Etusivu » Tilapäisten ahdistuneisuustilojen lääkehoito

Tilapäisten ahdistuneisuustilojen lääkehoito

Lääkkeet mielen hoidossa
24.9.2017
Matti O. Huttunen

Sosiaalisten tilanteiden pelko

Eero on 32-vuotias kaupallisella alalla toimiva, avoliitossa oleva henkilö. Teini-ikäisestä saakka hän oli ollut taipuvainen jännittämään koulussa esiintymistilanteita, jolloin hän tunsi punastuvansa, äänensä hiukan värisevän, hikoilevansa ja sydämensä tykyttävän. Jännityksen merkeistä olivat kaverit koulussa välillä hiukan huomautelleet, minkä johdosta jokainen pienikin esiintymistilanne oli häntä lukioaikana mietityttänyt jo useita päiviä etukäteen. Huolellisen valmistautumisen ansiosta hän kuitenkin aina selvisi tilanteista, ja sai yleensä opettajilta kiitosta ahkeruudestaan. Vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen herätti Eerossa samanlaisia tuntemuksia opiskeluaikoina, mutta iän myötä hän oli pääosin vapautunut jännittyneisyydestään naisseurassa.

Viime aikoina Eero oli työssään suuressa yrityksessä menestynyt hyvin, ja hän sai ylennyksen esimiesasemaan. Työ vaati nyt alaisten johtamista ja erilaisten esitysten pitämistä sekä oman yrityksen työntekijöille että asiakkaille. Hän oli tyytyväinen uuteen asemaansa, mutta oli samalla hermostunut havaitessaan joutuvansa esiintymään joka viikko. Eero tunsi olonsa stressaantuneeksi, mutta valmistautui äärimmäisen hyvin kaikkiin kokouksiin, mikä vaati pitkää työpäivää ja alkoi näkyä jatkuvana väsymyksenä.

Eräässä tärkeässä liikekokouksessa Eeron piti pitää pitkähkö alustuspuheenvuoro. Jännittyneen Eeron kurkkua kuivasi, ääni tuntui käheältä ja hiukan värisevältä. Toimitusjohtaja vilkaisi häntä hiukan kummeksuvasti, minkä jälkeen Eeron sydän alkoi takoa, hiki virtasi, kädet tärisivät, hän takelteli sanoissaan, punasteli ja lopetti puheenvuoronsa nopeammin kuin oli alun perin ollut tarkoitus. Hän palasi paikalleen äärimmäisen häpeäntunteen vallassa, tunsi itsensä täydellisen epäonnistuneeksi ja odotti saavansa välittömästi potkut tehtävistään. Niitä ei tullut, mutta jännitysoireet pahenivat voimakkaasti tapahtuneen jälkeen.

Ennen jokaista pientäkin sosiaalista tilannetta Eero oli nyt hyvin hermostunut. Hän vältteli kaikkia kokouksia, joihin ei ollut aivan pakko osallistua, ja osallistui loppuihin sisäisen kauhuntunteen vallassa. Hän hikoili, punasteli, kädet tärisivät, ääni värisi, ja vatsa tuntui olevan täynnä perhosia. Eeroa hävetti kyvyttömyytensä hallita ahdistustaan, ja hän pelkäsi muiden pitävän hänen käytöstään naurettavana. Muutaman viikon jälkeen hän alkoi menettää yöunensa, mieliala muuttui masentuneeksi, hän oli täysin uupunut, kyvytön nauttimaan mistään, keskittymiskyvytön sekä ruokahaluton. Eero hakeutui työterveyslääkärin vastaanotolle.

