Etusivu » Hakutulokset » Kaikukuvaus

Kaikukuvaus

Kuvantamistutkimukset
9.7.2008
Pertti Mustajoki ja Jarmo Kaukua

Kaikukuvaus eli ultraäänitutkimus perustuu ääniaaltoihin. Tutkimuksessa käytetty värähtelyn taajuus on 1–20 megahertsiä. Se on tuhat kertaa suurempi kuin ihmisen kuuloalueen yläraja (16–20 kilohertsiä), minkä vuoksi ihmiskorva ei ultraääntä kuule. Ultraääni etenee ihmisen kudoksissa samalla tavalla kuin puhe ilmassa, väliaineen värähtelynä.

Äänellä kuvaaminen on potilaalle vaivatonta ja turvallista. Kaikukuvauksessa lääkäri siirtelee ultraäänianturia potilaan iholla kuvattavan kohteen päällä. Anturin ja ihon välissä käytetään hyvin värähtelyä johtavaa geeliä, jotta ääni etenisi anturista kehoon häiriöttä. Anturi lähettää ultraääntä kehoon ja vastaanottaa kehosta palaavat kaiut. Kaiut muuttuvat kudoksen ominaisuuksien ja kuvattavan kohteen sijainnin mukaan (esimerkiksi sappirakossa oleva kivi antaa erilaisen kaiun sappirakon seinämään verrattuna).

Lääkäri valitsee anturin paikan niin, että kuvattavan kohteen ja anturin väliin ei tule luuta eikä ilmaa, jotka pysäyttävät tai vaimentavat kuvauskohteesta takaisin palaavat kaiut ja näin tekevät tutkimuksen käyttökelvottomaksi. Aivan kaikkia elimiä ei voida tutkia ultraäänellä. Aivoja ympäröi luinen kallo, joten aivoja ei voida tutkia kaikukuvauksella; keuhkoissa taas on niin paljon ilmaa, ettei keuhkokudosta voi nähdä kaikukuvauksella.

Kaikututkimuksen tekninen suorittaminen ja saadun kuvan tulkitseminen vaativat erityisosaamista ja kokemusta, sillä tutkimuksella on monia mahdollisia virhelähteitä, jotka on tunnettava ennen kuin kuvia osaa tulkita oikein. Syvällä elimistössä olevat kohteet saattavat näyttää olevan todellista lähempänä. Luu ja ilma vaimentavat ultraäänen värähtelyä niin, ettei niiden taakse jääviä kohteita pystytä havaitsemaan. Vinosti ultraäänianturiin nähden sijaitseva kohde saattaa ohjata kohteesta palaavaa ääntä anturista poispäin, jolloin kohdetta on vaikeampi havaita. Kuvausta tekevä lääkäri tuntee laitteensa ominaisuudet ja heikkoudet; jokainen kuva on lopulta ihmisen tulkitsema. Kuvauslaitteetkin ovat tosin viime vuosina kehittyneet ja parantuneet.

Tavallisimpia kaikukuvauksella tutkittavia kohteita ovat sisäelimet, verisuonet, kilpirauhanen, sydän sekä lihakset, jänteet ja nivelet. Ultraääntä ei voida käyttää esimerkiksi luuston kuvaukseen.