Etusivu » Kotineuvola » Alle kouluikäisen seksuaalikasvatus

Alle kouluikäisen seksuaalikasvatus

Kotineuvola
10.5.2019
Elina Hermanson

Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä; se on ominaisuus, joka jokaisella ihmisellä on omanlaisensa. Se on hyvin yksityistä, herkkää ja haavoittuvaa. Kiihottuminen ja itse seksi – toiminta – ovat osa seksuaalisuutta, mutta ne eivät kata koko asiaa. Myös seksin vastenmieliseksi kokeva ihminen on seksuaalinen olento; hänen seksuaalisuuttaan on mahdollista loukata. Eri elämäntilanteissa ja -vaiheissa seksuaalisuus näyttäytyy erilaisena. Pienen lapsen seksuaalisuus on jotain muuta kuin murrosikäisen, aikuisen tai vanhuksen.

Lapsen seksuaalisen kehityksen vaiheet myötäilevät psykososiaalisen kehityksen vaiheita. Hyvä perusturvallisuus ja vuorovaikutus vanhemman kanssa luovat perustan tasapainoiselle tunne-elämälle ja seksuaalisuudelle. Vanhemman sylissä lapsi oppii omasta kehostaan, kokee itsensä hyväksytyksi ja riittävän hyväksi. Hän oppii nauttimaan vuorovaikutuksesta toisen ihmisen kanssa.

Kun siisteyskasvatus on sallivaa, kannustavaa ja palkitsevaa, lapsi oppii, että kehon toiminnat ovat luonnollisia, vaikka niistä ei kulttuurissamme julkisesti keskustellakaan. Lapsi löytää omat sukupuolielimensä ja niiden koskettelun tuoman nautinnon usein kolme-viisivuotiaana. Lapselle sukupuolielimet ovat tasavertainen kehonosa muiden osien kanssa, hän voi olla niistä hyvin ylpeä eikä tunne niistä häpeää. Lapsi opettelee yhteisön sääntöjä. Itseään tutkiskelevaa lasta voidaan sallivasti opastaa, ettei ole tapana kosketella sukuelimiä julkisesti, mutta jokainen saa kosketella kehoaan yksin ollessaan.

Esimerkki on tärkeä. Sukupuolielinten alueet ovat sellaisia, joista lapsi päättää itse, eikä kenelläkään ole oikeutta vaatia niitä nähtäväksi tai kosketeltavaksi. Kiihottuminen on asia, jota ennen murrosikää lapsen on mahdotonta ymmärtää. Lapsen ei pidä joutua näkemään aikuisten välistä seksiä, sillä se ahdistaa häntä. Lapsen altistaminen ikään sopimattomille seksuaalisille ärsykkeille on lapsen kaltoinkohtelua ja siten myös rikos. Televisiota pitäisi katsoa yhdessä lapsen kanssa muun muassa tästä syystä: jos siellä pienille silmille näkyy sellaista, mitä aikuinen ei hyväksy tai mikä ei ole lapselle sopivaa, aikuisen velvollisuus on kertoa, ettei hyväksy näkemäänsä, tai että kyseessä on asia, joka kuuluu vasta aikuiselämään.

Leikki-iässä lapsi työstää ajatusta siitä, että hän itsekin on jonain päivänä aikuinen. Hän leikkii roolileikkejä ja yleensä rakastuu johonkin lähipiiriin aikuiseen; tytöt aikovat mennä naimisiin isän kanssa ja pojat äidin. Tätä kolmiodraama-asetelmaa kutsutaan oidipuskompleksiksi. Viisas vanhempi ei tyrmää lastaan, mutta lempeästi osoittaa, miten fantasia on mahdoton: "Voi rakas kultaseni, minäkin tykkään sinusta. Mutta olen aikuinen ja jo parisuhteessa äitisi (isäsi) kanssa. Odota, niin sinustakin kasvaa aikuinen, ja sitten löydät oman ikäisesi kumppanin." Näin lapselle jää myönteinen kuva itsestään osana parisuhdetta, ja lupa olla aktiivinen ja aloitteellinen ihmissuhteissaan.

Voidakseen rakentaa itselleen myönteisen seksuaalisen identiteetin lapsi tarvitsee samastumiskohteen. Kun perheessä ei ole kahta eri sukupuolta olevaa vanhempaa, muiden läheisten ihmisten merkitys samastumismalleina korostuu.

Lapsen ymmärrystä ei kannata aliarvioida. Hän ajattelee hyvin konkreettisesti, mutta haluaa vastauksia kysymyksiinsä. Vaikeat asiat – erot, sairaudet, adoptiotausta, vanhempien huolet – kannattaa selittää tavalla, jonka lapsi ymmärtää. Lapsen ei pidä saada nähdä esimerkiksi vanhempien sukupuoliyhdyntää. Jos tämä tapahtuu, pitää selittää, että kun vanhemmat pitävät paljon toisistaan, he joskus haluavat tehdä yhdessä asioita, jotka vaikuttavat hurjilta. Se että äiti tai isä vaikkapa äänteli hassulla tavalla johtui vain siitä että heillä oli kivaa keskenään.