Työterveyslääkäri totesi ensinnäkin Eeron kärsivän vakavasta masennustilasta ja aloitti paroksetiinilääkityksen. Annos oli 20 mg/vrk, mutta sitä lisättiin myöhemmin tasolle 30 mg/vrk. Lääkehoito auttoi muutamassa viikossa, ja hän palasi töihin kuukauden sairausloman jälkeen. Seurantakäynneillä selvitettiin depressioon johtaneita tekijöitä, jolloin esiin nousi Eeron kokema sosiaalisten tilanteiden pelko. Masennuslääke osoittautui hyödylliseksi myös tätä ajatellen; lääkehoidon aikana hän havaitsi nopeasti hallitsevansa jännitysoireensa ja kykenevänsä taas osallistumaan kaikkiin kokouksiin. Työterveyslääkäri rohkaisi Eeroa menemään mukaan sosiaalisiin tilanteisiin aina kuin vain suinkin uskoi voivansa jännityksen sietää. Seurantakäynneillä selviteltiin jännitystilanteisiin liittyviä ajatuksia ja mielikuvia; Eero mm. havaitsi itse kiinnittävänsä omiin jännitysoireisiinsa tavattoman paljon enemmän huomiota kuin muut läsnäolijat. Samalla hän alkoi miettiä, oliko ehkä huomaamattaan vaatinut itseltään kohtuutonta virheettömyyttä niin esiintymisissä kuin muutenkin; eiväthän muutkaan ihmiset ole täydellisiä.

Eero käytti masennuslääkettä noin vuoden ajan, jona aikana depressiota ei enää esiintynyt, ja hän lakkasi lopullisesti välttelemästä sosiaalisia tilanteita. Hoidon lopettamisen jälkeen hän yhä jonkin verran jännitti suurimpia esiintymisiä, mutta kykeni hallitsemaan ahdistuneisuutensa niin, että se ei enää merkittävästi haitannut selviytymistä.

Tilannekohtaisen ahdistuneisuuden lääkehoito

Tilannekohtaisen ja elämän kriiseihin liittyvän ohimenevän ahdistuneisuuden hoidossa nopeasti imeytyvät bentsodiatsepiinit ovat paras vaihtoehto, koska ne auttavat nopeasti (taulukko «Tilannekohtaisen ahdistuneisuuden lääkehoito»1). Bentsodiatsepiinit eivät eroa toisistaan teholtaan, kun käytetään toisiaan vastaavia annoksia.

Diatsepaamin etuna on nopea imeytyminen ja vaikutuksen alkaminen nopeasti. Tarvittaessa käytettynä alpratsolaamin annos on 0,25–1,0 mg, diatsepaamin 2–10 mg, klooridiatsepoksidin 10–25 mg, loratsepaamin 0,5–1 mg ja oksatsepaamin 7,5–30 mg.

Elämänkriisiin liittyvän lyhytaikaisen ahdistuneisuuden hoidossa alpratsolaamin annos on 0,5–2 mg/vrk, diatsepaamin 5–20 mg/vrk (annos voidaan diatsepaamin pitkän puoliintumisajan vuoksi ottaa kokonaan iltaisin tai jaettuna 2–3 annokseen vuorokaudessa), klooridiatsepoksidin 20–75 mg/vrk, loratsepaamin 1–3 mg/vrk ja oksatsepaamin annos 15–60 mg/vrk jaettuina 2–3 annokseen vuorokaudessa.

Kaikki bentsodiatsepiinit ovat tehokkaita nukahtamislääkkeitä, minkä vuoksi lääkehoitoon ei yleensä tarvitse yhdistää muuta nukahtamislääkettä.

Elämänkriiseihin liittyvässä lääkehoidossa pyritään joko vain tarvittaessa otettavaan tai korkeintaan 3–4 viikon pituiseen säännölliseen lääkitykseen. Kriisin lauettua säännöllinen bentsodiatsepiinilääkitys lopetetaan.

Kohde- ja tilannepelkojen lääkehoito

Kohde- ja tilannekohteisiin pelkoihin tehoavat yleensä parhaiten erilaiset altistusohjelmat, jotka perustuvat käyttäytymisterapeuttisiin harjoituksiin (esim. taulukko «Sairauden hallinta: ahdistuneisuus ja pelot»1). Yksityiskohtaisia itsehoito-ohjeita löytyy kirjallisuudesta.

Tiettyihin kohteisiin tai tilanteisiin liittyviä pelkoja voidaan lievittää 1–2 tuntia ennen tilannetta otetulla diatsepaamilla (2–5 mg) tai beetasalpaajalla (esimerkiksi 10–40 mg propranololia). Diatsepaami lievittää jännityspelkoa nopeasti ja tehokkaasti. Beetasalpaajat puolestaan vähentävät jännityksen aiheuttamia näkyviä oireita (vapina, punastuminen, sydämentykytys ja hikoilu), jolloin muut eivät huomaa esiintymisjännitystä ja esiintymiseen liittyvä pelko pienenee.

