Valitun teoksen tietoja ei löytynyt! Terveyskirjasto - Duodecim
Valitun teoksen tietoja ei löytynyt! Valitun teoksen tietoja ei löytynyt! Etusivu » Taideterapia
Valitun teoksen tietoja ei löytynyt!

Taideterapia

Taideterapian perusteet
8.9.2009
Hanna Hentinen

Suhde taiteeseen

Taideterapioissa käsitettä "taide" käytetään sanan yleistä merkitystä laaja-alaisemmin. Taide tuo terapiaan kehollisen, toiminnallisen ja aistikokemuksellisen tason, joka tapahtuu non-verbaaliin ilmaisuun erikoistuneen taiteen kielen avulla1. Ykis keskeisistä taideterapian erilaisia lähestymistapoja kuvaavista tekijöistä on ollut se, miten taiteen kielen non-verbaalia ilmaisua ymmärretään ja tulkitaan sekä minkälainen asema sille annetaan terapian kokonaisuudessa.

Rubin kuvasi 1980-luvulla eroja USA:ssa vastakkainasetteluna kahden lähestymistavan välillä: Taide terapiassa (Art in Therapy) ja taide terapiana (Art as Therapy) -lähestymistavat nähtiin ikään kuin samalla janalla olevina kahtena ääripäänä. Taide terapiassa -termillä tarkoitettiin ajattelua, jonka mukaan taide toimii muun psykoterapian apukeinona. Kärjistetyimmillään taide alistettiin diagnoosin apuvälineeksi potilaan tilaa arvioitaessa. Taide terapiana -lähestymistapa taas kuvasi sellaista ajattelua, jonka mukaan taiteellinen ilmaisu itsessään on jo terapiaa. Kärjistetyimmillään ajattelutavan mukaan oli riittävää, että potilas sai mahdollisuuden ilmaista itseään taiteellisesti, ja paranemisprosessin ajateltiin tapahtuvan itsestään pelkän taiteellisen ilmaisun seurauksena.

Seeskari (2006) kuvaa alan historiaa samantyyppisten linjausten kautta: taiteen parantavaa ulottuvuutta korostavana vanhempana suuntauksena (Art as Healing) sekä toisena, taidetta psykoterapian osa-alueena korostavana suuntauksena. Taiteen parantavan ulottuvuuden korostus liittyy vanhempaan moraalisen hoitamisen traditioon. Taiteen liittäminen osaksi psykoterapiaa liittyy taas dynaamisen psykoterapian käytäntöjen kehittymiseen, josta taidepsykoterapia (Art Psychotherapy) voitaneen nähdä yhtenä linjana. Taideterapian kehittymisen myötä edellä kuvatut suuntaukset ovat lähentymässä toisiaan. Äärimmäisiä linja-eroja tuskin enää on, painotuseroja kylläkin.

1 Poikkeuksen non-verbaaliin ilmaisuun erikoistuneiden taidemuotojen joukossa muodostaa sanataide, jolloin sanoja käytetään kaunokirjallisesti, runollisesti ja metaforisesti.

Taideterapeutin koulutustausta ja toimiala

Taideterapia alkoi kehittyä ammatiksi toisen maailmansodan jälkeen useissa Euroopan maissa ja USA:ssa. Vasta 1960–70-luvuilla alkoi muotoutua erillinen taideterapeuttien ammattikunta, jolta alettiin vaatia sekä psykoterapeuttisia taitoja että taiteen kielen ymmärrystä.

Uutena opetusalana taideterapia taistelee edelleen paikastaan itsenäisenä ammattialana. Se kuuluu yhtä paljon taiteen kuin psykoterapiankin laajaan kenttään. Alan keskeinen kysymys onkin ollut sen kaksitahoisten juurien takia, missä ja miten taideterapeutteja tulisi kouluttaa. Koulutuksia järjestetään sekä terveydenhuollon ja sosiaalialan että taideoppilaitosten yhteydessä. Erilaisten instituutioiden ja oppilaitosten painottaessa omia osaamisalueitaan, myös niiden yhteydessä järjestettävissä koulutuksissa syntyy sisällöllisiä painotuseroja, jotka osaltaan synnyttävät erilaisia lähestymistapoja taideterapiaan.

