Etusivu » Hakutulokset » HIV (ihmisen immuunikatovirus); esiintyvyys, tartunta, ehkäisy

HIV (ihmisen immuunikatovirus); esiintyvyys, tartunta, ehkäisy

Lääkärikirja Duodecim
5.11.2019
Infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Virus

HIV (human immunodeficiency virus) on lentivirusten ryhmään kuuluva retrovirus, joka aiheuttaa ihmisille immuunikato-oireyhtymän eli AIDS-taudin (englanniksi acquired immunodeficiency syndrome). AIDS-tautia käsitellään tarkemmin omassa artikkelissaan: ks. «AIDS (immuunikato)»1. HIVin sukuisia muita tauteja aiheuttavia viruksia on vain eläinkunnassa. Lähin sukulainen on apinoiden immuunikatovirus (SIV).

HI-viruksia on useita kantoja ja alatyyppejä, mutta HIV-1 ja nimenomaan sen M-alatyyppi on nykyisen maailmanlaajuisen epidemian, pandemian, aiheuttaja. Muut HI-viruksen tyypit ovat aiheuttaneet lähinnä alueellisesti jonkin verran tapauksia, kuten HIV-2 Länsi-Afrikassa. Päästyään elimistön soluihin virus jää niihin pysyvästi eikä sitä kyetä nykyisillä hoidolla poistamaan.

Viruksen lyhyt historia

Viruksen perimän (geenien) analyyseillä on päätelty, että HIV on syntynyt muuntumalla simpanssin immuunikatoviruksesta (simian immunodeficiency -viruksesta, SIVista). Tämä on tapahtunut arviolta 1900-luvun alkupuolella keskisessä Afrikassa. Muuntuessaan virus on saanut kyvyn infektoida ihmisiä ja siirtyä ihmisestä toiseen (ks. taulukko «Virstanpylväitä HIV-infektion noin 100-vuotisella taipaleella»1). Metsästys ja muu metsissä työskentely ovat luoneet edellytykset ihmisten kosketukselle apinoihin ja viruksen siirtymiselle. Simpanssit ovat olleet myös ravintoriistaa. Päästyään ihmiseen viruksen tarttuminen seksin välityksellä on taannut sen leviämisen ihmiskunnassa. Matkailu on laajentanut paikallisen epidemian maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

AIDS-tauti havaittiin vuonna 1981. Sitä aiheuttava HI-virus tunnistettiin vuonna 1984. Nämä käynnistivät nopean menestystarinan infektion eri piirteiden tuntemuksessa, diagnostisten testien ja lääkehoitojen kehittämisessä ja tartunnalta suojautumisen ymmärtämisessä (ks. taulukko «Virstanpylväitä HIV-infektion noin 100-vuotisella taipaleella»1). Ennätyksellisen nopean kehityksen takasi taudin pelottavuus ja se, että epidemia levisi nopeasti Afrikasta vauraisiin maihin, joissa oli hyvät tutkimusmahdollisuudet. Rahaa virtasi niin valtioilta ja yksityisiltä säätiöiltä kuin lääketeollisuudeltakin.

Ehkäisystrategioiden kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä on vapaaehtoisjärjestöillä ollut keskeinen merkitys. Suomessa ensiarvoista työtä ovat tehneet Seta ry ja sen aikaansaama Aids-tukikeskus, joka 25-vuotisen toiminnan jälkeen muutti nimensä Hiv-tukikeskukseksi (2011) ja vielä siitä nykyiseksi Hivpointiksi (2017) «http://www.hivpoint.fi/»1. Myös HIV-positiivisten oma järjestö, Positiiviset ry, on antanut merkittävän panoksen taudin vaikutusten vähentämisessä «http://www.positiiviset.fi/»2.

