Psykoosien hoidossa käytettävät lääkkeet

Lääkkeet mielen hoidossa
24.9.2017
Matti O. Huttunen

Suomessa on käytössä vajaat kaksikymmentä eri psykoosilääkettä (taulukko «Psykoosilääkkeet»1). Tämänhetkisen tavan mukaan nämä lääkkeet jaetaan kahteen ryhmään, ns. perinteisiin ja ns. toisen polven psykoosilääkkeisiin.

Eri psykoosilääkkeet eivät klotsapiinia lukuun ottamatta eroa keskimääräiseltä teholtaan toisistaan. Tästä huolimatta lääkkeiden tehossa saattaa eri henkilöillä olla suuriakin eroja, jotka eivät ole potilaan oirekuvan perusteella ennustettavissa.

Psykoosilääkkeet eroavat toisistaan huomattavasti haittavaikutustensa suhteen, jotka on sen vuoksi tärkeää tuntea ja tunnistaa. Lääkehoidon laiminlyönti tai keskeyttäminen johtuu useimmiten juuri hoidon haittavaikutuksista. Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset voidaan usein joko kokonaan välttää tai saada siedettäviksi joko lääkkeen annosta pienentämällä tai vaihtamalla lääke henkilölle paremmin sopivaan psykoosilääkkeeseen.

Perinteiset psykoosilääkkeet

Ensimmäinen ja myös edelleen käytössä oleva psykoosilääke klooripromatsiini kehitettiin 1950-luvulla. Tämän jälkeen kehitettiin lukuisia klooripromatsiinin tapaan vaikuttavia psykoosilääkkeitä, joita aikaisemmin kutsuttiin myös neurolepteiksi. Näitä perinteisiä lääkkeitä käytetään edelleen runsaasti etenkin niiden edullisen hinnan vuoksi. Osaa sairastuneista ne myös auttavat joko parhaiten tai yhtä hyvin kuin uudemmat psykoosilääkkeet.

Klooripromatsiinin ja muiden perinteisten psykoosilääkkeiden antipsykoottisen vaikutuksen katsotaan perustuvan niiden kykyyn salvata aivojen dopaminergisten hermoverkostojen D2-reseptoreita. Käytettävissä on edelleen useita perinteisiä psykoosilääkkeitä (taulukko «Psykoosilääkkeet»1). Suomessa yleisimmin käytetyt perinteiset psykoosilääkkeet ovat haloperidoli, klooripromatsiini, levomepromatsiini, perfenatsiini ja tsuklopentiksoli.

Hoitoannosten ja haittavaikutusprofiilin muistamisen helpottamiseksi perinteiset psykoosilääkkeet on usein jaettu matala- eli pienannoslääkkeisiin (engl. high potency, hoito-annos < 100 mg/vrk) ja korkea- tai suurannoslääkkeisiin (engl. low potency, hoitoannos > 100 mg/vrk) (taulukko «Psykoosilääkkeet»1). Suomessa eniten käytetyt perinteiset pienannospsykoosilääkkeet ovat haloperidoli, perfenatsiini ja tsuklopentiksoli. Vastaavasti eniten käytetyt perinteiset korkea-annospsykoosilääkkeet ovat klooripromatsiini, klooriprotikseeni ja levomepromatsiini (taulukko «Psykoosilääkkeet»1). Klooriprotikseenia ja levomepromatsiinia käytetään sedatiivisuutensa eli rauhoittavan vaikutuksensa vuoksi lähinnä hankalahoitoisen unettomuuden hoidossa.

Perinteisille pienannoslääkkeille tyypillisiä haittavaikutuksia ovat suhteellisen tavalliset (20–40 %:lla potilaista) ja osin annokseen korreloituvat erilaiset nk. ekstrapyramidaalioireet (akatisia, akinesia, dystonia, parkinsonismioireet, ks. «Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset»1). Niiden – ja erityisesti haloperidolin – käytön etuna perinteisiin korkea-annoslääkkeisiin verrattuna ovat vähäiset vaikutukset verenpaineeseen ja muihin autonomisen hermoston säätelemiin elimistön toimintoihin.

