Etusivu » Senkan tarina

Senkan tarina

Laboratoriotutkimusten tulkinta
9.7.2008
Pertti Mustajoki ja Jarmo Kaukua

Senkka eli lasko on ollut kansan keskuudessa hyvin tunnettu. Yksi osoitus tästä on, että se on ainoa laboratoriotutkimus, joka elää (ainakin vanhemman) kansan suussa yleisenä sanontana "ottaa senkka nenästä".

Senkka oli ensimmäisiä verikokeita, joita alettiin käyttää potilaiden tutkimisessa. Ruotsalainen tutkija Fåhreus keksi vuonna 1917, että putkeen imetty veri kerrostuu seistessään. Jo silloin veren hyytyminen ennen tutkimusta estettiin sitraatilla, aineella jota edelleenkin käytetään samaan tarkoitukseen. Pystysuorassa olevassa lasiputkessa veren punasolut laskeutuvat hiljalleen alemmaksi ja pintaan jää kirkas plasmakerros. Terveillä ihmisillä punasolut laskeutuivat hitaasti, enintään noin 10 mm tunnissa. Potilailla, joilla oli tulehdussairauksia, punasolut laskeutuivat nopeammin, jopa 100 mm tunnin aikana.

Ilmiö oli suureksi avuksi sen ajan lääkäreille, koska sen avulla voitiin ensi kerran mitata tulehdusreaktiota laboratoriotestillä. Kun niinikään ruotsalainen Alf Westergren vielä paranteli testiä, siitä tuli nopeasti kaikkialla käytetty laboratoriotutkimus.

Jo viime vuosisadan alkupuolella tiedettiin, että laskon suureneminen johtui plasmassa olevista proteiineista eli valkuaisaineista. Myöhemmin on selvinnyt, että tulehduksen aikana vereen ilmaantuu proteiineja, joiden vaikutuksesta punasolut pyrkivät liimautumaan toisiinsa. Mukana reaktiossa on myös hyytymiseen osallistuva fibrinogeeni-proteiini. Yhteen liimautuneet punasolut kokkaroituvat putkessa, ja kokkaroitunut solumassa valuu putkessa alaspäin.

Aluksi lääkärit nimittivät testiä Westergrenin kokeeksi. Myöhemmin sen viralliseksi nimeksi tuli laskeutumiskoe ja sen jälkeen laskeuma. Nimet eivät kuitenkaan tarttuneet hoitohenkilökunnan puheeseen, vaan ruvettiin puhumaan senkasta, joka on väännös ruotsinkielisestä termistä sänkningsreaktion.

Kun vuonna 1962 suomenkielen professori Lauri Hakulinen joutui sairaalaan Helsingissä, hän kuuli kaikkien käyttävän sanaa senkka. Virallista laskeuma-termiä ei käyttänyt kukaan. Hakulisen mielestä ruotsista lainattu sana ei ollut "nykyisen lääketieteemme ja sairaalakulttuurimme arvon mukainen". Ylilääkärin kanssa keskusteltuaan hän arveli, että virallisten termien vieroksuminen johtui niiden pituudesta. Professori ryhtyi keksintäpuuhiin ja ideoi lyhyen ja iskevän sanan lasko. Sanasta tuli kokeen virallinen nimitys, ja se juurtui vähitellen myös lääkärien ja hoitajien suuhun.

Vuosikymmenien ajan laskon mittaukseen käytettiin pitkiä lasiputkia. Niihin imettiin verta putkesta, jossa veren hyytyminen oli estetty sitraatilla. Verta imettiin yläosassa olevaan merkkiin asti. Lasiputket, joiden kyljessä oli millimetriasteikko valmiina, pantiin pystyasentoon erityiseen telineeseen seisomaan. Seisomisen aikana punasolut erosivat hiljalleen plasmasta ja laskeutuivat alaspäin. Tunnin kuluttua katsottiin, kuinka monta millimetriä punainen solukerros oli laskeutunut.

Nykyään laskonkin mittaus tapahtuu automaattisesti. Veri otetaan suoraan tavallista pidempään veriputkeen, jossa on sitraatti valmiina. Putket asetetaan laitteeseen, joka lukee tuloksen 30 minuutin kuluttua. Aikaa on lyhennetty vastauksen nopeuttamiseksi, mutta tulos kerrotaan kahdella, sillä laskon yksikkö on edelleen millimetriä tunnissa.