Etusivu » Ravintoaineiden yhteisvaikutukset

Ravintoaineiden yhteisvaikutukset

100 kysymystä ravinnosta
15.10.2015
Antti Aro

Ravintoaineiden toisiaan häiritsevät vaikutukset ovat sekaruokavaliossa vähäisiä.

Useimmilla ravintoaineilla on suolessa omat imeytymisjärjestelmänsä, joihin toiset aineet eivät vaikuta häiritsevästi. Tämän johdosta erilaisten ravintoaineiden häiriötön saanti on turvattu, jos niitä on ravinnossa riittävästi saatavilla. Tämäkään järjestelmä ei kuitenkaan ole aivan aukoton. Hyvin samanlaisten aineiden välillä voi olla aivan tavallista, määrästä johtuvaa kilpailua, koska samanlaisilla aineilla voi olla samanlainen imeytymisjärjestelmä tai ne voivat kilpailla keskenään kudosten ja varastojen koostumuksessa. Tavallisessa ravinnossa esiintyvät määrät vaihtelevat harvoin niin paljon, että tällaisesta kilpailusta olisi haittaa. Kuitenkin silloin, jos ravintoainetta saadaan suuria määriä esimerkiksi ravintolisistä tai erityisvalmisteista, tilanne voi olla toinen.

Hiilihydraattien hajoaminen ja sokerien imeytyminen perustuu hyvin spesifisten entsyymien toimintaan, jota kilpailu ei häiritse. Aminohapoilla on yhteisiä imeytymisteitä, jotka ovat alttiita määrälliselle kilpailulle. Suuria määriä yksittäistä aminohappoa sisältävän valmisteen nauttiminen voi vallata imeytymistien siinä määrin, että samaa tietä käyttävien muiden aminohappojen riittävä saanti voi häiriintyä. Tästä syystä ei pidetäkään hyvänä käyttää yksittäisiä aminohappoja sisältäviä ravintoainevalmisteita, jollaisia on ajoittain markkinoitu voimalajien urheilijoille ja kehonrakentajille. Rasvojen imeytyminen voi yleisesti häiriintyä suoliston sairauksissa. Rasvahapot kilpailevat reilusti määrällisissä suhteissa. Tiedämmekin, että rasvahappojen keskinäisiä suhteita kudoksissa voidaan muuttaa muuttamalla rasvojen käyttöä, ja tällä voi olla sekä hyödyllisiä että haitallisia terveysvaikutuksia.

Eräät kemiallisesti samalla tavoin käyttäytyvät tai yhdessä reagoivat kivennäisaineet voivat vaikuttaa toistensa hyväksikäyttöön. Kuparin ja sinkin saannin välillä on usein käänteinen suhde, joka voidaan todeta eläinkokeissa. Ihmiselle tällä ei kuitenkaan näytä olevan terveydellistä merkitystä. Eräät alkuaineet tosin voivat kilpailla hyväksikäytöstä, jos saannissa on hyvin suuria eroja. Kalsium, jota saadaan jopa gramma päivässä, voi jonkin verran häiritä raudan imeytymistä, jota voi olla suolessa vain sadasosa kalsiumin pitoisuudesta. Seleeni ja elohopea muodostavat keskenään liukenemattomia yhdisteitä. Tässä ei ole kysymys ravintoaineiden kilpailusta, vaan runsas seleenin saanti voi tällä mekanismilla vähentää haitallisen elohopean kertymistä elimistöön.

Viljavalmisteissa ja soijassa tavattavat fosfaattipitoiset fytaatit häiritsevät esimerkiksi kalsiumin, raudan ja sinkin saantia muodostamalla niistä liukenemattomia yhdisteitä. Fytaattien vaikutus on osittain ohimenevä, ja niiden määrää voidaan vähentää esimerkiksi leivonnalla. Vaikka runsaskuituisen kasvisvoittoisen ruokavalion mukana saadaan myös kivennäisaineiden hyväksikäyttöä hieman häiritseviä aineita, tällaisen ruokavalion runsas ravintoainetiheys korvaa kuitenkin reilusti vähäiset haitat. Vaihtelevassa ja monipuolisessa ruokavaliossa ei kannatakaan kiinnittää huomiota yksittäisten ravintoaineiden välillä mahdollisesti tapahtuviin vähäisiin häiriövaikutuksiin, koska ne ovat määrältään vähäpätöisiä.