Perinteisten korkea-annoslääkkeiden käytön yhteydessä ilmenee suhteellisesti vähemmän ekstrapyramidaalioireita. Niitä käytettäessä ilmenee sen sijaan enemmän väsymystä sekä antikolinergisiä ja muita haittavaikutuksia. Perinteisten korkea-annoslääkkeiden väsyttävyydestä voi kuitenkin olla myös etua unettomuuden tai kiihtyneisyyden hoidossa.

Perinteiset psykoosilääkkeet lievittävät skitsofrenian positiivisia oireita keskimäärin yhtä tehokkaasti kuin uudemmat ja kalliimmat lääkkeet. Niiden käytön aikana ilmenee toisen polven psykoosilääkkeitä useammin erilaisia ekstrapyramidaalioireita tai lihasten pakkoliikkeitä.

Haloperidoli

Haloperidolin etuna ovat vähäiset autonomiset haittavaikutukset, jonka vuoksi sen käyttö voidaan aloittaa suoraan arvioidulla hoitoannoksella (2–8 mg/vrk)

Klooripromatsiini

Klooripromatsiinin käyttöön (aloitusannos 50–100 mg/vrk, hoitoannos 200–800 mg/vrk) voi liian nopean annostitrauksen yhteydessä ilmetä seisomaan noustessa ilmenevää ohimenevää verenpaineen laskua ja siihen liittyvää huimausta.

Perfenatsiini

Perfenatsiini on etenkin pienempien annosten yhteydessä hyvin siedetty psykoosilääke, joka sopii hyvin avohoidossa toteutettavaan lääkehoitoon (aloitusannos 2–8 mg/vrk, hoitoannos 4–32 mg/vrk). Perfenatsiinista on käytettävissä myös joka 2–3 viikko lihakseen pistettävä pitkävaikutteinen injektiolääkemuoto.

Tsuklopentiksoli

Tsuklopentiksolin (aloitusannos 10–25 mg/vrk, hoitoannos 25–75 mg/vrk) käyttöön liittyy haloperidolin tapaan suhteellisen usein erilaisia ekstrapyramidaalioireia. Tsuklopentiksolista on käytettävissä lihaksensisäisesti annettavat lääkemuodot, joiden vaikutus kestää joko kolmisen vuorokautta tai 2–3 viikkoa.

Sulpiridi

Sulpiridin (psykooseissa aloitusannos 200–400 mg/vrk, hoitoannos 800–1 600 mg/vrk) käytön yhteydessä ilmenee vain vähän ekstrapyramidaalioireita. Sitä käytetään pienissä annoksissa myös ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden hoidossa. Sulpiridi kohottaa herkästi prolaktiinin pitoisuutta plasmassa aiheuttaen sen vuoksi jo pienempien annostenkin yhteydessä naisilla usein kuukautishäiriöitä, rintojen kireyttä ja maidon eritystä.

Toisen polven psykoosilääkkeet

Klotsapiinin löytäminen ja sen perinteisiä psykoosilääkkeitä paremman tehon osoittaminen 1970-luvulla aloitti uuden vaiheen psykoosilääkkeiden kehitystyössä. Tuloksena tästä lääkekehityksestä tuli 1990-luvulta alkaen käyttöön useita uusia tai toisen polven psykoosilääkkeitä. Etenkin aikaisemmin niitä kutsuttiin myös epätyypillisiksi tai atyyppisiksi psykoosilääkkeiksi, koska niiden vaikutustapa muistutti jonkin verran klotsapiinia ja siten erosi perinteisistä lääkkeistä. Näihin toisen polven lääkkeisiin kuuluvat amisulpiridi, ketiapiini, loksapiiini, olantsapiini, paliperidoni, risperidoni, sertindoli ja tsiprasidoni sekä uusimpina lääkkeinä asenapiini, iloperidoli ja lurasidoni. Uusia psykoosilääkkeitä pyritään kehittämään jatkuvasti.