1980-luvun alussa AIDS herätti laajalti väestössä epäasiallisiakin pelkoja. Myös terveydenhuollon ammattilaisissa ja ammattiliitoissa oli ristivetoa siitä, mitkä toimet epidemian ehkäisemiseksi ja tartuntojen välttämiseksi ovat tarpeen. Ensimmäiset taudin tapaukset todettiin mieshomoseksuaaleilla, ja siksi kaikkia mieshomoseksuaaleja saatettiin pitää taudin levittäjinä ja kaikkia AIDS-potilaita homoseksuaaleina. Asiatonta syrjintää oli työelämässä (mm. ravintolatyöntekijöiden irtisanomisia), harrastuksissa (mm. porttikieltoja uimahalleihin), sairaaloiden potilaina (vapauksien rajoittamisia), vaatimuksina työntekijöiden ja kaikkien potilaiden pakkotestauksista, vakuutusten epäämisinä jne. Pari vuotta taudin toteamisen ja aiheuttajaviruksen löytymisen välissä olivat erityisen hankalia. Raamatun apokalyptisten ennustustenkin esitettiin olevan toteutumassa. Tästä ajasta on hyvä kuvaus verkossa tutkija Olli Stålströmin kirjoituksena «http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1»3.

HIV ja AIDS 2010-luvulla

Vuonna 2018 maailmassa arvioitiin olleen noin 38 miljoonaa henkilöä, joilla on HIV (ks. kuva «HIV-infektoituneiden määrät eri maanosissa 2015»1). Näistä 26 miljoonaa oli Afrikassa ja 2,4 miljoonaa Euroopassa. Tuona vuonna uusia infektioita arvioitiin tapahtuneen 1,7 miljoonaa ja virus tappoi noin 770 000. 2010-luvulla pandemia ei ole enää laajentunut tai voimistunut vaan uusien tartuntojen ja kuolemien määrät ovat päinvastoin vähentyneet aktiivisten torjuntatoimien vaikutuksesta. Erityisesti näin on käynyt eteläisessä ja itäisessä Afrikassa ja Intiassa. Suomen lähialueilla HIV-tilanne on vaikein Virossa (kaikkiaan noin 10 000 tartuntaa, 0,7 % väestöstä) ja Venäjällä (miljoona, 1,2 % väestöstä). Niissä on väestöön suhteutettuna yli kymmenkertainen määrä viruksen kantajia. Syy on 1990-luvun alussa huumeruiskujen välittämänä alkanut epidemia, joka myöhemmin on seksin ja maahanmuuton kautta heijastunut Suomeenkin.

Tilanne Suomessa

Ensimmäiset suomalaisten AIDS-tapaukset todettiin 1980-luvun alussa. Ne varmistuivat HIV-infektioiksi säilötyistä verinäytteistä vuonna 1985, jolloin diagnostinen testi tuli käyttöön. Vuoden 2018 loppuun mennessä Suomessa oli todettu HIV 4 200 henkilöllä, ja näistä noin 550 on kuollut. Puolet HIV-positiivisten kuolemista on johtunut muista syistä kuin AIDSista. Asiantuntija-arvion mukaan Suomessa arvioidaan olevan vuonna 2018 elossa 3 400 HIV-infektion saanutta, joista noin 500 henkilöä on tunnistamatta eivätkä siten tiedä kantavansa virusta. Vuonna 2018 uusia tapauksia todettiin 158. Määrä on jokseenkin sama kuin keskimäärin viimeisinä 10 vuotena. Tartunnan saaneista pääosa on ollut 20–59-vuotiaita (huippu 30–39-vuotiaissa).

Vuonna 2018 ulkomaalaista alkuperää olevien henkilöiden osuus tartunnansaajista oli runsas puolet (59 %). Kaikista suomalaisten tartunnoista yli kaksi kolmasosaa oli miehillä. Kun tartuntatapa tiedettiin, se oli kahdeksalla kymmenestä seksi; viime vuosina useammin heteroseksi kuin homoseksi (ks. kuva «HIV Suomessa»2). Tartunnoista kaksi kolmasosaa oli saatu Suomen ulkopuolella. Ulkomaisista tartuntapaikoista ovat edellisten vuosien tapaan kärjessä Thaimaa, Venäjä ja Viro, mikä heijastanee ennen kaikkea seksikäyttäytymistä. Runsas puolet tapauksista todettiin pääkaupunkiseudulla.

Kahdeksaan vuoteen ei yksikään Suomessa tapahtuneista tartunnoista ole tullut lapseen äidistä tai saatu verivalmisteista. Ruiskuhuumeista tartunnan sai vuonna 2018 vain kuusi henkilöä. Näistä kaksi oli suomalaistaustaisia.

