Nauhoituksella varmistetaan kengän pysyminen jalkaterän ympärillä. Erilaisilla nauhoitustekniikoilla voidaan säätää kengän istuvuutta ja saada apua kenkien sopivuusongelmiin.

Kantapää nousee kantakapista

Jos kantapää ei pysy paikalla, vaan nousee joka askeleella, kengän istuvuus ei ole sopiva. Nauhoituksen muuttaminen lukkonauhoitukseksi helpottaa tilannetta (kuva ).

Kuva

Lukkonauhoitus. Kengät nauhoitetaan perinteisesti reikä kerrallaan ja reikärivistön yläosassa tehdään nauhalukko. Nauhalukko tehdään pujottamalla vasemman ja oikean puolen nauhat kevyesti omien puoltensa reikien läpi ulkokautta. Seurauksena on silmukka. Nauhat pujotetaan silmukoiden läpi ristiin ja kiristetään. Lopputuloksena on kantapään tukevasti kantakapissa pitävä lukkonauhoitus.

Kipeät varpaat

Varpaiden kiputilat ovat yleisiä, mutta kengän nauhoituksella voidaan vähentää varpaisiin kohdistuvaa painetta. Varvasvaivanauhoituksella (kuva ) voidaan ehkäistä myös varpaan päiden rasitusta esimerkiksi maratonilla.

Kuva

Varvasvaivanauhoitus. Nauhoitus aloitetaan pujottamalla nauha kengän ulkoreunan ylimmästä reiästä ulkokautta läpi. Seuraavaksi nauha viedään kengän sisäreunan alimpaan reikään, josta nauhoittamista jatketaan vuorotellen reikä kerrallaan aina ylös asti. Nauhoja kiristettäessä kengän päällinen nousee ylöspäin, tuoden varpaille lisätilaa liikkua.

Kapea kantapää, leveä päkiä

Joskus kantapään muoto voi olla kapea ja samassa jalkaterässä päkiä puolestaan leveä (levinnyt päkiä). Tällaisessa tilanteessa voidaan kantapää nauhoittaa omalla nauhalla ja päkiä omalla niin sanotulla kaksoisnauhoituksella (kuva ).

Kuva

Kaksoisnauhoitus. Nauhoitukseen tarvitaan kaksi lyhyttä nauhaa. Reikärivistö jaetaan kahtia ylä-alasuunnassa. Alimmat reiät nauhoitetaan toisella nauhalla ja ylimmät toisella. Kahden erillisen nauhan ansiosta kengän etuosan kireyttä voidaan säätää. Jos kantaosa tuntuu edelleen löysältä, sen napakkuutta voi lisätä tekemällä nauhoituksen yläosaan lukkonauhoituksen.

Levinnyt päkiä

Kun jalkaterän etuosa on normaalia leveämpi ja laskeutunut, levinnen päkiän nauhoituksella kengän kärkiosaan saadaan lisätilaa (kuva ).

Kuva

Levinneen päkiän nauhoitus. Nauhoitus aloitetaan reikärivistön alaosasta. Alimmaisten reikien jälkeen nauhat viedään saman puolen reikiin (ei vedetä ristiin), jolloin kengän etuosa jää löysäksi. Kaksi reikäparia (tai tarvittaessa kolmaskin) hypätään yli ja sen jälkeen jatketaan nauhoitus perinteisesti loppuun asti.

Leveä jalkaterä

Leveä jalkaterä tarvitsee kengässä normaalia enemmän laajuutta, jolloin kaikkia nauhanreikiä ei kannata nauhoittaa (kuva ).

Kuva

Leveän jalkaterän nauhoitus. Aloita nauhoitus normaalisti alhaalta ja nauhoita ensimmäinen reikärivi normaalisti. Jätä seuraava reikäpari väliin ja pujota nauha sitä seuraavaan reikään. Jos reikäpareja on, toista edellinen. Ideana on jättää joka toinen reikäpari nauhoittamatta, jolloin kengän laajuus suurenee.

Kapea jalkaterä

Kapea jalkaterä ei aina pysy kengässä paikalla ja vaatii siitä syystä tukevan nauhoituksen (kuva ).

Kuva

Kapean jalkaterän nauhoitus. Nauhoitus aloitetaan alimmaisista rei'istä. Nauhat kuljetetaan alapuolelta seuraavaan reikäpariin, joista jatketaan tavallisella ristinauhoituksella seuraavaan reikäpariin. Seuraavat reikäparit jätetään väliin ja nauha viedään sitä seuraavista rei'istä normaalisti ristiin.

Jalkaterän kivut tai korkeakaarinen jalka

Kivut erityisesti jalkapöydän puolella saattavat voimistua kengän aiheuttaman paineen vuoksi. Myös korkeakaarinen jalka voi kipeytyä kengän aiheuttaman paineen seurauksena. Kipua voidaan helpottaa nauhoituksella, jossa kipukohtaa kevennetään (kuva ).

Kuva

Jalkapöytäkivun nauhoitus. Nauhoitus aloitetaan normaalisti reikärivistön alaosasta. Kipeän alueen kohdalla, se hypätään ikään kuin yli ja nauhat vedetään joko suoraan ylimpiin tai muutaman rivin verran yläpuolella oleviin reikiin. Tämän tyyppinen nauhoitus jättää kengän keskiosan löysäksi ja helpottaa siten kipukohdan painetta.