella arvioidaan, kannattaako tiettyä rokotetta ollenkaan antaa vai onko esimerkiksi lisättävä rokotuskertoja tai pyrittävä valitsemaan taudin ja hoidon vaihe, jolloin immuunipuutos on vähimmillään.
  3. Rokotukset, jotka sisältävät eläviä mikrobeja (ks. taulukko «Eläviä mikrobeja sisältäviä rokotteita»2), voivat saada aikaan rokotteessa olevan mikrobin aiheuttaman infektion. Tällöin on päätettävä, onko rokotus turvallinen ja milloin se on paras antaa.

Ks. myös artikkeli «Infektioherkkyys aikuisilla»3.

Perussääntö on, että immuunipuutteiselle ei tule antaa eläviä (heikennettyjä) viruksia tai bakteereita sisältäviä rokotteita. Yksilöllisesti tästä voidaan poiketa, jos henkilön riski jonkin taudin suhteen katsotaan erityisen suureksi. Tällainen sairaus voi joissakin tapauksissa olla esimerkiksi aikuisen vesirokko, jos henkilöllä ei ole vasta-aineita vesirokkovirukselle. Yleensä ei kuitenkaan immuunipuutteiselle tässäkään tilanteessa suositella rokotusta. Matkustaessaan maihin, joissa vaaditaan keltakuumerokotus, immuunipuutteinen rokottamaton tarvitsee kansainvälisen todistuksen, jossa todetaan, että rokotusta ei ole voitu antaa (ks. «Matkailijan rokotukset»2).

Immuunipuutteisille pneumokokkirokotus ja vuosittainen kausi-influenssarokotus ovat erityisen tarpeellisia. Immuunipuutteisten kohdalla myös heidän lähipiirinsä rokottaminen (erityisesti influenssarokotteella) on hyödyllistä sairaan suojaamiseksi.

Jos immuunipuutteen aiheuttava hoito on jaksotettua, on ihanteellista, jos rokotukset voidaan toteuttaa vähintään kaksi viikkoa ennen voimakkaampaa hoitoa tai hoitotaukojen ja vakaan taudinvaiheen aikaa.

Taulukko 1. Immuunipuutteen aiheuttavia tiloja, joissa rokotukset vaativat yksilöllisen harkinnan
Sairaudet, esimerkkejä
Lymfoomat ja leukemiat
Myelooma
Synnynnäinen tai hankittu immuunivajaus (ei kuitenkaan hypo- tai agammaglobulinemia)
Munuaisten ja maksan vakavat toimintahäiriöt, esimerkiksi nefroottinen oireyhtymä
Pernan puuttuminen
HI-virusinfektio (pitkälle edennyt tauti, AIDS-vaihe)
Hoidot, esimerkkejä
Luuytimen tai elinten siirto – hyljinnän estoon käytetyt lääkkeet (esimerkiksi siklosporiini, mykofenolaatti)
Kortisonilääkitys (aikuisella vähintään 20 mg prednisonia päivässä)
Solunsalpaajahoito (esimerkiksi metotreksaatti, atsatiopriini)
Niin sanotut biologiset immuniteettia muokkaavat lääkkeet, joita käytetään autoimmuunitautien ja syöpätautien hoidossa
Taulukko 2. Eläviä mikrobeja sisältäviä rokotteita
Virus
MPR (tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokote)
Vesirokkorokote ja vyöruusurokote Zostavax®
Rotavirusrokote
Keltakuumerokote
Suun kautta otettava poliorokote
Keltakuumerokote
Japanin aivotulehdus -rokote
Suun kautta otettava poliorokote
Bakteeri
BCG (tuberkuloosirokote; ei ole enää Suomen yleisessä rokotusohjelmassa)
Suun kautta otettava lavantautirokote
Suun kautta otettava kolerarokote

Pernanpoistopotilaat

Pernan puuttuminen heikentää immuunipuolustusta. Vakavan bakteeri-infektion riski on suurempi niillä, joilta perna on poistettu verisolutaudin takia, kuin niillä, joilta se on poistettu vamman jälkeen. Immuunipuute on pahin parin ensimmäisen vuoden aikana pernan poiston jälkeen ja lievenee sen jälkeen. Henkilölle, jolta poistetaan perna, on tärkeintä aina antaa pneumokokkirokote, koska pneumokokkitaudit ovat vakavin uhka. Pneumokokkirokotteesta annetaan jatkossa tehosteannos aina noin viiden vuoden välein. Haemophilus influenzae B- eli HiB-rokote annetaan vain niille, jotka eivät ole sitä koskaan saaneet. Lähes kaikki vuoden 1986 jälkeen syntyneet suomalaiset ovat saaneet tämän rokotuksen neuvolassa. Siitä ei tarvita myöhemmin tehosteannosta. Myös meningokokkirokote annetaan vain niille, jotka eivät ole sitä aiemmin saaneet. Tehosteannos annetaan vain, jos matkustaa taudin epidemia-alueelle ja aiemmasta rokotuksesta on kulunut vuosia (ks. «Matkailijan rokotukset»2). Näiden lisäksi on syytä ottaa influenssarokotus vuosittain.