Toisen polven psykoosilääkkeiden käytön yhteydessä ilmenee perinteisiä lääkkeitä vähemmän ekstrapyramidaalioireita. Myös pitkäaikaisen lihasten pakkoliikkeiden eli tardiivin dyskinesian riski on uudempien lääkkeiden säännöllisen käytön yhteydessä todennäköisesti pienempi.

Aripipratsoli on uuden polven psykoosilääke, jonka antidopaminerginen vaikutus eroaa mekanismiltaan muista toisen polven psykoosilääkkeistä. Sen vuoksi sitä on joskus kutsuttu myös kolmannen polven psykoosilääkkeeksi. Termit "toisen" ja "kolmannen" polven lääkkeet ovat kuitenkin osin lääkkeiden markkinointia palvelevia käsitteitä. Ytimeltään psykoosilääkkeiden eri "polvissa" on kyse pidemmän tai lyhyemmän aikaa käytössä olleista lääkkeistä, jotka eroavat toisistaan reseptorivaikutuksiltaan ja haittavaikutusprofiileiltaan. Niin vanhoilla kuin uudemmilla psykoosilääkkeillä on kullakin omat etunsa ja haittansa.

Perinteisten psykoosilääkkeiden tapaan myös uudemmat lääkkeet eroavat toisistaan haittavaikutuksiltaan. Vaikka ne eivät keskimääräiseltä hoitoteholtaan eroakaan toisistaan, ne voivat yksittäisten potilaiden kohdalla erota huomattavasti niin hoitoteholtaan kuin haittavaikutuksiltaankin.

Klotsapiini

Klotsapiini on ainoa toisen polven psykoosilääke, jonka on osoitettu olevan niin perinteisiä kuin muita toisen polven psykoosilääkkeitä keskimäärin tehokkaampi joidenkin skitsofreniaa sairastavien hoidossa. Klotsapiini salpaa perinteisiä psykoosilääkkeitä selvästi heikommin aivojen dopamiinin D2-reseptoreita ja voimakkaammin serotoniinin 5-HT-2-reseptoreita. Klotsapiini on monelle skitsofreniapotilaalle selvästi tehokkain lääke.

Klotsapiinin käyttöön mahdollisesti liittyvä vaarallinen agranulosytoosi (veressä kiertävien liuskatumaisten valkosolujen puutos) ja muut hankalat haittavaikutukset ovat estäneet sen käytön skitsofrenian ensisijaisena lääkkeenä. Klotsapiinia käytetäänkin niiden potilaiden hoidossa, joilla muut psykoosilääkkeet eivät ole tuottaneet riittävän hyvää tulosta. Potilaan on informoitava välittömästi lääkäriä, jos klotsapiinia käytettäessä nousee korkea kuume tai äkillinen kurkkukipu.

Muista psykoosilääkkeistä poiketen klotsapiini lievittää skitsofrenian negatiivisia oireita (mm. sosiaalisista eristäytymistä, motivaation puuttumista). Tämän lisäksi se vähentää muita psykoosilääkkeitä paremmin skitsofreniaan varsin usein liittyvää itsetuhoista käytöstä. Klotsapiini voi olla myös muita psykoosilääkkeitä tehokkaampi niillä skitsofreniaa sairastavilla potilailla, jotka käyttävät runsaasti alkoholia tai muita päihteitä.

Klotsapiinin käytön erityisongelma on sen käytön alkukuukausiin liittyvä korkea agranulosytoosin kehittymisen riski (> 1 %), jonka vuoksi lääkettä käyttävien potilaiden valkosolut mitataan lääkehoidon ensikuukausien aikana 1–2 viikon välein.

Klotsapiinin aloitusannos on 25 mg/vrk, jota annosta nostetaan 2–3 viikon aikana asteittain määrään 200 mg/vrk. Tämän jälkeen annos nostetaan 3–4 viikon kuluttua hoitovasteen ja haittavaikutusten mukaan määrään 300–500 mg/vrk. Jos hoitovastetta ei saada tällä annoksella, annosta voidaan asteittain nostaa määrään 900 mg/vrk. Vuorokausiannos jaetaan kahteen annokseen siten, että suurempi osa annoksesta annetaan lääkkeen sedatiivisuuden vuoksi iltaisin. Yli 600 mg:n vuorokausiannoksella n. 15 % potilaista saa epileptisiä kouristuksia, jonka vuoksi lääkitykseen liitetään usein suuremmilla annoksilla epileptisiä kouristuksia estävä lääke. Väsymys on klotsapiinin tavallisin haittavaikutus. Etenkin hoidon alussa ilmenee usein pulssin kiihtymistä sekä seisomaan noustessa verenpaineen laskua ja huimausta. Näiden oireiden ollessa voimakkaita ja jatkuvia on syytä kääntyä heti lääkärin puoleen, koska niiden syynä voi joskus harvoin olla jopa hengenvaarallinen sydänlihaksen toiminnan häiriö eli kardiomyopatia.

Subjektiivisesti hyvinkin kiusallinen klotsapiinin haittavaikutus on voimakas syljen eritys, jonka seurauksena tyyny voi yön aikana tulla aivan märäksi. Syljen eritystä voi lievittää mm. allergisen nuhan hoitoon käytetyllä ipratropium-nenäsumutteella tai muilla antikolinergisilla lääkkeillä.

Klotsapiinin käyttöön liittyy varsin usein viikkojen ja kuukausien kuluessa merkittävä painonnousu ja veren rasva- ja kolesterolipitoisuuden kohoaminen. Myös diabeteksen riski suurenee. Klotsapiinia käyttävien potilaiden veren sokerin ja rasvojen pitoisuuksia tulisi seurata muutamien kuukausien välein. Painonnousua voi vähentää dieetin ja säännöllisen liikunnan avulla.

Klotsapiinin antikolinerginen vaikutus voi aiheuttaa erilaisia vatsavaivoja tai hankalaa ummetusta. Kuitupitoinen ruoka, luumut, runsas nesteen nauttiminen ja sorbitolin käyttö voivat estää hankalamman ummetuksen kehittymisen.

Risperidoni ja paliperidoni

Risperidoni oli klotsapiinin jälkeen ensimmäinen kliiniseen käyttöön tullut toisen polven psykoosilääke. Risperidonin pääasiallinen hajoamistuote paliperidoni on Suomessa käytössä kerran kuukaudessa tai kerran kolmessa kuukaudessa ruiskeena annettavana pitkävaikutteisena lääkemuotona. Risperidonia käytetään myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidossa.

Risperidonin etuna haloperidoliin ja perinteisiin psykoosilääkkeisiin verrattuna on – akatisiaa lukuun ottamatta – ekstrapyramidaalioireiden vähäisempi esiintyminen tavanomaisilla annoksilla (2–6 mg/vrk) sekä pienempi hitaasti kehittyvien pitkäaikaisten pakkoliikkeiden riski. Joillakin potilailla risperidoni aiheuttaa motorista levottomuutta (akatisia) jo suhteellisen pienillä annoksilla. Ekstrapyramidaalioireiden yleisyys kuitenkin lisääntyy, jos risperidonia käytetään suurempina annoksina. Osalla potilaista hyvä hoitovaste saavutetaan kuitenkin selvästi yli 6 mg:n vuorokausiannoksina ilman ekstrapyramidaalioireita.

Verenpaine voi joskus laskea hoidon alussa. Tätä ja ekstrapyramidaalioireita voidaan vähentää, jos hoito aloitetaan pienellä annoksella (1–2 mg/vrk) ja nostetaan hoitoannokseen vähitellen 1–2 viikossa.

Nuorilla, naisilla ja ensipsykoosien yhteydessä risperidonin hoitoannos on alhaisempi (2–4 mg/vrk), pitkään sairastaneilla ja miehillä usein tätä korkeampi (4–12 mg/vrk).

Paliperidonin käytön yhteydessä ekstrapyramidaalioireita ilmenee haittaoireina risperidonia vähemmän.

Risperidonista on käytettävissä myös joka toinen viikko lihakseen ruiskeena annettava pitkävaikutteinen valmiste.

Motorisena levottomuutena ilmenevän akatisian ohella risperidonin muita tavallisia haittavaikutuksia ovat hoidon alussa joskus ilmenevä ohimenevä ortostaattinen hypotensio eli verenpaineen lasku ja huimaus seisomaan noustessa. Ortostaattinen hypotensio lievenee tai häviää lääkehoidon ensipäivien ja -viikkojen jälkeen.

Risperidonin ja myös paliperidonin käyttö voi perinteisten psykoosilääkkeiden tapaan ja muista toisen polven lääkkeistä poiketen nostaa herkästi prolaktiinin pitoisuutta plasmassa. Prolaktiini on aivolisäkkeen hormoni, joka säätelee kuukautiskiertoa ja maidon eritystä. Prolaktiinin pitoisuuden nousu voi aiheuttaa naisilla kuukautishäiriöitä ja maidon eritystä sekä miehillä rintojen lievää kasvua. Prolaktiinin nousuun saattaa joskus liittyä myös testosteronin pitoisuuden laskua ja sen myötä seksuaalisten halujen heikentymistä. Vaihdevuosien jälkeen prolaktiinin pitoisuuden nousuun voi etenkin naisilla liittyä myös luiden mineraalipitoisuuden alenemista, joka voi heijastua kohonneena luukadon eli osteoporoosin riskinä.

Risperidonin käyttöön voi myös liittyä painonnousua ja mahdollisesti myös kohonnut diabeteksen kehittymisen riski. Nämä haittavaikutukset ovat risperidonin käytön yhteydessä kuitenkin harvinaisempia kuin klotsapiinilla tai olantsapiinilla.

Muiden toisen polven psykoosilääkkeiden tapaan risperidoni saattaa vähäisessä määrin lisätä dementiaa sairastavien potilaiden aivoverenkierron vuotojen riskiä.

Paliperidonin etuna risperidoniin nähden on vähäisempi alttius ortostaattiseen hypotensioon. Se on kuitenkin huomattavasti kalliimpi kuin risperidoni.

Olantsapiini

Olantsapiini tuli kliiniseen käyttöön 1990-luvun puolessa välissä. Olantsapiinia käytetään pääasiassa skitsofrenian hoitoon. Muiden toisen polven psykoosilääkkeiden tapaan se on kuitenkin osoittautunut tehokkaaksi myös kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniajaksojen ja psykoottisten depressioiden hoidossa.

Olantsapiinin aloitusannos on 2,5–10 mg iltaisin. Annosta nostetaan ensimmäisen viikon aikana määrään 10 mg/vrk, joka on osalle potilaista riittävä hoitoannos. Joillakin potilailla paras antipsykoottinen teho saavutetaan kuitenkin 15–20 mg/vrk annoksella, joskus harvoin tätäkin suuremmilla annoksilla.

Olantsapiinin käytön yhteydessä voi etenkin suurempien annosten yhteydessä ilmetä ekstrapyramidaalioireita (akatisia, lihasdystonia, parkinsonismi). Tardiivia dyskinesiaa kehittyy olantsapiinin käytön yhteydessä harvemmin kuin käytettäessä perinteisiä psykoosilääkkeitä.

Olantsapiini on varsin väsyttävä, ja tämän vuoksi se tulisi ottaa iltaisin. Yli 15 mg:n annoksilla osa potilaista kärsii päiväsaikaisesta väsymyksestä. Antikolinergisiä haittavaikutuksia (suun kuivuminen, ummetus) ilmenee tavanomaisilla olantsapiinin annoksilla 5–10 %:lla potilaista. Risperidonin ja klotsapiinin tavoin olantsapiinin käytön yhteydessä voi joskus ilmetä seisomaan noustessa verenpaineen laskua ja huimausta.

Olantsapiinin käytön hankalin ja vakavakin haitta on varsin huomattava painonnousu. Noin kolmanneksella potilaista paino nousee kuuden ensiviikon aikana yli 7 %. Keskimäärin potilaiden paino nousee 5–6 kg, mutta osalla potilaista painonnousu voi olla huomattavasti tätä suurempi, jopa 20 kg vuodessa. Suurin osa painonnoususta tapahtuu lääkkeen käytön ensimmäisen vuoden aikana, mutta voi tämän jälkeen jatkua 2–3 vuoden ajan. Painonnousuun liittyy usein suurentunut triglyseridipitoisuus plasmassa sekä kohonnut diabeteksen kehittymisen riski.

Ketiapiini

Ketiapiini on ollut kliinisessä käytössä 1990-luvun lopusta alkaen. Ketiapiini on osoittautunut tehokkaaksi lääkkeeksi sekä skitsofrenian että kaksisuuntaisen mielialahäiriön manian ja myös depressiojaksojen hoidossa. Tämän lisäksi ketiapiinia on käytetty runsaasti pienemmillää annoksilla (25–200 mg) muuten hankalahoitoisen unettomuuden hoidossa.

Ketiapiini on etenkin hoidon alussa varsin väsyttävä, jonka vuoksi sen annostus antipsykoottiseen annokseen edellyttää annoksen asteittaista titrausta. Tavallinen aloitusannos psykoottisilla potilailla on 50–100 mg/vrk, jota annosta nostetaan 100 mg/vrk 1–2 viikon kuluessa hoitoannokseen 400–800 mg/vrk. Lyhyen puoliintumisaikansa (5–6 t) vuoksi ketiapiinin vuorokausiannos tulee yleensä antaa kahdessa annoksessa, suurempi annos iltaisin ennen nukkumaan menoa.

Ketiapiinin yleisin haittavaikutus on väsymys tai uneliaisuus. Puolet potilaista kärsii päiväsaikaisesta väsymyksestä yli 400 mg:n vuorokausiannoksilla. Painonnousua ilmenee harvemmin kuin klotsapiinia tai olantsapiinia käytettäessä, mutta useammin kuin risperidonia, tsiprasidonia tai aripipratsolia käyttävillä potilailla.

Ekstrapyramidaalioireita ilmenee varsin harvoin ketiapiinin käytön yhteydessä ja tardiivin dyskinesian kehittyminen on harvinaista.

Tsiprasidoni

Tsiprasidoni eroaa vaikutustavaltaan varsin selvästi muista toisen polven psykoosilääkkeistä, mikä seikka heijastuu sen erilaisessa haittavaikutusprofiilissa. Muiden toisen polven psykoosilääkkeiden tavoin se on osoitettu tehokkaaksi myös ainakin kaksisuuntaisen mielialahäiriön manian hoidossa.

Tsiprasidonin aloitusannos on 60–80 mg/vrk, jonka tulee tsiprasidonin lyhyen puoliintumisajan (n. 6 t) vuoksi jakaa kahteen vuorokausiannokseen. Tämä annos nostetaan viikon kuluttua määrään 80 mg kahdesti vuorokaudessa.

Tsiprasidonin etu useimpiin muihin psykoosilääkkeisiin verrattuna on, ettei sen käyttöön liity juurikaan painonnousua. Ekstrapyramidaalioireita esiintyy, mutta olantsapiinin tapaan vähemmän kuin perinteisillä psykoosilääkkeillä. Tavallisimmat haittavaikutukset ovat uneliaisuus, vatsavaivat, ummetus, pahoinvointi ja huimaus.

Tsiprasidoni pidentää n. 5 %:lla potilaista jonkin verran sydämen sisäistä johtumisaikaa, mikä seikka on vähentänyt sen suosiota ensivaiheen psykoosilääkkeenä. Potilailla, joilla on aikaisemmin ilmennyt sydämen rytmihäiriöitä, EKG-tutkimus tulisi tehdä ennen lääkehoidon alkua ja toistaa tutkimus lääkehoidon aikana. Tsiprasidonin käyttöön tulee suhtautua varovaisuudella, jos potilas käyttää samanaikaisesti muita sydämen johtumisaikaa pidentäviä lääkkeitä.

Sertindoli

Sertindolin käytön yhteydessä ilmenee muiden toisen polven psykoosilääkkeiden tapaan perinteisiä lääkkeitä vähemmän ekstrapyramidaalioireita. Sertindoli ei ole vaikutukseltaan väsyttävä, minkä vuoksi se voi sopia hyvin sosiaalisesti vetäytyvien ja puutosoireista kärsivien skitsofreniapotilaiden hoitoon.

Sertindolin aloitusannos on 4 mg/vrk, jota nostetaan 4 mg annoksissa 4–5 vrk välein hoitoannokseen 12–20 mg/vrk. Tavallinen ylläpitoannos on 16 mg/vrk, joka annetaan yhdessä annoksessa.

Sertindolin yleisimmät haittavaikutukset ovat nenän tukkoisuus, huimaus, suun kuivuminen ja vähentynyt siemennesteen määrä. Muita sertindolin haittavaikutuksia ovat käsien ja jalkaterien turvotus, ihon kutina tai kirvely, ortostaattinen hypotensio ja hengästyminen.

Sertindolin vakavin haittavaikutus on sen käyttöön liittyvä sydämen johtumisajan pidentymisen ja sen myötä vakavien sydämen rytmihäiriöiden riski. Tämän vuoksi potilaan EKG tulee mitata aina ennen sertindolin käytön aloittamista, kolme viikkoa hoidon aloituksen jälkeen ja sen jälkeen kolmen kuukauden välein. Jos sertindolia käyttävän potilaan sydämen johtumisaika pidentyy, lääkkeen käyttö tulee lopettaa.

Aripipratsoli

Aripipratsoli eroaa vaikutustavaltaan muista uudemmista psykoosilääkkeistä. Aripipratsolia käytetään sekä skitsofrenian että kaksisuuntaisen mielialahäiriön manian hoidossa.

Aripipratsolin aloitusannos skitsofrenian ja manian hoidossa on 10 mg/vrk, jota annosta voidaan hoitovasteen mukaan nostaa määrään 30 mg/vrk. Joillakin ja etenkin depressiivisillä potilailla 10 mg/vrk on liian aktivoiva. Vaikutusta voidaan lievittää aloittamalla lääkehoito annoksella 2,5–5 mg/vrk, jota annosta voidaan asteittain suurentaa 4–7 vrk välein. Aripipratsolilla on pitkä puoliintumisaika (50–80 t), jonka vuoksi lääkkeen vakiotaso saavutetaan vasta noin kahden viikon hoitojakson jälkeen.

Aripipratsolilla on varsin vähän kiusallisia haittavaikutuksia. Tavallisimmat sen käytön yhteydessä ilmenevät haittavaikutukset ovat pahoinvointi, unettomuus, päänsärky ja kiihtyneisyys.

Aripipratsolin käyttöön ei liity painonnousua. Se ei myöskään aiheuta lainkaan prolaktiinipitoisuuden nousua eikä pidennä sydämen johtumisaikaa. Ekstrapyramidaalioireita ei sen käytön yhteydessä ilmene lukuun ottamatta joskus ilmenevää akatisiaa. Joillakin potilailla aripipratsoli voi olla liiankin aktivoiva. Tästä huolimatta aripipratsoli on osoittautunut tehokkaaksi lääkkeeksi myös manian hoidossa.

Aripipratsolista on käytettävissä kerran kuukaudessa lihakseen ruiskeena annettava pitkävaikutteinen lääkemuoto.

Asenapiini, iloperidoni ja lurasidoni

Uusimmat tulokkaat psykoosilääkkeiden joukkoon ovat asenapiini, iloperidoni ja lurasidoni. Näistä lääkkeistä iloperidonilla ei tätä kirjoitettaessa (syyskuu 2017) ole vielä myyntilupaa Suomessa.

Asenapiini on osoitettu tehokkaaksi sekä skitsofreenisten psykoosien että kaksisuuntaisen mielialahäiriön manian hoidossa. Aloitusannos on 5 mg kahdesti vuorokaudessa. Lääkkeen muotona on kielen alle asetettava resoribletti, jota ei saa murskata. Potilas ei saa syödä eikä juoda 10 minuuttiin sen jälkeen, kun lääke on asetettu kielen alle. Hoitovaikutus ilmenee 1–2 viikossa vahvistuen seuraavien viikon aikana.

Asenapiinin tavallisimmat haittavaikutukset ovat sedaatio, huimaus, suun limakalvojen tunnon heikentyminen, pystyasennossa ilmenevä verenpaineen lasku eli ortostaattinen hypotensio sekä ekstrapyramidaalioireet. Asenapiinin etuna on akuutin psykoosin hoidossa luotettava annostelu lääkkeiden käyttöön kielteisesti suhtautuvilla potilailla.

Iloperidonin aloitusannos on 1 mg kahdesti vuorokaudessa. Annosta nostetaan ortostaattisen hypotension välttämiseksi vuorokauden välein kaksinkertaistaen hoitoannokseen 6–12 mg kahdesti vuorokaudessa (12–24 mg/vrk). Iloperidoni saattaa pidentää sydämen QT-johtumisaikaa.

Lurasidoni voidaan aloittaa suoraan hoitoannoksella. Hoitoannos on skitsofreniassa 40–80(–160) mg/vrk ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksojen hoidossa 20–60(–80) mg/vrk. Lurasidonilla ei ole antikolinergisiä eikä antihistamiinisia vaikutuksia, minkä vuoksi se ei ole sedatiivinen eikä aiheuta merkittävää painonnousua. Lurasidonin tavallisimmat haittavaikutukset ovat sedaatio, akatisia ja pahoinvointi.

Amisulpiridi

Amisulpiridi muistuttaa läheisesti toisen polven psykoosilääkkeitä. Amisulpiridin tavallinen annos on 400–800 mg/vrk. Maksimiannos on 1 200 mg/vrk. Sulpiridin tapaan amisulpidiridia on käytetty pienissä annoksissa myös masennuslääkkeenä. Amisulpiridi saattaa vähentää skitsofrenian puutosoireita. Se ei yleensä aiheuta ekstrapyramidaalioireita, mutta haittavaikutuksina voi ilmetä painonnousua, prolaktiinipitoisuuden nousua ja annosriippuvaista sydämen QT-ajan pitenemistä. Amisulpiridia on Suomessa saatavilla vain erityisluvalla.

Loksapiini

Loksapiini muistuttaa rakenteeltaan klotsapiinia. Loksapiini on lievän ja keskivaikean kiihtyneisyyden hoitoon tarkoitettu kertakäyttöannostimella inhaloitava (hengitettävä) lääke skitsofreniaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaville potilaille. Suositeltu kerta-annos on 9.1 mg, joka annos voidaan ottaa toistamiseen kahden tunnin kuluttua. Lääkettä voidaan käyttää ainoastaan sairaalassa.

Taulukko 1. Psykoosilääkkeet
Perinteiset psykoosilääkkeetAnnossuhdelukuAnnosalue mg/vrk
Fentiatsiinit
Suurannosfentiatsiinit
Klooripromatsiini100100–1 000
Levomepromatsiini5010–300
Promatsiini10025–1 000
Pienannosfentiatsiinit
Perfenatsiini82–60
Flufenatsiini1–22–4
Tioksanteenit
Suurannostioksanteenit
Klooriprotikseeni10010–600
Pienannostioksanteenit
Tsuklopentiksoli10–2525–150
Flupentiksoli1–23–25
Butyrofenonit
Haloperidoli22–50
Bentsamidit
Sulpiridi200800–1 600
Uuden polven psykoosilääkkeet
Risperidoni12–8
Paliperidoni16
Olantsapiini55–30
Ketiapiini100300–600
Tsiprasidoni2040–160
Aripipratsoli5–1515–30
Sertindoli412–20
Klotsapiini100300–900
Asenapiini5–10
Iloperidoni6–12
Lurasidoni20–80

Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin psykoosia käsittelevä artikkeli «Psykoosi (mielisairaus)»2.

Kirjallisuutta

  1. Huttunen MO, Socada L. Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö. Kustannus Oy Duodecim 2017.