Suomessa on vuonna 2017 julkaistu strategia HIV-infektioiden ehkäisystä ja hoidon järjestelyistä vuosina 2018–2020 «http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-983-5»4. Siinä korostetaan myös HIV-infektion alkuaikojen puutteellisen ja väärän tiedon antaman leiman (stigman) hälventämistä viruksen kantajista, tartuttavuudesta ja taudin ennusteesta

Mistä suomalaisten virukset ovat peräisin

HI-viruksesta on ihmiskunnassa kiertäessään eriytynyt perimän muuntelun (mutaatioiden) kautta toisistaan hieman poikkeavia linjoja. Suomessa yleisin on sellainen HIV-1 M-ryhmän virus, joka on yleisin myös Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Sieltä virus lienee Suomeenkin alun perin saapunut. Joukossa on myös kaakkoisaasialaista viruslinjaa, joka on aiheuttanut suomalaisten matkailijoiden seksitartuntoja ja muun muassa pistoshuumeiden käyttäjien yli 250 tapauksen epidemian Helsingissä vuosina 1998–2004. Venäjällä ja Virossa vallitsevia alatyyppejä on nykyään suomalaisten tartunnoista noin viidesosa.

Tartuntatiet

Terveen ihon läpi virus ei tartu ja limakalvon läpikin huonosti. HIV ei tartu tavallisessa kanssakäymisessä, ruokailun kautta, käsikosketuksessa, halattaessa, suudeltaessa tai ympäristöstä asuttaessa yhdessä HIV-positiivisen henkilön kanssa. Tartuntoja ei ole todettu myöskään kouluissa, päivähoidossa tai liikuntaharrastuksissa. Tartunta tapahtuu vain, jos HIV-positiivista verta tai siemennestettä joutuu toisen henkilön kudoksiin tai avoimeen haavaan (ks. taulukko «Hiv-tartunnan riski erityyppisissä altistumisissa ilmoitettuna kymmentätuhatta tapahtumaa kohden»2; ks. myös «AIDS (immuunikato)»1). Puremavammoista ja raapimista tai kolhuista liikuntaharrastuksissa ei ole todettu aiheutuneen tartuntoja.

Sukupuoliyhteys on ylivoimaisesti yleisin tapa saada HIV-infektio niin Suomessa kuin kaikkialla muuallakin (ks. kuva edellä). Yksittäisten tartunnalle altistavien tapahtumien tuomia keskimääräisiä riskejä on esitetty taulukossa «Hiv-tartunnan riski erityyppisissä altistumisissa ilmoitettuna kymmentätuhatta tapahtumaa kohden»2, mutta infektion vaihe ja siten virusten määrä veressä vaikuttaa suuresti riskiin. Erityisen suuri veren tartuttavuus on muutama viikko tartunnan jälkeen (ns. primaarisyndrooman aikana; ks. «AIDS (immuunikato)»1) ja uudelleen, kun AIDS-tauti on alkanut. Vaikka henkilöllä olisi todettu HI-virusinfektio, hän ei ole seksin tai veren kautta tartuttava silloin, kun virusten määrä on niin vähäinen, ettei laboratoriotesti niitä totea.

Seksin jälkeen toiseksi yleisin tartuntatapa on veristen välineiden käyttö huumeita pistoksina käytettäessä, ja silloin ne voivat aiheuttaa epidemioita käyttäjäringeissä.

Tartunnan ehkäisy

Seksi ja veriset pistokset

Turvaseksi on tärkein tekijä tartunnan välttämisessä, ja sen keskeinen osa on kondomin käyttö (ks. taulukko «HI-virusinfektion ehkäisykeinoja»3). Kondomi suojaa samalla muilta sukupuoliteitse leviäviltä taudeilta. Suutelu ei ole tartuttavaa. Turvaseksin tarkempi esittely löytyy verkosta ja esimerkiksi Hivpointin oppaista «http://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/miten-suojautua-tartunnalta/»5.

