Etusivu » Piiskamato ja suolinkainen

Piiskamato ja suolinkainen

Lääkärikirja Duodecim
5.10.2018
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Matojen ihmiselle aiheuttamat taudit ovat yleisiä kaikkialla maailmassa, erityisesti kuitenkin maapallon lämpimillä vyöhykkeillä. Tähän on sekä ilmastollisia että hygieniasyitä. Suomessa voi saada tartuntana neljä eri matotautia (ks. taulukko «Suomesta saatavia matoinfektioita.»1), kihomadon (ks. «Kihomato»1), leveän heisimadon eli lapamadon (ks. «Heisimadot, lapamato, ekinokokkoosi»2) sekä piiskamadon ja suolinkaisen. Lapamato saadaan syömällä kalaa, jossa on madon toukkia, muut saadaan nielemällä madon munia. Kaikissa näissä neljässä infektiossa aikuinen mato asettuu ihmisen suoleen elämään. Kaikki muut paitsi kihomato ovat Suomessa melko harvinaisia. Kihomatoa (ks. «Kihomato»1) ja heisimatoja (ks. «Heisimadot, lapamato, ekinokokkoosi»2) käsitellään omissa artikkeleissaan.

Piiskamato

Esiintyvyys ja tartunta

Piiskamadon nimi tulee tämän 3–5 senttimetrin pituisen vaalean madon ratsupiiskaa muistuttavasta muodosta (ks. kuva «https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Trichuris_trichiura.jpg»1). Maailmassa, pääasiassa tropiikissa ja subtrooppisissa maissa, arvioidaan olevan 800 miljoonaa piiskamadon kantajaa. Piiskamato on etenkin köyhien seutujen lasten ongelma. Suomalaisilla todetut tartunnat (taulukko «Suomesta saatavia matoinfektioita.»1) ovat todennäköisesti lähes kaikki ulkomailta saatuja. Joitakin tapauksia on ollut myös niillä, jotka eivät ole matkustaneet ulkomailla.

Piiskamato saadaan syömällä tai juomalla madon munia. Tartuttavia munia on maaperässä, mistä ne voivat joutua ihmisravintoon. Paksusuolessa munasta kehittyy toukkavaiheen kautta aikuinen mato. Se elelee paksusuolessa 1–3 vuotta löyhästi kiinnittyneenä limakalvoon. Madot eivät lisäänny suolessa, vaan uusia saa vain syömällä lisää munia.

Oireet

Suurin osa madonkantajista on oireettomia. Lapsikin tarvitsee useita kymmeniä matoja samaan aikaan suoleensa ennen kuin saa oireita. Tyypilliset oireet ovat vatsakivut, krooninen ripuli ja fyysisen ja psyykkisen kehityksen hidastuminen. Myös anemia voi kehittyä. Jos matoja on satoja, ne voivat saada peräsuolen loppupään limakalvon luiskahtamaan ulos (peräsuolen prolapsi). Lähes poikkeuksetta suomalaisten lastenkin tartunnat ovat oireettomia.

Toteaminen ja hoito

Diagnoosi, munien havaitseminen mikroskoopilla, on yleensä sivulöytö etsittäessä muita taudinaiheuttajia ulosteesta. Oireeton infektio ei vaadi hoitoa. Jos hoito tarvitaan, annetaan kolmena peräkkäisenä päivänä mebendatsolia (kauppanimi Vermox®), joka on reseptilääke. Vermoxia ei suositella raskauden aikana. Hoidon tehoa ei tarvitse varmistaa mikroskooppitutkimuksessa.

Suolinkainen

Esiintyvyys ja tartunta

Suolinkainen on ihmiskunnan yleisin matoinfektio. Se on arviolta 1,2 miljardilla ihmisellä. Piiskamadon tapaan suolinkainen on yleisin lämpimällä vyöhykkeellä ja köyhillä alueilla. Osa Suomessa todetuista tartunnoista (taulukko «Suomesta saatavia matoinfektioita.»1) on saatu Suomessa, mutta valtaosa todennäköisesti ulkomaanmatkoilla. Tartunta saadaan nielemällä ravintoa, jossa on madon munia. Erityisesti tartuntoja saadaan ulosteiden saastuttamasta salaatista ja muusta kypsentämättömästä ruoasta.

Munasta kuoriutuu ohutsuolessa toukka. Toukka tunkeutuu suolen seinän läpi ja kiertää elimistössä muun muassa keuhkojen kautta uudelleen suoleen. Tämä lihaksikas mato on ruskea lieriö, joka on 15–35 cm:n mittainen (ks. kuva «https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Ascaris_lumbricoides_adult_worms.png»2). Se liikkuu vapaasti suolessa. Mato kyllä munii suolessa, mutta uusia matoja siellä ei synny. Lisää matoja voi saada vain saamalla taas maaperästä uusia, tartuttavaksi kypsyneitä munia. Aikuinen mato elää 1–2 vuotta, ja infektio häviää, ellei uusia tartuntoja tule.

Oireet

Toukan kiertokulku kestää muutamia viikkoja. Sen kuluessa, 2–4 viikkoa tartunnasta, toukat voivat laukaista astman tyyppisen keuhkoreaktion kuumeineen ja hengenahdistuksineen. Röntgenkuvassa nähdään silloin nesteen aiheuttamia varjostumalaikkuja (ns. Löfflerin oireyhtymä), ja veressä on ylimäärin eosinofiilisia valkosoluja. Tämän jälkeen toukka palaa suoleen ja kehittyy aikuiseksi madoksi. Aikuisista madoista koituu harvoin oireita. Jos matoja on runsaasti eli yli sata, ne voivat aiheuttaa vatsakipua, pahoinvointia ja lapsille aliravitsemusta ja kehityksen hidastumista. Pahoja, mutta harvinaisia, seurauksia ovat suolitukokset, sappitietukokset, haimatulehdus ja maksapaise. Niitä todetaan lähes pelkästään niillä, jotka asuvat pysyvästi lämpimillä, köyhillä alueilla (erityisesti Intiassa). Suomalaisilla ei juuri ole niin runsaasti matoja, että niistä tulisi mitään oireita.

Toteaminen ja hoito

Suolinkainen todetaan joko siten, että henkilö on nähnyt ulosteessaan tämän hätkähdyttävältä näyttävän madon tai että ulostetta muuten tutkittaessa nähdään mikroskoopilla madon munia. Hoito on sama kuin piiskamatoinfektion hoito: mebendatsolia (Vermox®) nautitaan tabletteina kolmena peräkkäisenä päivänä. Vermoxia ei suositella raskauden aikana. Hoidon tehoa ei tarvitse varmistaa mikroskooppitutkimuksella.

Taulukko 1. Suomesta saatavia matoinfektioita.
Suomalainen nimiTieteellinen nimiMadon ryhmä tai tyyppiTodettujen infektioiden lukumäärä Suomessa vuosittain
KihomatoEnterobius vermicularisSukkulamatoYli 5 000
Leveä heisimato (lapamato)Diphylobothrium latumLaakamatoYli 100
PiiskamatoTrichuris trichiuraSukkulamato120
SuolinkainenAscaris lumbricoidesSukkulamato60

Käytettyjä lähteitä

Siikamäki H, Kyrönseppä H, Jokiranta S. Suoliston parasiitti-infektiot. Duodecim 2002;118:1235–47 «/xmedia/duo/duo93006.pdf»3.