Etusivu » Hakutulokset » Kielen ja kommunikaation kehitys

Kielen ja kommunikaation kehitys

Kotineuvola
1.7.2012
Elina Hermanson

Lapsen varhainen kommunikaatio tapahtuu ei-kielellisesti liikkein, ilmein ja elein, ja hän käyttää hyväkseen paitsi kuuloa, myös näkö- ja tuntoaistia. Varsin pian lapsi oppii erottamaan ja tunnistamaan äänensävyjä, painoa ja puheen rytmiä. Myöhemmin hän oppii tunnistamaan ja ymmärtämään kielellisen viestin sanoja ja lauseita.

Lapsen ääntely kehittyy syntymän jälkeisestä reflektorisesta huudosta ja itkusta yhä rikkaammaksi ilmaisuksi. Edellytyksenä on, että se aiheuttaa reaktioita ympäristössä: aikuiset vastaavat elein, ilmein ja äänin lapsen tuottamaan ääntelyyn.

Syömisvaikeudet – imemis-, nielemis- ja pureskelemisvaikeudet – ennakoivat puheen tuottamisen ongelmia. Puheterapeutilla on koulutusta analysoida ja auttaa vaikeuksissa, siksi syömisongelmaiset ohjataan usein ensisijaisesti hänelle. Joskus syy on yksinkertainen, esimerkiksi kireä kielijänne, joka haittaa kielen vapaata liikuttamista.

Ensimmäiset aikuisen tunnistamat sanat lapsi sanoo keskimäärin kahdentoista kuukauden iässä, mutta yksilöllinen vaihtelu ulottuu kahdeksasta kahdeksaantoista kuukauteen. Lapsen aktiivisesti käyttämien sanojen määrä lisääntyy vähitellen. Kahden vuoden iässä lapsen sanavarasto käsittää muutamia kymmeniä sanoja, ja hän kykenee yleensä kokoamaan yksinkertaisia kahden–kolmen sanan lauseita. Joskus lapsi käyttää "omaa kieltään", jota vain perhepiiri ymmärtää. Tällainen kieli ei saa jäädä ainoaksi pysyväksi kieleksi. Vanhempien on tärkeää olla malleina paitsi oikeille puheen äänteille ja sanoille myös lauserakenteille.

Kielellisen viestinnän kehittyessä passiivinen sanavarasto (ne sanat, jotka lapsi ymmärtää) samoin kuin aktiivinen eli lapsen käyttämä sanavarasto kasvavat. Sanat tulevat vähitellen yhä selvemmin lausutuiksi, ja puheilmaisun kieliopillinen taso kehittyy. Mikäli lapsi ei kahden vuoden iässä sano yhtään sanaa selvästi, tai kolmen vuoden iässä useita sanoja selvästi ja ymmärrettävästi, jatkoselvittelyt ovat tarpeen.

Ymmärtämisen ensimmäinen vaihe on oppia ymmärtämään kehotuksia. Jo alle vuoden iässä lapsi etsii katseellaan äitiä, kun kysytään "missä äiti", "missä lamppu" jne. Lapsi vilkuttaa, kun häntä pyydetään siihen. Kolmevuotiaana lapsi alkaa vähitellen hahmottaa luku- ja värikäsitteitä. Esimerkiksi neljävuotiaan pitäisi tuntea ja nimetä kolme neljästä pääväristä. Eri asioita tarkoittavat samantyyppiset sanat pitäisi tässä vaiheessa pystyä erottelemaan, ja muistin pitäisi pelata niin hyvin, että lapsi pystyy toistamaan hänelle sanotun lauseen.

Viisivuotiaana lapsen pitäisi osata vastata yksinkertaisiin miksi-kysymyksiin ja kertoa kuvasta: Hänen tulisi siis tajuta kysymys ja ymmärtää syy- ja seuraussuhteita. Konkreettisten käsitteiden ymmärtämistä testataan tässä vaiheessa pyytämällä lasta lajittelemaan esineitä niiden ominaisuuksien perusteella.

Kolme–neljävuotiaana puheen tuottamisen pitäisi olla jo melko selvää ja ymmärrettävää, vaikka puhe voikin olla jonkin verran takeltelevaa ja toistavaa. Lapsen pitäisi osata kertoa jotakin esimerkiksi kuvista. Äänen pitäisi olla melko kirkas ja iänmukaisen korkea. Käheä, samea, "vuotoinen" tai kireä ja kova ääni viittaavat virheelliseen äänenkäyttöön tai esimerkiksi tulehdukseen. Honotus saattaa liittyä suulaki- tai vaikeasti todettavaan piilosuulakihalkioon.

Neljä–viisivuotiaan pitäisi pystyä erottamaan ja tuottamaan varsin monipuolisesti erilaisia vokaaleja ja konsonantteja. Epätavallisen kireä kielijänne voi olla syynä siihen, että lapsen on vaikea tuottaa hammasväliäänteitä l, r, s, n, d. Äänteen r sanominen on vaikeinta. Vielä nelivuotiaan r:n, s:n ja d:n ääntämiseen ei tarvitse puuttua, mutta nämäkin äännevirheet kannattaa hoitaa viimeistään ennen kouluikää jo siitä syystä, ettei lapsi tulisi koulussa kiusatuksi.