Pistoshuumeita käyttävien on tärkeää huolehtia siitä, että hankkii ja käyttää aina puhtaita välineitä eikä missään tapauksessa jaa neuloja muiden kanssa. Käytettyä neulaa ja ruiskua vastaan saa puhtaan neulan useista apteekeista ja erityisistä terveysneuvontapisteistä, jolloin myös veristen välineiden hävittäminen hoituu turvallisesti. Neulanvaihtopaikoista saa tietoa A-klinikkasäätiöstä «http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/terveysneuvontapisteet»6. Vuonna 2018 Suomessa on tehty aloite perustaa turvallisia pistospaikkoja huumeriippuvaisten käyttöön. Tämän on tutkimuksissa todettu vähentävän huumeiden käyttäjien infektioita, mutta aloitetta myös vastustetaan peläten sen suosivan huumeiden leviämistä.

Ammattimaisen liikkeen suorittaman akupunktion, tatuoinnin tai lävistysten ei ole havaittu aiheuttavan veren välityksellä tapahtuvien virustartuntojen riskiä. Sen sijaan kotona, kaverien kesken ja erityisesti vankiloissa tehdyistä lävistyksistä ja tatuoinneista on seurannut tartuntoja. Tatuointia ja lävistyksiä tarjoavalla yrityksellä täytyy olla kuluttajaturvallisuuslain vaatima ja viranomaisten tarkastama turvallisuusasiakirja. Asiakas voi vaatia tiedon tällaisesta.

Lääkkeiden asema ehkäisyssä

AIDSiin sairastumisen ja siihen kuolemisen riskiä voidaan pienentää varhaisemmalla infektion toteamisella ja aikaisella lääkehoidolla (ks. «AIDS (immuunikato)»1). Tämä koskee niin seksiteitse tapahtuvia tartuntoja kuin syntyvän lapsen äidistään saamia tartuntoja. Kun HIV-infektio on saatu lääkehoidolla niin hyvin kuriin, että viruksia on veressä vähemmän kuin mitä testillä voidaan todeta (vähemmän kuin 20 virusta millilitrassa verta), tartuntariski on minimaalinen. Tämän hoitotuloksen saavuttaa noin 90 % suomalaisista potilaista. Lapsiakin voidaan silloin hankkia ”luonnonmenetelmällä”. On kuitenkin molempien osapuolten etu, jos ainakin säännöllisessä seksisuhteessa kerrotaan silloinkin partnerille omasta HIV-infektiosta.

HIV-positiiviseksi todetulle raskaana olevalle aloitetaan tehokas HIV-lääkitys heti, kun tartunta on todettu. Lisäksi lapselle annetaan ehkäisylääkettä 4–6 viikon ajan syntymän jälkeen. Tällöin syntyvän lapsen riski saada infektio on pienempi kuin 0,5 %. Suomessa ole syntynyt yhtään HIV-positiivista lasta, kun tehokas ehkäisylääkitys on toteutunut. HI-virusta sisältävän verisen neulan aiheuttaman pistotapaturman jälkeen aloitetaan välittömästi (viimeistään kolmen vuorokauden kuluessa) neljän viikon mittainen viruslääke-ehkäisy (ks. taulukko «HIV-tartunnan ennaltaehkäisy lääkkein ja altistumistapahtuman jälkeinen ehkäisy»4). Arvion pistokseen liittyvästä tartuntariskistä tekee lääkäri. Pistostapaturman jälkeinen ehkäisylääke pienentää alun perinkin vähäistä tartuntariskiä noin 80 %:lla (ks. taulukko «Hiv-tartunnan riski erityyppisissä altistumisissa ilmoitettuna kymmentätuhatta tapahtumaa kohden»2). Lääkitys ei ole yleensä tarpeen, jos on saanut pistoksen sairaaloiden ulkopuolella ympäristössä ajelehtivasta tuntemattomasta neulasta. Yhtään näin syntynyttä tartuntaa ei ole tiedossa, vaikka kyseessä olisi ollut huumeneula. Jos on epävarma, neuvoa voi kysyä aiheeseen perehtyneeltä lääkäriltä.