Rokotukset on syytä antaa vähintään kaksi viikkoa ennen leikkausta, jos pernan poisto on suunniteltu, tai kahden viikon päästä leikkauksesta silloin, kun perna joudutaan poistamaan esimerkiksi tapaturman vuoksi äkillisesti. Kaikista edellä mainituista rokotteista, influenssarokotetta lukuun ottamatta, käytetään ns. konjugaattirokotemuotoa, joka antaa paremman suojavasteen. Rokotuksista ja niiden kustannuksista vastaa pernan poiston tekevä yksikkö, ja myös influenssarokotus on henkilölle maksuton riskiryhmään kuulumisen perusteella.

HI-virusinfektio ja AIDS

Etenevä HI-virusinfektio vähentää vastustuskyvyn kannalta tärkeiden auttaja-T-lymfosyyttien määrää (ks. «AIDS (immuunikato)»4). Merkittävä infektioiden uhka alkaa, kun auttajasoluja on 500 × 106 millilitrassa verta tai sitä vähemmän. Suurin uhka on pneumokokkibakteerin aiheuttama vakava infektio, mutta myös vesirokkoviruksen aiheuttama vyöruusu voi olla vaarallinen. Rokotukset on hyvä antaa ennen kuin auttajasolut ovat vähentyneet tuon rajan alle ja viimeistään ennen kuin niitä on vähemmän kuin 200 × 106/ml. Sitä vähemmillä soluilla rokotusvaste jää heikoksi ja eläviä mikrobeja sisältävät rokotteet (ks. taulukko «Immuunipuutteen aiheuttavia tiloja, joissa rokotukset vaativat yksilöllisen harkinnan»1) voivat aiheuttaa infektion.

Hypo- ja agammaglobulinemia

Vähäisistä immunoglobuliinimääristä kärsivät eivät tarvitse erityismenettelyä rokotusten suhteen. Rokottamisen tuomat riskit eivät ole tavallista suuremmat mutta rokotusvasteet ovat huonoja. Jos henkilöt ovat gammaglobuliinikorvaushoidossa, he saavat suojaavia vasta-aineita tämän tuotteenkin myötä.

Ennenaikaisesti syntyneet lapset, keskoset

Keskosena syntyneet tuottavat rokotettaessa vasta-aineita lähes yhtä hyvin kuin täysiaikaisena syntyneet vauvat. Ennenaikaisesti syntyneet lapset rokotetaan pääsääntöisesti samalla aikataululla kuin muut, ja rokottamisaika lasketaan syntymähetkestä lähtien. Poikkeus tästä on BCG-rokotus, joka annetaan vain tuberkuloosin riskiryhmiin kuuluville lapsille. Jos lapsen syntymäpaino on alle 2 500 grammaa, voidaan BCG-rokotus lastenlääkärin päätöksellä siirtää myöhemmäksi. Suojattaessa keskosta hepatiitti B:tä vastaan silloin, kun äiti on viruksen kantaja, noudatetaan tavallista aikataulua (0, 1, 2 ja 12 kuukautta). Rotavirusrokote voidaan antaa tavalliseen tapaan, jos raskaus on kestänyt vähintään 25 viikkoa.

Jos lapsella on vastasyntyneenä ollut niin voimakkaita hengitysongelmia, että ne ovat johtaneet pysyvän keuhkosairauden kehittymiseen, on erityinen syy antaa influenssarokote lapsen täytettyä kuusi kuukautta.

Neurologisia tauteja sairastavat; MS-tauti

Valtaosa MS-tautia (ks. «MS-tauti (multippeliskleroosi)»5) sairastavista on nuoria aikuisia, jotka ovat saaneet lapsuusiän rokotukset tavalliseen tapaan. Aiemmin pelättiin rokotusten jouduttavan MS-taudin etenemistä, mutta tämä pelko on osoittautunut turhaksi. Päinvastoin on todettu, että rokotussuojan antaminen hidastaa MS-taudin kehittymistä. Tämä on osoitettu erityisesti influenssarokotusten suhteen. Jäykkäkouristus- ja B-hepatiittirokotukset eivät vaikuta MS-taudin kulkuun. Näiden rokotusten antaminen MS-potilaille näyttää olevan turvallista. Rokottaminen tulisi kuitenkin ajoittaa taudin rauhalliseen vaiheeseen, ei pahenemisjakson aikaan. Elävien rokotteiden antamista on perinteisesti vältetty, mutta niidenkin antamista tulee harkita sellaisissa tilanteissa, joissa tautivaara arvioidaan suureksi. Yksilöllisen arvion tästä saa hoitavalta lääkäriltä esimerkiksi ulkomaanmatkaa suunniteltaessa.