Lapsi oppii taivuttamaan sanoja, käyttämään sija- aika- ja vertailumuotoja ja käyttämään äidinkielen mukaista sanajärjestystä yleensä viiden vuoden ikään mennessä. Senkin jälkeen sanavarasto vielä pitkään karttuu ja kielenkäyttö rikastuu.

Kielellisten vaikeuksien ennusmerkkejä voidaan tunnistaa jo varhain mutta esikielellisen kommunikaation arvioimiseen ei ole kattavaa eikä järjestelmällistä käytäntöä. Seurantatutkimuksissa on havaittu, että puolet lapsista, jotka eivät vielä kahden vuoden iässä tuota sanoja tai joiden sanavarasto on hyvin pieni (useimmiten alle 50 sanaa), saavuttaa ikätoveriensa kehityksellisen tason kolmeen ikävuoteen mennessä. Niille, jotka vielä kolmivuotiaana ovat yhä jäljessä, kehittyy ongelmia myös sanojen taivuttamisessa, lauseiden muodostamisessa tai kertovassa puheessa. Sekin on huomattu, että vaikka hitaasti puhumaan oppinut kehittääkin normaalivaihtelun rajoissa pysyvän kielitaidon, lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen voi olla työläämpää ja vaatia ikätovereita enemmän aikaa. Toisaalta osalla niistä lapsista, joilla myöhemmin on lukivaikeuksia, kielen kehitys on käynnistynyt ikätasoisesti eikä mitään erityistä ole havaittu ennen kolmea ikävuotta.

Mikäli lapsen ongelmat ovat monimuotoiset (motoriikka, kieli) tai painottuvat ymmärtämisen vaikeuteen, olisi aihetta asiantuntija-apuun jo selvästi alle kaksivuotiaana. Jos lapsella ei vielä kaksivuotiaana ole sanoja tai niitä on hyvin vähän, on hyvä viimeistään 2,5-vuotiaana pyytää esimerkiksi puheterapeutin arviota. Kielen ja kommunikaation tai puheen kehitystä voidaan tukea monin keinoin kotona ja päiväkodissa.

Viisivuotiaiden kielenkehityksen arvioinnissa käytetään paljon niin sanottua lumiukkotestiä. Tätä nuorempien seulonnat perustuvat tavallisesti henkilökunnan tietoon ja kokemukseen siitä, mikä missäkin iässä on normaalia. Tiedetään, että mitä varhaisemmin vaikeuksiin puututaan, sitä tuloksellisempaa on kuntoutus. Niinpä hyvin moni saakin suosituksen neuvolasta puheterapeutin arvioon. Tätä suositusta kannattaa noudattaa, vaikka itse olisikin sitä mieltä, ettei lapsen kehityksessä mitään vikaa ole.

Lisää kommunikaation kehityksen ongelmista, katso «Kielelliset erityisvaikeudet»1.

Taulukko 1. Kommunikaatiokehityksen piirteitä, jotka antavat aihetta seurantaan tai tutkimuksiin.
1-vuotiaat
Lähde: Tuija Siiskonen, Tuija Aro ja Paula Lyytinen. Havainnointi, arviointi ja tutkimuksiin ohjaaminen. Kirjassa: Tuija Siiskonen, Tuija Aro, Timo Ahonen ja Ritva Ketonen (toim.). Joko se puhuu? Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. PS-kustannus, 2004, sivut 118–13.
Lapsi ei seuraa ympäristöään eikä pyri vaikuttamaan siihen.
Lapseen on vaikea saada kontaktia.
Lapsella on vähän kommunikatiivisia eleitä.
Lapsen jokeltelu on vähäistä tai yksipuolista tai sisältää niukasti konsonantteja.
Erityisesti vastavuoroisuuden puute sekä ääntelyn ja jokel­telun vähäisyys ja yksipuolisuus ovat syitä tarkempaan seurantaan.
1,5-vuotiaat
Lapsella on vähän kommunikatiivisia eleitä.
Lapsella ei ole lainkaan sanoja.
Lapsi ei osaa noudattaa lyhyitä käskyjä.
Lapsen leikki ei sisällä symbolista toimintaa.
Erityisesti ymmärtämisen vaikeudet yhdistyneenä suvussa esiintyviin kielellisiin vaikeuksiin ovat syy tarkempaan seurantaan.
2-vuotiaat
Lapsella on alle 10 sanan sanasto
Lapsi ei muodosta kahden sanan lauseita.
Lapsi ei noudata lyhyitä ohjeita tai ymmärtää ne väärin.
Erityisesti suppea sanavarasto ja puutteet ymmärtämi­sessä antavat aihetta jatkotutkimuksiin.
3-vuotiaat
Sanojen äänneasu on selvästi puutteellinen.
Lapsella on suppea tuottava sanasto (tulisi olla satoja sanoja useista sanaluokista.)
Lapsi ei taivuta sanoja.
Lapsi ei noudata kaksiosaisia ohjeita tai hän ymmärtää niitä väärin.
4–6-vuotiaat
Lapsella on suppea tuottava sanasto (tulisi olla satoja sanoja useista sanaluokista).
Esineiden ja asioiden laadun (koko, muoto, väri) kuvaus on epätarkkaa tai virheellistä.
Lapsen käyttämät lauserakenteet ovat yksinkertaisia.
Lapsella on vaikeuksia taivutusmuotojen hallinnassa.
Lapsi ei osaa kertoa näytetystä kuvasta.
Lapsella on puutteita vuorovaikutus – ja keskustelu­taidoissa.