Ennakoiva viruslääke (kauppanimi esimerkiksi Truvada®) estää seksissä saatavia tartuntoja tehokkaasti (ks. taulukko «HIV-tartunnan ennaltaehkäisy lääkkein ja altistumistapahtuman jälkeinen ehkäisy»4). Tätä kutsutaan PrePiksi ("pre-exposure prophylaxis"; ks. «https://hivpoint.fi/wp-content/uploads/2018/07/thl_prep_ohjeistus.pdf»7). Tavallisin syy ehkäisylääkkeeseen on säännöllinen seksi vakituisen kumppanin kanssa silloin, kun kumppanilla on HIV-infektio eikä hoidolla ole saatu veren viruspitoisuutta alle mittausrajan. Tällaista lääkettä markkinoidaan netinkin kautta. Nettitilauksia ei pidä tehdä. Ensinnäkin se on laitonta, ja vielä tärkeämpää on huomioida, ettei ole mitenkään varmistettavissa, mitä tuollaisissa tableteissa todellisuudessa on – antaako lääke suojaa, voiko se aiheuttaa vakavia lääkehaittoja? Ennakkoehkäisyyn on myös viruslääkettä sisältäviä paikallisesti käytettäviä voiteita. Niiden teho on epävarma. Ennakoivasta ehkäisystä kannattaa puhua asiaa tuntevan lääkärin kanssa.

Suuren tartuntariskin sisältäneen seksin (kuten neulanpistonkin) jälkeen tartuntoja ehkäisee heti aloitettava kolmen lääkkeen neljän viikon mittainen HIV-lääkehoito, niin sanottu PEP-hoito ("post-exposure prophylaxis"). Tähän ryhtyminen tarvitsee tarkan, asiantuntijan tekemän riskianalyysin, ja lääkkeen saa usein sairaalan apteekista. Tämä hoito on aloitettava 3 vuorokauden kuluessa, ja sen suojatehon arvioidaan olevan noin 90 %.

Varotoimet terveydenhuollossa

Terveydenhuollossa lähdetään siinä, että mikä tahansa veri voi sisältää HI- tai hepatiittiviruksia. Seulontoja potilaan virustilanteen selvittämiseksi ei tehdä. Aina kun voidaan joutua kosketukseen veren kanssa, käytetään varotoimia, joihin kuuluvat tärkeimpinä suojakäsineet verta käsiteltäessä ja veristen neulojen turvallinen käsittely ja hävittäminen.

Rokote

HIV-rokote olisi kovasti tarpeen. Huolimatta 30 vuoden uutterista yrityksistä käyttökelpoista rokotetta ei ole onnistuttu kehittämään. Useita ehdokkaita on kokeiltu ihmisissäkin laihoin tuloksin. Eniten toivoa on ns. hoitorokotteen suhteen. Tällaisella tarkoitetaan rokotetta, joka viruksen jo saaneella hidastaisi taudin kehittymistä.

Milloin tutkimuksiin?

Vaikka ”tyypillisin” HIV-positiivinen henkilö Suomessa on 25–45-vuotias mies pääkaupunkiseudulta, jolla on ollut suojaamatonta ”irtoseksiä”, HIV-riski koskee kaikkia, joilla on seksiä, ja riippuu omasta käyttäytymisestä. Suomessa kaikilla on oikeus saada julkisessa terveydenhuollossa HIV-testi kertomatta henkilöllisyyttään ja testiin tulon syytä. Sen saa myös oman terveysalueensa ulkopuolella. Jo vähäinenkin ajatus siitä, että on saattanut altistua tartunnalle (esimerkiksi seksissä tuntemattoman partnerin kanssa), on hyvä syy hakeutua testiin. Ellei testaus onnistu omassa terveyskeskuksessa, neuvoa voi kysyä sieltä tai esimerkiksi Hivpointista (puh. 0207 465 705).

Vuonna 2015 edelleen noin puolet tartunnoista havaittiin vasta, kun infektio oli jo merkittävästi heikentänyt elimistön vastustuskykyä (eli auttaja-T-lymfosyyttien määrä oli alle 350; ks. «AIDS (immuunikato)»1), ja viidesosalla vasta, kun AIDSin oireet ovat jo alkaneet. Tähän ollaan hakemassa apua itse tehtävien kotitestien käyttöönotolla. Sen toivotaan madaltavan kynnystä testaamiseen, jos itse pitää tartuntaa mahdollisena. Tiedon saaminen HIV-infektiosta on usein niin järkyttävää, että testin luotettavuuteen ja nopean tuen ja avun saamiseen on positiivisen tuloksen sattuessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Suomessa myydään myös itse kotona sormenpään verestä tehtävää hiv-testiä (ks. jäljempänä). Kotitesti, niin kuin laboratoriossakin tehtävä, voi luotettavasti poissulkea tartunnan vasta, kun altistumisesta on kulunut kolme kuukautta.