Aiempien vuosikymmenien epäilyistä poiketen nykykäsitys on, että Guillain–Barrén oireyhtymän (ks. «Polyradikuliitti eli hermojuuritulehdus (Guillain-Barrén oireyhtymä)»6) sairastaneille ja myasthenia gravis -potilaille (ks. «Myasthenia gravis (myastenia)»7) esimerkiksi influenssarokotus voidaan antaa tavalliseen tapaan, ja se pikemminkin suojaa taudin uusimiselta tai pahenemiselta.

Hepatiitti B -riskiryhmät

Taulukossa «Ryhmät, joilla on lisääntynyt riski saada tai tartuttaa hepatiitti B -virusinfektio»3 on esitetty ryhmiä, joilla on lisääntynyt riski saada B-hepatiitti-infektio tai joiden saama tartunta johtaisi todennäköisesti muiden ihmisten tartuntoihin. Näihin ryhmiin kuuluvat saavat maksuttoman hepatiitti B -rokotuksen (ks. tarkemmin THL:n ohje «http://www.thl.fi/fi_FI/web/rokottajankasikirja-fi/hepatiitti-b-rokotukset»2). Hepatiitti B voi tarttua raskauden aikana tai synnytyksen yhteydessä äidistä lapseen (ks. «Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla»8). Maailman terveysjärjestö (WHO) on suositellut kaikkien vastasyntyneiden rokottamista. Suomessa ei kuitenkaan toimita näin, koska maassamme hyvin harva synnyttäjä on viruksen kantaja. Neuvolassa äideiltä tutkitaan, kantavatko he virusta ja virusta kantavan synnyttämät lapset rokotetaan vastasyntyneinä.

Taulukko 3. Ryhmät, joilla on lisääntynyt riski saada tai tartuttaa hepatiitti B -virusinfektio
Hepatiitti B -infektiota sairastavan seksikumppanit
Akuuttia, säännöllistä hoitoa saavat verenvuototautia sairastavat
Ruiskuhuumeiden käyttäjät sekä heidän asuin- ja seksikumppaninsa
Akuuttia hepatiitti B -infektiota sairastavan kanssa samassa taloudessa asuvat
Virusta kantavan, eli HBsAg-positiivisen, vastasyntyneet lapset, samassa taloudessa asuvat ja seksikumppanit
Ammattimaista prostituutiota harjoittavat
Ulkomaille työharjoitteluun lähtevät terveydenhuoltoalan opiskelijat, joilla on työssään riski saada hepatiitti B -tartunta.
Henkilöt, joilla on pistotapaturman tai muun verialtistumisen vuoksi vaara saada hepatiitti B -tartunta ja jotka ovat altistuneet muualla kuin työtehtävissä.
Taulukko 4. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksia työterveyshuoltona annettavista rokotuksista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille «http://www.thl.fi/fi_FI/web/rokottajankasikirja-fi/rokotukset_tyoelamassa»3
RokotusKeille erityisesti
Kausi-influenssarokotusPotilaiden ja laitosten asukkaiden hoitoon ja huoltoon osallistuvat (tartuntatautilaki velvoittaa rokottamaan; ks. «Influenssa»1)
MPR-rokotusImmuunipuutteisia potilaita ja odottavia äitejä hoitavat
VesirokkorokotusAlle 45-vuotiaat naiset, jotka eivät tiedä sairastaneensa vesirokkoa (mahdollisen raskauden varalta lapsen suojaamiseksi).
HinkuyskärokotusImeväisiä hoitavat, äitiys- ja lastenneuvoloiden henkilökunta, lapsilta näytteitä ottava laboratoriohenkilökunta
Hepatiitti B -rokotusHuumeyksiköiden, pakolaiskeskusten, dialyysi- ja elinsiirtoyksiköiden sekä hammaskirurgisten yksiköiden henkilökunta ja syöpäpotilaita hoitavat

Lisää tietoa aiheesta

Yleisartikkeli rokotuksista ja linkkejä muihin rokotusartikkeleihin: ks. «Rokottaminen»9

Rokotukset työelämässä «Rokotukset työelämässä»10

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Rokottajan käsikirja «http://www.thl.fi/fi_FI/web/rokottajankasikirja-fi/etusivu»4