Etusivu » Ihosarkoidoosi

Ihosarkoidoosi

Lääkärikirja Duodecim
30.10.2012
ihotautien erikoislääkäri Matti Hannuksela

Sarkoidoosi on tavallisesti tuntemattomasta syystä aiheutuva tauti, jossa lähes missä elimessä tahansa voi olla ns. epiteloidisoluista, jättisoluista ja veren valkosoluista koostuvia solukertymiä, granuloomia (ks. «Sarkoidoosi»1). Noin 25 %:lla potilaista solukertymiä on myös ihossa, ja joskus ihomuutokset ovat ainoita merkkejä taudista. Ihosarkoidoosi aiheutuu joskus potilaan muun taudin takia saamasta hoidosta, esimerkiksi interferonista tai biologisista lääkkeistä, "mabeista". Ihosarkoidoosi on poikkeuksetta vaaraton.

Ihosarkoidoosin oireet

Ihosarkoidoosi jaetaan tavallisesti kolmia: arpisarkoidoosi, pienikyhmyinen sarkoidoosi ja isokyhmyinen sarkoidoosi. Harvinaisia ihosarkoidoosin muotoja erotetaan edellä mainittujen lisäksi puolen tusinaa. Niitä ei käsitellä tässä artikkelissa.

Arpisarkoidoosissa taudin alkuvaiheessa vanhat, erityisesti kaatumisesta ja muusta traumasta johtuvat arvet alkavat kasvaa ja ne muuttuvat sinipunaisiksi tai punaruskeiksi (kuva «Sarkoidoosi ihon arvessa»1). Arpikasvu on kivuton eikä se kutia. Arpisarkoidoosi on melko tavallista sarkoidoosin aiheuttamaa kyhmyruusua sairastavilla «Kyhmyruusu (erythema nodosum)»2.

Pienikyhmyisessä sarkoidoosissa raajoihin tai vartalolle, harvoin kasvoihin, ilmaantuu punaruskeita, aristamattomia ja kutiamattomia pikku kyhmyjä, joiden läpimitta vaihtelee parista millimetristä noin yhteen senttimetriin. Nekin ovat merkki melko vähän aikaa sitten puhjenneesta taudista.

Isokyhmyinen sarkoidoosi on kroonisen, yli 2 vuotta kestäneen taudin oire. Siinä on tavallisesti poskissa tai nenässä violetteja, laakeita kyhmyjä (kuva «Sarkoidoosi posken iholla 1»2) tai ruusufinniä muistuttavaa muutosta (kuva «Sarkoidoosi posken iholla 2»3). Niistä käytetään usein nimeä lupus pernio, ”kylmänhukka”.

Ihosarkoidoosin toteaminen

Diagnoosia varten otetaan muutoksesta koepala. Arpisarkoidoosi ja pienikyhmyinen sarkoidoosi todetaan mikroskooppitutkimuksen perusteella. Isokyhmyinen sarkoidoosi voi muistuttaa ruusufinniä tai ihotuberkuloosia siinä määrin, että diagnoosin tueksi tarvitaan muitakin löydöksiä. Ihosarkoidoositapauksissa tutkitaan aina myös keuhkot ja imusolmukkeet, tarvittaessa muutkin elimet.

Itsehoito

Arpisarkoidoosi ja pienikyhmyinen sarkoidoosi häviävät itsekseen yhdeksällä kymmenestä parissa vuodessa samalla, kun muukin sarkoidoosi parantuu hoidotta. Isokyhmyiseen sarkoidoosiin eivät auta itsehoitokeinot tai odottaminen.

Ihosarkoidoosin hoito

Kaikki sarkoidoositapaukset kuuluvat lääkärin tutkittaviin ja diagnosoitaviin tauteihin. Alle 2 vuotta kestäneitä ihosarkoidooseja ei yleensä tarvitse hoitaa lääkkeillä, sillä niissä on suuri spontaani parantumistaipumus. Isokyhmyistä sarkoidoosia voidaan hoitaa suun kautta otettavalla hydroksiklorokiinilla, joskus muillakin lääkkeillä.

Ihosarkoidoosin ehkäisy

Kun taudin syytä ei tunneta, ehkäisykeinojakaan ei tunneta.

Käytettyjä lähteitä

Merola JF. Dermatologic manfestations of sarcoidosis. eMedicine «https://emedicine.medscape.com/article/1123970-overview»1 (vaatii käyttäjätunnuksen).