Laboratoriotutkimukset; tartunnan toteaminen ja poissulku

HIV-infektio todetaan laboratoriotestillä, joka tunnistaa verestä sekä viruksen rakenteita (antigeenejä) että vasta-aineita sille (EIA-testi). Tartunnan jälkeen viruksen ilmaantuminen vereen ja etenkin vasta-aineiden syntyminen vie muutamia viikkoja. Testit alkavat todeta infektion jo 2–3 viikkoa tartunnasta, ja valtaosa infektioista voidaan todeta kuuden viikon kuluessa. Jos tulos on silloin negatiivinen, lopullinen poissulku saadaan kolme kuukautta tartunnalle altistumisesta. Vaikka tämä testi on lähes 100-prosenttisen tarkka, positiivisesta näytteestä tehdään vielä varmistustesti (immunoblot-testi). Ks. taulukko «HIV-infektion tunnistamisessa, seurannassa ja hoidon valinnassa käytettäviä laboratoriotestejä »5.

Nopeimmin HIV on todettavissa herkällä viruksen geenejä tunnistavalla testillä. Tätä testiä käytetään joissakin erityistilanteissa, tavallisimmin infektion toteamisessa vastasyntyneellä, koska lapsella on runsaan vuoden ajan äidiltä saatuja vasta-aineita ilman tartuntaakin.

Raskaana olevat ja verenluovuttajat testataan säännöllisesti Suomessa. Verenluovuttajiksi eivät sovellu henkilöt, jotka ovat olleet suurentuneessa HIV-infektion riskissä. Tällaisiksi katsotaan mm. ne, jotka vaikka vain kerrankin elämässään ovat ottaneet pistoshuumeannoksen tai joilla on ollut vuoden kuluessa miesten välistä seksiä. Muukin riskinotto seksissä vaikuttaa kelpoisuuteen. Tarkemmin rajoitukset on kerrottu Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun verkkosivuilla «https://www.veripalvelu.fi/verenluovutus/luovuta-verta/usein-kysyttya»8. Verenluovutukseen ei pidä missään nimessä hakeutua saadakseen ilmaiseksi tai huomiota herättämättä HIV-testauksen.

Itse tehtävän HIV-kotitestin (autotest VIH®) voi saada apteekista tai Hivpointin verkkokaupasta tai verkkoapteekista. Apteekissa testipaketti ohjeineen maksaa noin 40 €.

Käytettyjä lähteitä

Kansallinen hiv- ja hepatiittiasiantuntijaryhmä. Uutta hivin ehkäisyssä. Hiv-altistusta edeltävä lääkehoito, prep. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) – Ohjaus 3/2019 «https://hivpoint.fi/wp-content/uploads/2018/07/thl_prep_ohjeistus.pdf»7

Hivpoint «https://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/https://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/»9

Ristola M. HIV-altistuksen jälkeinen profylaksi. Duodecim 2019;135(5):421-2 «/xmedia/duo/duo14812.pdf»10.

Günthard HF, Saag MS, Benson CA ym. Antiretroviral Drugs for Treatment and Prevention of HIV Infection in Adults: 2016 Recommendations of the International Antiviral Society-USA Panel. JAMA 2016;316(2):191-210. «PMID: 27404187»PubMed

Anttila V-J, Hellsten S, Rantala A, Routamaa M, Syrjälä H, Vuento R (toim.). Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. Kuntaliitto 2010.

