Etusivu » Etuajassa!

Etuajassa!

Kotineuvola
1.7.2012
Elina Hermanson

"Naureskelevat aina, että minulla oli muka kiire. Ei ollut. Mutta äiti voi huonosti, ja minä voin huonosti, ja sitten minun vaan piti syntyä. En ollut ollenkaan valmis. Painoin 1 510 g. Minun oli vaikea hengittää, ja lääkärit touhusivat ympärilläni aluksi valtavasti. Jouduin hengityskoneeseen, enkä ensimmäisinä päivinä pystynyt syömään mitään suun kautta. Vanhempani kauhistelivat, mutta minullehan asia ei ollut niin kummallinen. Ravintoni tuli suoraan suoneen niin kuin äidin masussakin. Enhän minä siellä pistänyt suuhuni muuta kuin lapsivettä."

"Minä sain myös antibiootteja, sillä epäiltiin, että olin saanut verenmyrkytyksen. Eivät tainneet koskaan saada lopullista varmuutta siitä, oliko minussa se pöpö vai ei. Vähitellen aloin voida paremmin. Hengityskoneletku otettiin pois ja tilalle laitettiin maski, jonka kautta oli helpompi hengitellä kuin ihan kokonaan omin voimin. Aloin saada yhä suuremman osan ravinnostani suun kautta."

"Minua jouduttiin pistelemään aika paljon, ottamaan verikokeita ja laittamaan letkuja ja sellaista. Itse en sitä muista. Minulle on kerrottu, että ennen pistämistä sain suuhuni sokeriliuosta. Se rauhoitti minut. Monitoreista nähtiin, ettei pulssini tai verenpaineeni juuri heilahtanut, vaikka neula pisti kantapäähäni. Olin kai siihen aikaan perso makealle – kummallista, koska en enää koe itseäni miksikään karkkihiireksi."

Kohtua parempaa kasvupaikkaa ei sikiölle ole, ja mitä ennenaikaisemmin lapsi syntyy, sitä suurempia vaikeuksia hän joutuu kohtaamaan. Hoito vaatii erityisosaamista, ja alussa vanhemmat joutuvat luovuttamaan suuren osan lapsen hoidosta ammattilaisille.

Lastenlääkärit ja keskosten hoitoon perehtyneet hoitajat tietävät, mitä tekevät, ja osaavat huomioida myös vanhemmat. Perhe saa tulla osastolle, ja vanhemmat saavat osallistua hoitoon niin paljon kuin kussakin tilanteessa on mahdollista. Kotiutumisvaiheessa osastolta annetaan perheelle tarkat hoito-ohjeet, miten lapsen kanssa selvitään, ja tarvittaessa se varmistetaan esimerkiksi ennen lopullista kotiutumista tapahtuvilla kotilomilla.

On kuitenkin pelottava ajatus, että lapsi syntyy ennen laskettua aikaa. Keskosena syntyminen on aina riski lapselle, vaikka ennusteet ovat koko ajan parantuneet ja erikoissairaanhoidon osaaminen on Suomessa maailman huippuluokkaa. Esimerkiksi raskausviikoilla 28–32 syntyneiden tai 1 000–1 500 g syntyessään painaneiden keskosten elonjäämistodennäköisyys on yli 90 % – silti siis lähes joka kymmenes sen painoisista kuolee. Osalle tulee myöhäisongelmia, osalle ei.

Ennenaikaiseksi kutsutaan lasta, joka on syntynyt ennen kuin 37 raskausviikkoa on tullut täyteen. Pääsääntöisesti ennenaikaiset painavat syntyessään alle 2 500 g, mitä Arvo Ylppö käytti määritelmänä keskosuudelle. Pikkukeskoseksi kutsutaan alle 1 500 g painoisena syntynyttä lasta ja erittäin pieneksi keskoseksi alle 1 000 g painavaa. Pienimmät eloonjääneet ovat Suomessa kahvipakettia pienempiä.

