Etusivu » Kuulon kehitys ja seulonta

Kuulon kehitys ja seulonta

Kotineuvola
1.7.2012
Elina Hermanson

Korvien osat kehittyvät varhain sikiökaudella; siksi monet eri raskaudenaikaiset tekijät voivat aiheuttaa myöhemmin ilmeneviä kuulovammoja. Lapsi kuulee jo kohdussa: tiedetään, että 25. raskausviikon jälkeen äänet aiheuttavat sikiössä reaktioita.

Syntymän jälkeen, kun lapsi alkaa hengittää, välikorvaontelo tyhjenee lapsivedestä ja ilmaa tulee tilalle. Imeväisen ensimmäiset reaktiot äänille ovat kokonaisvaltaisia, ja ne koostuvat lähinnä automaattisista reflekseistä. Keskushermosto jatkaa kypsymistään, ja jos lapsi kuulee normaalisti, jo neljän kuukauden iässä lapsi osaa paikantaa, mistä suunnasta ääni tulee.

Kun normaalikuuloinen lapsi on omaksunut kieltä ensin passiivisesti niin, että hän ymmärtää sanoja, ja sittemmin aktiivisesti niin, että hän osaa niitä itse käyttää, voidaan kuuloa tutkia kuiskaamalla tuttuja sanoja. Rauhallisella äänellä sanottujen kehotusten totteleminen kertoo toki kuulosta, mutta kannattaa muistaa, että lapsi osaa yleensä myös tulkita eleitä ja ilmeitä.

Ääntely ja jokeltelu eivät sinänsä todista, että lapsi kuulisi. Umpikuurokin lapsi jokeltelee ensimmäisen puolen vuoden aikana siinä kuin kuulevakin. Kuuden kuukauden iässä kuuron lapsen äännevarasto on kuitenkin suppeampi kuin kuulevan, ja myöhemmin jokeltelu vähenee merkittävästi. Sekin kannattaa muistaa, että vauvan rauhoittuminen puheeseen voi johtua vain kasvojen näkemisestä, ei pelkästä kuulemisesta.

kuulon Seulonta

Lieväkin kuulovika voi vaikuttaa haitallisesti lapsen puheen ja kielen kehitykseen sekä myöhempään menestykseen opinnoissa ja työelämässä. Mitä varhaisemmin vika havaitaan, sitä enemmän mahdollisuuksia on kuntouttaviin toimiin. Vaikka lapsi olisi läpäissyt synnytyssairaalassa tehdyn kuuloseulonnan, neuvolassa pitää seurata kuuloa mm. siitä syystä, että kuulovika voi myös syntyä tai edetä lapsuuden aikana.

Koska lievät tai tyypiltään harvinaiset kuuloviat eivät välttämättä löydy käytössä olevilla seulontamenetelmillä, neuvolahenkilökunnalle teroitetaan, että vanhempien tai isovanhempien epäily kuulon alenemisesta antaa aina aiheen lisätutkimuksiin. Alle kahdeksan kuukauden ikäisille lapsille neuvolassa ei ole luotettavaa seulontamenetelmää. Jos mielessä on virinnyt epäilyjä lapsen kuulemisesta, siitä kannattaa kertoa neuvolassa.

Neuvolahenkilökunnan on tärkeää tietää, jos suvussa on esiintynyt kuulovikoja. Kuulovian riski on suurentunut myös silloin, kun lapsi on vastasyntyneenä ollut tehohoidossa tai hänellä on epämuodostumia pään tai kaulan alueella. Bakteerin aiheuttama aivokalvotulehdus on erityisriski, siksi kuulo tutkitaan erikoissairaanhoidossa aina taudin jälkeen.

Jos leikki- tai esikouluikäisellä lapsella on käytöshäiriön oireita, levottomuutta, ylivilkkautta tai epäillään neurologisen kehityksen erityisvaikeuksia, lapselta tulisi aina tutkia myös sekä kuulo että näkö. Viivästyneen puheen kehityksen selvittämiseen kuuluu myös puheterapeutin arvio. Mikäli puheterapeutin tutkimuksessa syntyy epäily kuuloviasta, lapsi lähetetään erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.

Neuvolassa tutkitaan kuuloa rutiininomaisesti kahdeksan kuukauden iässä niin sanotulla pienoisaudiometrillä eli uikulla. Sen äänen taajuus on vakio, 3 000 Hz, ja myös äänen paine on vakioitu, joten tiedetään, että on poikkeavaa, jos lapsi ei sitä kuule.

Leikki-iässä seulontaa tehdään ns. audiometrillä. Audiometrillä eri korkuisia ääniä voidaan antaa erilaisilla voimakkuuksilla. Näin pystytään määrittelemään äänenvoimakkuuden kynnystaso, jota hiljaisempia ääniä lapsi ei kuule. Lapsen pitää olla yhteistyökykyinen ja -haluinen, jotta tutkimus onnistuu.

Menneinä aikoina pikkuvauvojen kuuloa yritettiin tutkia myös torvea töräyttelemällä. Tämä menetelmä on sittemmin tuomittu käyttökelvottomaksi, koska torvesta tulee niin matalia ääniä, että kuurokin saattaa reagoida värähtelyyn.

Tärykalvojen tutkiminen eli "korvien katsominen" ei ole tarpeen neuvolatarkastuksessa, jos lapsi on oireeton, hänellä ei ole ollut edeltäviä korvatulehduksia eikä epäillä kuulovammaa. Ajatus on, että välikorvassa oleva neste heikentää kuuloa; jos lapsi kuulee normaalisti, se on riittävä todistus siitä, ettei välikorvissa voi olla merkittävää poikkeavuutta. Neuvolatarkastuksissa on käytettävissä vain rajallisesti aikaa, ja on tärkeää keskittyä olennaisimpaan.