Marfatia YS, Jose SK, Baxi RR ym. Pre- and post-sexual exposure prophylaxis of HIV: An update. Indian J Sex Transm Dis 2017;38(1):1-9. «PMID: 28442797»PubMed

Taulukko 1. Virstanpylväitä HIV-infektion noin 100-vuotisella taipaleella
AjankohtaTapahtuma
1900-luvun alkuSIV muuntui HIViksi ja siirtyi simpansseista ihmisiin tautia aiheuttamaan (keskinen Afrikka)
1959Varhaisin ihmisen verinäyte, jonka on jälkikäteen todettu sisältävän HI-virusta (Kongon Demokraattinen Tasavalta)
1981Ensimmäinen raportti taudin esiintymisestä Los Angelesin homomiehillä ja taudin nimeäminen AIDSiksi. Myöhemmin selvisi, että tautia oli siellä ollut jo ainakin vuonna 1979.
1983Ensimmäiset suomalaiset AIDS-potilaat tulivat hoitoon.
Taudin todettiin leviävän myös heteroseksissä.
1984Aiheuttajavirus löydettiin, tunnistettiin ja nimettiin ensin LAV:ksi tai HTLV-III:ksi, myöhemmin (1986) HIViksi.
Mekanismi, jolla virus romahdutti vastustuskyvyn ja aiheutti AIDS-taudin, alkoi selvitä.
1985Käyttöön tuli laboratoriotesti, jolla infektiot voitiin varmistaa.
1986Seta ry perusti HIV-säätiön, joka käynnisti HIV-tukikeskukset Suomessa.
1987Ensimmäinen HIV-lääke tuli käyttöön (atsidotymidiini, AZT). Lääkettä saatiin myös Suomeen.
199010 miljoonan tartunnansaaneen raja rikki maailmassa
1993Lääkkeelle vastustuskykyinen viruskanta alkoi levitä.
1994Viruslääkkeen todettiin vähentävän tartuntoja äidistä syntyvään lapseen.
1996Kolmen eri mekanismilla vaikuttavan viruslääkkeen yhteishoito (ns. HAART-hoito, highly active antiretroviral therapy) tuli mahdolliseksi ja otettiin käyttöön. Tällä oli dramaattinen vaikutus sekä AIDSin hoidossa että viruksen leviämisen estämisessä.
2000Maailmassa oli arviolta 34 miljoonaa tartunnan saanutta.
2004Kehitettiin pikatesti, jolla HIV voidaan osoittaa syljestä, periaatteessa kotitestauksenakin. Tämä testi ei totea tartuntaa yhtä hyvin kuin verestä tehty testi.
2006Miesten ympärileikkauksen todettiin suojaavan selvästi HIV-infektiolta. Ympärileikkaus on todennäköisesti vähentänyt HIVin leviämistä esimerkiksi joissakin Afrikan maissa.
2017Käytettävissä noin 32 HI-virusta estävää lääkeainetta, jotka toimivat seitsemällä eri mekanismilla. Hoito on helpoimmillaan yksi (yhdistelmä)tabletti kerran päivässä.
Taulukko 2. Hiv-tartunnan riski erityyppisissä altistumisissa ilmoitettuna kymmentätuhatta tapahtumaa kohden
TilanneRiski 10 000 tapahtumaa kohti
* Ero johtuu pistosvälineiden yhteiskäytössä ruiskuun vedettävästä verimäärästä.
Naisen riski emätinyhdynnässä, kun partnerilla on virus10
Miehen riski emätinyhdynnässä, kun partnerilla on virus 5
Miehen peräsuoliyhdyntä, kun viruksen kantaja on yhdynnässä vastaanottava15
Miehen peräsuoliyhdyntä, kun viruksen kantaja on yhdynnässä tarjoava140
Pistosvälineiden yhteiskäyttö, kertapistos*65
Työperäinen pistostapaturma, kertapistos* 25
Suutelu, purematMerkityksetön
Altistuminen hielle, syljelle, kyynelnesteelle, veren joutuminen iholle Merkityksetön
Taulukko 3. HI-virusinfektion ehkäisykeinoja
KeinoKommentti
Turvallinen seksiKondomin oikea käyttö katsotaan riittäväksi (tarkempi ohje ja muut keinot: ks. «http://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/miten-suojautua-tartunnalta/»5)