Keskoseen kiintyminen voi olla pulmallista – niin yllättävältä kuin se ehkä tuntuukin. Jossain takaraivolla voi kyteä pelko lapsen menettämisestä, ja vanhemmista saattaa tuntua ikään kuin turvallisemmalta olla kiintymättä lapseen liian syvästi. Keskoslapsi syntyy aina perheeseen, jossa valmistautuminen vauvan tuloon on vielä kesken. Isä on usein kovin sivullinen keskosvauvan syntyessä. Mutta keskoslapsi tarvitsee hyvää varhaista vuorovaikutussuhdetta siinä kuin kuka tahansa vauva, ja sen takia olisi hyvä, että vanhempi ottaisi vastaan kaiken avun, joka on saatavilla. Jos päässä pyörii negatiivisia ajatuksia, esimerkiksi pelkoa tai pettymystä, ne kannattaisi pyrkiä purkamaan vaikkapa sanallisesti toisille aikuisille. Vähitellen uusi tasapaino kyllä löytyy.

Syyllisyyskin vaivaa vanhempia usein. Olenko tehnyt jotain väärin, olenko ollut liian itsekäs, onko lapsi syntynyt liian varhain rangaistukseksi siitä, että olen tehnyt vääriä tekoja? Useimmiten syyllisyys on ulkopuolisen silmin täysin perusteetonta: Elämässä tapahtuu kaikenlaista, mikä ei ole ihmisten säädeltävissä eikä estettävissä. Kaikkea emme osaa emmekä voi ennakoida. Mutta syyllisyydentunne on kokijalleen aina tosi, ja siitäkin pitää päästä puhumaan. Syyllisyydellä voi nähdä biologisen mielen: sen tarkoituksena on ehkä varmistaa, että hoidamme jälkeläisiämme mahdollisimman hyvin.

Erikoissairaanhoito antaa keskosen ruokintaohjeet. Ne perustuvat siihen, että keskosen kasvuvauhti on nopeampaa kuin täysaikaisen, se muistuttaa sikiön kasvua. Keskonen tarvitsee siksi suhteellisesti ottaen runsaammin energiaa ja ravinteita kuin täysiaikainen vauva. Äidiltä saadut ravintovarastot ovat lisäksi vähäisiä. Esimerkiksi merkittävä osa lapsen "varastoraudasta" siirtyy äidistä lapseen vasta raskauden viimeisten viikkojen aikana. Jos lapsi syntyy ennen aikojaan, hänen rautavarastonsa ovat tavallista pienemmät. Joskus voidaan toisaalta joutua rajoittamaan annettavaa nestemäärää esimerkiksi hengitysvaikeuksien takia. Keskoskorvikkeista ja muista erityisravintovalmisteista voidaan yleensä luopua, kun lapsi painaa 3,5–4 kiloa. Lisäraudan antaminen aloitetaan kuukauden iässä, ja sitä jatketaan yleensä noin vuoden ikään. Jos hemoglobiini on hyvä, joskus raudan antaminen voidaan lopettaa jo kahdeksan–yhdeksän kuukauden iässä. Pienten lasten rautavalmisteita on saatavilla ainoastaan nesteenä (Fer-in-Sol). Valmisteen huono puoli on, että se helposti värjää maitohampaat. Ainoa keino estää värjäytymistä on huuhdella suu raudan antamisen jälkeen.

Erikoissairaanhoidolla on usein neuvolaa paremmat mahdollisuudet järjestää keskosvanhempien vertaisryhmiä, mutta jos sellaista ei saada kootuksi, kannattaa neuvolaterveydenhoitajan kanssa pohtia, mistä vertaistukea koottaisiin. Joidenkin neuvoloiden kautta on myös mahdollista saada erityinen perhetyöntekijä tukemaan perhettä intensiivisemmin kuin mihin terveydenhoitaja kykenee.