Sosiaalisen fobian lääkehoito

Sosiaalinen fobia voi hoitamattomana uhata henkilön työkykyä tai köyhdyttää sosiaalista elämää. Sosiaalisen fobian ensisijaisena hoitona ovat erilaiset psykoterapeuttiset keinot.

Masennuksen hoitoon alun perin kehitetyt SSRI- ja SNRI- lääkkeet voivat monella potilaalla lievittää huomattavastikin sosiaalisen fobian oireita (taulukko «Sosiaalisen fobian lääkehoito»2). Joka toisen sosiaalisesta fobiasta kärsivän oireet lievittyvät näiden lääkkeiden avulla 2–4 kuukaudessa.

SSRI- ja SNRI- lääkkeiden aloitus- ja hoitoannokset sosiaalisen fobian hoidossa ovat samanlaiset kuin masennustilojen hoidossa (essitalopraami 5–20 mg/vrk, fluoksetiini 20–40 mg/vrk, fluvoksamiini 100–300 mg/vrk, paroksetiini 10–50 mg/vrk, sertraliini 50–200 mg/vrk, sitalopraami 20–50 mg/vrk ja duloksetiini 30-60 mg/vrk, venlafaksiini 75–300 mg/vrk).

SSRI- ja SNRI-lääkkeiden lisäksi moklobemidi lievittää sosiaalisen fobian oireita. Moklobemidin etuna SSRI- ja SNRI-lääkkeisiin on se, että sen käytön yhteydessä ei yleensä ilmene seksuaalisia toimintahäiriöitä. Jos moklobemidia kokeillaan SSRI- tai SNRI-lääkkeitä käyttäneillä henkilöillä, moklobemidin käyttö voidaan serotoniininoireyhtymän riskin takia aloittaa vasta kaksi viikkoa SSRI-lääkkeiden (tai 4–6 viikkoa fluoksetiinin) käytön lopettamisen jälkeen. Moklobemidin hoitoannos on 300–600 mg jaettuna 1–2 annokseen vuorokaudessa.

Muutkin masennuslääkkeet saattavat olla tehokkaita sosiaalisen fobian hoidossa, mutta niiden käytöstä ei ole tutkimuksellista näyttöä.

Bentsodiatsepiinit voivat myös lievittää sosiaalista fobiaa. Ne on hyvä pitää mielessä erityisesti vaikeaoireisen sosiaalisen fobian hoidossa, jos masennuslääkkeet eivät auta tai niitä ei voi haittavaikutusten takia käyttää. Paras tapa käyttää bentsodiatsepiineja on tilannekohtainen ja tarvittaessa tapahtuva käyttö, jolloin voi välttää säännölliseen käytön seurauksena usein syntyvä lääkeriippuvuus. Sopiva bentsodiatsepiiniannos 1–2 tuntia ennen oireita aiheuttavaa sosiaalista tilannetta lievittää sosiaalista fobiaa.

Taulukko 1. Tilannekohtaisen ahdistuneisuuden lääkehoito
LääkeAnnos
Bentsodiatsepiinit
Diatsepaami2–10 mg
Alpratsolaami0,25–1,0 mg
Klooridiatsepoksidi10–25 mg
Loratsepaami0,5–2,5 mg
Oksatsepaami7,5–30 mg
Beetasalpaajat
Propranololi10–40 mg
Taulukko 2. Sosiaalisen fobian lääkehoito
LääkeAnnos
Essitalopraami10–20 mg/vrk
Fluoksetiini20–40 mg/vrk
Fluvoksamiini100–300 mg/vrk
Paroksetiini10–50 mg/vrk
Sertraliini50–200 mg/vrk
Sitalopraami20–50 mg/vrk
Venlafaksiini75–300 mg/vrk
Moklobemidi150–300 mg × 2/vrk
Duloksetiini30–120 mg/vrk

Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin artikkeli «Sosiaalisten tilanteiden pelko»2.