Puhtaiden neulojen käyttöHuumeiden käyttäjille on tukipisteitä, poliklinikoita ja apteekkeja, joissa veriset neulat ja ruiskut voidaan vaihtaa puhtaisiin. Tämä oli keskeinen keino pääkaupunkiseudun pistoshuumeiden käyttäjien epidemian katkaisussa 1990-luvulla.
LääkehoitoNoin 90 prosentilla HAART-lääkehoidossa olevista saadaan veressä olevien virusten määrä alle mittausrajan, jolloin seksin, verisen neulan piston ja äidistä lapseen tapahtuvan tartunnan riski on niin vähäinen, ettei sitä tarvitse huomioida.
Raskaana olevien seulonta ja HIV-ehkäisylääkePoistaa lapsen tartuntariskin minimaaliseksi.
Myös HIV-positiivisen äidin syntyvälle lapselle annetaan ehkäisylääke.
Verenluovuttajien seulontaOn käytännössä lopettanut verituotteiden välityksellä levinneet HIV-infektiot Suomessa.
Ennaltaehkäisevä lääkitysTätä voidaan harkita lääkärin yksilöllisen arvion jälkeen (ks. erillinen taulukko «HIV-tartunnan ennaltaehkäisy lääkkein ja altistumistapahtuman jälkeinen ehkäisy»4).
Miesten ympärileikkausSuojaa jonkin verran tartunnalta ja on voinut vaikuttaa epidemian laantumiseen joillakin alueilla Afrikassa.
Taulukko 4. HIV-tartunnan ennaltaehkäisy lääkkein ja altistumistapahtuman jälkeinen ehkäisy
TilanneLääkeAjoitus/kestoMistä saa?Hinta
Tartunnan ennaltaehkäisy (PreP)Kahden lääkkeen yhdistelmävalmiste
Kerran päivässä
Aloitus vähintään päivää ennen, kesto 3 päivää
Jatkuvassa riskissä päivittäin
Hiv-infektioiden hoitoon perehtyneiltä lääkäreiltäN. 75 € / kuukausi
Maksettava itse
Tapahtuneen altistumisen jälkeinen ehkäisy (PEP)Useita vaihtoehtoisia lääkeyhdistelmiä
Usein kerran päivässä
Aloitus 3 vuorokauden kuluessa, kesto 28 päivääSairaala-apteekeistaAnnetaan maksutta
Taulukko 5. HIV-infektion tunnistamisessa, seurannassa ja hoidon valinnassa käytettäviä laboratoriotestejä «http://huslab.fi/ohjekirja/»11 «https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/laboratoriotoiminta/laboratoriotutkimukset»12
TestiLyhenneKäyttö
* mm3 on millilitran tuhannesosa eli mikrolitra (µl).
HI-viruksen antigeeni ja vasta-aineet, yhdistelmätutkimusHIVAgAbYleisin seulontatesti
Tutkittaessa, onko henkilöllä HIV-infektio (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus); esiintyvyys, tartunta, ehkäisy»2)
Kolme kuukautta altistumisesta testi on luotettava poissulkemaan infektion, jos tulos on negatiivinen
HI-virusvasta-aineet, tarkempi testaus, varmistustestiHIVAbCtKun positiivinen vasta-ainetulos todetaan henkilöllä ensimmäisen kerran, varmistustesti
Tutkii vasta-aineita usealla menetelmällä (mm. immunoblot-tutkimuksella)
Ainoa käytetty testi, joka toteaa muitakin kuin HIV1-viruksia
HI-virus 1, nukleiinihappo (kvantitatiivinen)HIVNhGeenimonistustesti, mittaa viruksen määrää veressä
Käytetään HIV-infektion vaiheen selvittämisessä ja lääkehoidon tehon seurannassa
Tapa todeta vastasyntyneen infektio
HIV-lääkeresistenssitutkimusHIVNhRELöytyneen viruksen herkkyyden toteaminen eri viruslääkkeille
Käytetään tehokkaimman hoidon valinnassa ja vaiheissa, joissa virusmäärät uudelleen lisääntyvät
CD4-lymfosyyttien (auttajasolujen) määräT-CD4Vastustuskyvyn alenemisen (immunosuppression) asteen toteaminen
Normaali = yli 400 solua/mm3*; alle 350 = infektioriskien suureneminen; alle 200 = vakavien infektiouhkien lisääntyminen