Etusivu » Kivesongelmat pojilla

Kivesongelmat pojilla

Lääkärikirja Duodecim
11.11.2019
lastentautien erikoislääkäri Hannu Jalanko

Laskeutumaton kives

Poikasikiön kivekset muodostuvat vatsaontelon sisällä ja laskeutuvat sieltä kehityksen myötä nivuskanavia pitkin kivespussiin. Mikäli kives jää vatsaonteloon tai nivuskanavaan, se ei kehity kunnolla eikä tuota aikanaan siittiöitä. Neuvolassa tarkistetaan, että kivesten laskeutuminen on tapahtunut normaalisti. Noin 5 %:lla pojista toinen tai molemmat kivekset eivät ole laskeutuneet kivespussin pohjalle.

Valtaosassa kyse on ns. hyppivästä kiveksestä, jolloin se on tunnettavissa kivespussin yläosassa ja ”lypsämällä” saatavissa kivespussin pohjalle. Tämä on melko harmiton löydös, sillä ”hyppivä” kives yleensä laskeutuu itsestään oikealle paikalleen ennen murrosikää. Jos sen sijaan kives on pysyvästi väärässä paikassa, tarvitaan leikkaushoitoa, jotta kives ei ajan myötä vaurioidu. Tilannetta kutsutaan piilokivekseksi. Piilokivesten esiintyvyys on vastasyntyneillä noin 7 % ja vuoden ikäisillä enää 1 %. Nykyisten suositusten mukaan piilokives leikataan ensimmäisen ikävuoden loppuun mennessä kiveksen toiminnan turvaamiseksi.

Vesikives

Melko tavallinen vastasyntyneen pojan vaiva on vesikives (ks. «Vesikives»1). Sitä esiintyy 7 %:lla poikalapsista. Kives vaikuttaa turvonneelta, koska kivespussiin kiveksen ja vatsakalvon väliin on kertynyt nestettä. Vesikives korjaantuu yleensä itsestään muutamassa vuodessa. Jos näin ei tapahdu, vika voidaan korjata pienellä leikkauksella ennen kouluikää. Joskus harvoin vesikives on hyvin suuri ja kireä, jolloin leikkaus on parempi tehdä jo varhaislapsuudessa.

Kiveksen kiertyminen

Äkillinen kipu ja turvotus kivespussissa on harvinainen mutta vakava tilanne. Sen syynä voi olla kiveksen kiertyminen, joka saattaa johtaa kiveksen verenkiertohäiriöön ja hoitamattomana kiveksen vaurioitumiseen. Joskus syynä on kiveksen tai lisäkiveksen tulehdus ja toisinaan kivespussin ihon ärsytys. Myös nivustyrä voi aiheuttaa suolen liukumisen kivespussiin ja voimakkaan kivun. Kaiken kaikkiaan äkillisen kiveskivun syitä olivat hiljattain tehdyssä tutkimuksessa kiveksen kiertyminen (26 %), kiveslisäkkeen kiertymä (45 %), lisäkivestulehdus (10 %), äkillinen kuroutunut tyrä (8 %), äkillinen pinkeä vesikives tai piilokiveksen ärtyminen nivuskanavassa.

Milloin hoitoon

Jos poikavauva itkee lohduttomasti ja kivespussi on turvoksissa tai isompi poika valittaa kipua kivespussin alueella, tulee hakeutua hoitoon välittömästi. Kiveksen kiertymä edellyttää päivystyksellistä leikkausta. Epäily piilokiveksestä syntyy yleensä neuvolatarkastuksessa, ja tällöin lapsi ohjataan lääkärin arvioon ja mahdollisiin jatkotoimiin.

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

Lääkärikirja Duodecimin artikkelit:

Käytettyjä lähteitä

Reunanen M, Hurme T. Piilokivekset ja äkilliset kiveskivut. Duodecim 2008;124(2):153-8 «/xmedia/duo/duo96997.pdf»1