Suhde psykoterapiaan

Taideterapiat voidaan jakaa neljään päälinjaan taustalla vaikuttavien psykologisten ja psykoterapeuttisten koulukuntaerojen perusteella:

1) Psykodynaamiset lähestymistavat, joita ovat muun muassa freudilaiset ja jungilaiset koulukunnat sekä objektisuhdeteoria. Rubinin mukaan koulukuntien ihmiskäsitykseen kuuluu tietynlainen psyykkinen deternimismi: ihminen on suurelta osin alitajuisen dynamiikkansa armoilla, koska hän on aina enemmän tai vähemmän kiinnittynyt lapsuuden kehitysvaiheisiin. Terapian tavoitteena on auttaa kehitysvaiheiden loppuun suorittamisessa ja siten "vapauttaa" joihinkin kehitysvaiheisiin jumiutumisesta.

Lähestymistapojen piirissä on erilaisia hoitotekniikoita, joista psykoanalyysi on yksi. Keskeiseen ajatteluun kuuluu, että hoito tapahtuu transferenssin kautta. Terapeutin tehtävänä on paljastaa potilaalle hänen oireidensa taustalla oleva yhteys niiden alkuperäiseen syntymekanismiin.

Psykodynaamisten lähestymistapojen kritiikkinä esitetään usein niiden keskittyminen vain lapsuuden kehitysvaiheisiin, jolloin sekä aikuisiän kehitys että erilaisten elämäntapahtumien ja vuorovaikutussuhteiden myöhempi vaikutus jäävät vähemmälle huomiolle.

2) Humanistiset lähestymistavat, joita taideterapioiden piirissä ovat muun muassa gestalt- eli hahmotaideterapia ja Carl Rogersin asiakaskeskeisestä ajattelusta ammentavat lähestymistavat. Myös taideterapian fenomenologisen lähestymistavan katsotaan usein kuuluvan humanistisiin suuntauksiin.

Humanististen lähestymistapojen ihmiskäsitykseen kuuluu aika optimistinen näkemys ihmisen olemuksesta ja kohtalosta: Ihminen on jatkuvassa kasvun ja kehityksen prosessissa myös lapsuuden kehitysvaiheiden jälkeen. Hänet nähdään kyvykkäänä ottamaan vastuu omasta kohtalostaan, eikä niinkään alitajuisten voimiensa armoilla olevana.

Monet aikoinaan humanistisen liikkeen piirissä aloittaneet terapeutit reagoivat freudilaiseen ajatukseen psyykkisestä determinismistä, käsityksestä että ihmiset ovat suurelta osin alitajuisen dynamiikkansa armoilla. Taideterapioiden piirissä oltiin erityisen kriittisiä taiteeseen ja luovuuteen liittyviä freudilaisen teorian puutteita kohtaan. Toisaalta jungilaisuus on vaikuttanut paljon taideterapian mielikuvapainotteisiin lähestymistapoihin. Jungilla oli aktiivinen suhde taiteisiin. Alunperin Jungin oppilas, amerikkalainen James Hillman on edelleen kehitellyt psyyken myyttisen perustan tutkimusta.

Humanistiset lähestymistavat ovat yksilökeskeisiä. Terapian tavoitteet sopivat myös aikuisiän kehityshaasteisiin. Lähestymistapojen kritiikkinä esitetään usein niiden individualistinen perinne: Niillä ei ole kokonaisvaltaista teoriaa, eikä siksi myöskään klassisia hoitotekniikoita, jolloin teorioiden soveltaminen käytäntöön jää liian paljon yksittäisen terapeuttien varaan.

3) Behavioraaliset, kognitiiviset ja kehitykselliset lähestymistavat, joiden taustalla ovat behaviorismiin, kognitiiviseen tai kehityspsykologiaan perustuvat teoriat ihmisen käyttäytymisestä ja toiminnasta. Kognitiivisen psykologian mukanaan tuoma kehitys on osoittanut taiteen merkityksen ihmisen ajattelun, mielikuvan- ja symbolienmuodostuksen kohteena sekä välineenä.

Kognitiivisessa terapiassa aloitetaan nykyhetkestä, ja hoidolle pyritään asettamaan selkeät tavoitteet. Kognitiivisen terapian kritiikki on kohdistunut huomion keskittämiseen ajattelun kognitioihin. Uudemmassa kognitiivis-konstruktivistisessa lähestymistavassa pyritään tutkimaan ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen välisiä yhteyksiä. Keskeisiä käsitteitä ovat ydinuskomukset ja skeemat (sisäiset mallit) sekä ajatusvääristymät, jotka ovat peräisin usein lapsuudessa rakentuneista virheellisistä uskomuksista tai malleista.

