Etusivu » Helikobakteeritutkimukset

Helikobakteeritutkimukset

Laboratoriotutkimusten tulkinta
4.5.2016
Seija Eskelinen

Helikobakteeri «Helikobakteeri»1 keksittiin vasta kolmisenkymmentä vuotta sitten. Sen löysivät australialaiset lääkärit Barry Marshall ja Robin Warren, jotka saivat työstään Nobel-palkinnon 2005.

Helikobakteeri on ihmeellinen sopeutuja, sillä se pystyy elämään mahanesteen happokylvyssä. Bakteeri elää mahalaukun solujen pinnalla liman sisällä. Se on kehittänyt ovelan tavan neutraloida ympärillä kihisevää suolahappoa. Bakteeri hajottaa tehokkaasti ureaa hiilidioksidiksi ja ammoniakiksi hyvin aktiivisen ureaasi-entsyymin avulla. Ammoniakki on voimakas emäs, joka neutraloi happoja, ja sen avulla bakteeri muodostaa ympärilleen pienen vähähappoisen lokeron. Tätä urean hajottamisreaktiota käytetään hyväksi helikobakteerin osoittamisessa.

Helikobakteeria tutkitaan siksi, että se on osaltaan aiheuttamassa mahalaukun kroonista tulehdusta eli katarria, ja se lisää riskiä saada vatsa- tai pohjukaissuolihaava «Peptinen ulkustauti ("mahahaava")»2. Läheskään kaikilla ei kuitenkaan tule katarrioireita – onneksi, sillä 15–35 %:lla suomalaisista 25–45-vuotiaista todetaan helikobakteeri. Toisaalta enää muutamalla prosentilla 15-vuotiaista löytyy helikobakteeri. Se on vähentynyt hygieenisten olojen paranemisen vuoksi länsimaissa. Todetut tapaukset hoidetaan antibiootilla, mutta hoito ei ole aivan yksinkertaista. Tarvitaan 2–3 eri antibioottia, joita käytetään yhden–kahden viikon ajan, sillä bakteeri on sitkeähenkinen «Helikobakteeri»1.

Helikobakteeri-infektion diagnosointiin on tarjolla monia eri testejä. Toiset ovat tarkempia kuin toiset, mutta samalla hankalampia tehdä ja kalliimpia.

Helikobakteerin testejä: