Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Myelooma (plasmasolusyöpä)

Myelooma (plasmasolusyöpä)

Lääkärikirja Duodecim
17.2.2019
veritautien erikoislääkäri Jonna Salonen

Myelooma on veren ja luuytimen plasmasoluihin liittyvä syöpäsairaus. Siihen sairastuu Suomessa vuosittain noin 5 ihmistä sataa tuhatta henkilöä kohden. Yleisin sairauden ilmaantumisikä on 60–70 vuotta. Sairaus on yhtä yleinen miehillä ja naisilla. Myelooman aiheuttajaa ei tunneta. Se ei ole periytyvä sairaus.

Oireet

Myelooma ilmenee eri tavoin. Yleisin oire on luustokipu jossain päin kehoa, koska myelooma voi levitä luustoon ja aiheuttaa murtumia. Luustomuutoksia syntyy tavallisimmin selkänikamiin, kylkiluihin, kalloon, lantioon ja raajojen pitkiin luihin.

Luusta vapautunut kalsium voi johtaa veren suurentuneeseen kalsiumpitoisuuteen (ks. «Kalsium - liikaa (hyperkalsemia) tai liian vähän (hypokalsemia) veressä»1). Ensioireena saattaa olla voimakas väsymys tai vaikea tulehdussairaus. Joskus munuaisten vajaatoiminta on sairaiden ensimmäinen ilmenemismuoto. Sairauden yhteydessä todetaan usein myös anemiaa. Lasko eli ”senkka” (ks. «Lasko (B-La)»2) on yleensä huomattavasti koholla. Osalla potilaista myelooma todetaan sattumalta, kun selvitetään laboratoriotutkimuksissa todetun kohonneen laskon tai anemian syitä.

Potilaiden veressä tai virtsassa todetaan usein ”myeloomaproteiinia” (”M-komponentti”), plasmasolujen tuottamaa erityistä valkuaisainetta. Myeloomavalkuainen on useimmiten immunoglobuliini G (IgG) -tyyppiä.

Tutkimukset ja hoito

Sairauden toteamiseksi ja sen luonteen selvittämiseksi tarvitaan luuydinnäyte (ks. «Luuydinnäyte»3), veri- ja virtsakokeita sekä luustosta tietokonekerroskuvaus (ks. «Tietokonekerroskuvaus»4) tai röntgenkuvia.

Oireettomassa myeloomassa ei yleensä tarvita hoitoa. Tällöin potilaan tilaa seurataan säännöllisesti poliklinikkakäynneillä. Liian varhaisen hoidon on todettu aiheuttavan turhia haittavaikutuksia ilman, että ne pidentäisivät elämää.

Hoidon aloittamista suositellaan, mikäli potilaalla todetaan selviä oireita tai löydöksiä, kuten luustomuutoksia tai munuaisten vajaatoimintaa. Nykyään käytetään yleensä eri lääkkeiden yhdistelmiä. Hoito valitaan yksilöllisesti ottaen huomioon esimerkiksi sairauden luonne ja potilaan muut sairaudet. Useimmin käytetty lääke on kortisoni isoina annoksina yhdessä muiden lääkkeiden kanssa. Muita lääkkeitä ovat proteasomin estäjät bortetsomibi, karfiltsomibi ja iksatsomibi, immunomodulatoriset lääkkeet talidomidi, lenalidomidi ja pomalidomidi, solunsalpaajat, kuten syklofosfamidi ja melfalaani, sekä muut lääkkeet, kuten panobinostaatti, daratumumabi ja elotutsumabi.

Alle 70-vuotiaille potilaille suositellaan tavallisesti muun hoidon lisäksi omien kantasolujen (autologista) siirtoa. Nuorille vaikeaa tautimuotoa sairastaville voidaan harkita hoidoksi myös toisen henkilön kantasolujen (allogeenista) siirtoa.

Myeloomapotilaat tarvitsevat yleensä varsinaisten myeloomalääkkeiden lisäksi muita lääkkeitä. Suurin osa potilaista saa bisfosfonaattilääkitystä luunmurtumien ja uusien luustomuutosten syntymisen ehkäisemiseksi sekä alentamaan veren suurta kalsiumpitoisuutta. Luustokipujen hoidossa käytetään vahvoja kipulääkkeitä ja tarvittaessa myös sädehoitoa. Anemian lievittämiseksi suositellaan joskus erytropoietiinlääkitystä. Osa myeloomalääkkeistä heikentää elimistön puolustuskykyä, ja potilaalle suositellaan tulehdusten estolääkitystä. Eräät lääkkeet suurentavat verisuonitukosten vaaraa, joten niiden rinnalla tarvitaan veren hyytymistä estävää lääkitystä.

Lähes kaikki myelooman lääkehoidot voidaan toteuttaa kotona tai polikliinisilla käynneillä. Hoidot kestävät yleensä useita kuukausia. Niiden aikana potilaan vointia ja hoidon tehoa seurataan tarkasti. Tavallisin seurantamenetelmä on M-komponentin tutkiminen verinäytteestä. Hoidoilla tauti saadaan usein hyvin hallintaan ja jopa kokonaan pois näkyvistä (ns. remissioon). Hoidot aloitetaan uudelleen taudin edetessä merkittävästi.

Hoitojen kehittyminen on parantanut myeloomapotilaiden ennustetta merkittävästi. Keskimääräinen elinaika myelooman toteamisen jälkeen on noin 7–8 vuotta, mutta vaihtelee paljon tapauksesta toiseen niin, että osa potilaista elää yli kymmenen vuotta taudin toteamisen jälkeen.

Ehkäisy

Sairauteen ei tunneta ehkäisyä.

Lisää tietoa myeloomasta

Suomen syöpäpotilaiden potilasverkosto: «http://www.syopapotilaat.fi/verkostot/myelooma-potilasverkosto»1

Syöpäjärjestöjen Kaikki syövästä -sivuston tietoa myeloomasta: «https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/myelooma/»2

Suomen syöpäpotilaiden potilasopas: «http://www.syopapotilaat.fi/potilasoppaat/multippeli-myelooma-potilaan-opa/»3

Käytettyjä lähteitä

Putkonen M, Silvennoinen R. Multippeli myelooma ja muut gammapatiat. Kirjassa: Porkka K, Lassila R, Remes K, Savolainen E-R (toim.). Veritaudit. Kustannus Oy Duodecim 2015, s. 403-423.

Sinisalo M, Laine O. Myelooma. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 5.9.2018.