4) Narratiiviset lähestymistavat, joiden taustalla ovat kielellis- kontekstuaaliset suuntaukset: ihminen ja hänen ympäristönsä rakentuvat ja kehittyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Kielen ja puheen avulla luodaan, ylläpidetään ja muutetaan sosiaalista todellisuutta. Minuutta ei ajatella pysyväksi tai olemukselliseksi vaan jatkuvasti muokkautuvaksi kulttuuriseksi prosessiksi. Erilaiset tarinat muovaavat erilaisia kuvia itsestä; niitä voi muokata ja elämäntarinaansa toisin kertomalla voi ymmärtää itsensä kannalta tärkeitä asioita alkutilanteesta poikkeavalla, uudella tavalla.

Narratiivisessa terapiassa tutkitaan, minkälaisten tarinoiden avulla ihminen konstruioi eli rakentaa itseään ja ympäristöään ja minkälaisia ydinkertomuksia tarinat muodostavat. Terapeutti pyrkii ymmärtämään sitä, mitä ihmisten kertomat tarinat heille itselleen merkitsevät sen sijaan, että terapiassa etsittäisiin "todellista" tai "piilevää" ydinongelmaa. Lähestymistapa on myös hyvin asiakaskeskeinen: Terapeutin ja asiakkaan vuorovaikutuksessa keksitään ja luodaan uusia merkityksiä.

Taideterapian kannalta näkökulman painopiste merkitysten muodostumisessa puheen ja keskustelun kautta jättää vähemmälle huomiolle sen, miten myös ei-kielelliset interventiot ja non-verbaali kommunikaatio vaikuttavat merkitysten muuttamisessa. Vuosituhannen vaihteesta alkaen kuitenkin myös taideterapian narratiiviset sovellukset (esim. Dunne, 2006) sekä toisaalta narratiivisten näkemysten sisällyttäminen taideterapiaan (esim. Knill, 2005) ovat alkaneet yleistyä.

5) Integratiiviset lähestymistavat, joiden edustajat saattavat ottaa aineksia hyvinkin erityyppisistä lähestymistavoista sekä soveltaa niitä terapeuttisessa työssään. Integratiivinen psykoterapia edustaa uudempaa ajattelua, jonka mukaan terapeutin tulisi kyetä yhdistämään työssään useamman eri viitekehyksen saavuttamaa ymmärrystä. (Kuva «Taideterapian suhde psykoterapian suuntauksiin Englannissa 1989–2004»1.)

Taideterapian haasteena psykoterapian ja taiteen ymmärrys

"Vaikka taideterapiat yhdistetään psykoterapeuttiseen ajatteluun, ne eroavat verbaaliterapioista seuraavilla tavoilla: Taideterapioiden kliinisen työn keskellä ovat taideilmaisu ja luovuus. Taideterapiat painottavat sanatonta 'tekemistä' 'puhumisen' rinnalla. Ne eroavat verbaaliterapioista myös ammatissa vaadittavan tietotaidon suhteen sekä usein myös vaadittavan koulutuksen pituuden suhteen." (Haastateltava Karkou, Sandersonin tutkimuksessa 2006, s. 29.)

Englantilaiset tutkijat Vicky Karkou ja Patricia Sanderson (2006) ovat tutkimuksensa (Arts Therapies. A Research Map Based on the Field) avulla pyrkineet Englannissa vastaamaan muun muassa kysymykseen "Mitä taideterapia on". Tutkimus osoitti, että omana erityisalanaan taideterapia näyttää selvästi olevan "jotakin muuta" kuin vain taiteen ja terapian yhdistämistä toisiinsa tai niiden liittoutumista keskenään: Taiteen ja terapian yhdistäminen luo oman erityisalan, joka tuottaa "enemmän ja toisenlaista" kuin taiteen sisällyttäminen psykoterapiaan tai psykoterapeuttisten periaatteiden käyttö terapeuttisessa taideilmaisussa.

Kun taiteen kielestä rakennetaan siltaa arkiymmärryksen kielelle, mukana on aina tulkinta, johon vaikuttaa ymmärrys taiteen kielestä ja ihmisestä. Sekä taiteiden kieli että eri terapiamuotojen implisiittisesti sisäistämät ihmiskäsitykset – ymmärrys ihmisestä – muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Myös taide muuttuu sisällöllisesti ja ilmaisuvälineiden suhteen jatkuvasti. Romanttinen käsitys taiteilijasta yksilöllistä visiotaan toteuttavana, suurena persoonana on monin tavoin muuttunut arkisemmaksi, ja sähköinen vallankumous on edelleen muuttamassa käsityksiämme taiteesta ja taiteen kielellä tapahtuvasta kommunikaatiosta.

Kuva 1. Taideterapian suhde psykoterapian suuntauksiin Englannissa 1989–2004.