Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Lasten kasvatus

Lasten kasvatus

Kotineuvola
10.5.2019
Elina Hermanson

Melkein jokainen kasvattaja kokee ajoittain epävarmuutta, turhautumista ja epäonnistumista. Eipä ihme, että kasvatusgurujen luennoilla tungeksii yleisöä ja erilaiset kasvatuskirjat myyvät hyvin. Joskus kuitenkin tuntuu, että teoriaoppineet vanhemmat ovat kaikkein eniten hukassa.

Eläinäiti kasvattaa poikasensa vaistojensa varassa. Ihmiselläkin on vaistoja, joita kannattaisi kuunnella. Pelkkien vaistojen varassa on kuitenkin vaikeaa elää ympäristössä, joka on kaikkea muuta kuin luonnonmukainen. Kyseessä ei ole joko–tai-asetelma. Viisas vanhempi on kiinnostunut asiantuntijamielipiteistä, muttei hurahda oppeihin orjamaisesti.

Teoriat ja opit ovat parhaimmillaan, kun niitä sovelletaan arkijärjellä ja omiin tuntemuksiin luottaen. Olemme kaikki erilaisia niin lapset kuin aikuisetkin, ja lisäksi myös ympäristöt ja tilanteet vaihtelevat. Trenditkin vaihtuvat, niin kasvatuksessa kuin muodissakin. Ei ole niin, että ennen vanhaan kasvatettiin oikein ja nykyisin väärin, eikä päinvastoin. Tieto esimerkiksi pikkulasten aivojen kehityksestä ja siihen vaikuttamisesta on lisääntynyt paljon.

Vielä sotien jälkeen suomalaislapsia kasvatettiin varsin autoritäärisesti. Lasta pidettiin kurissa ja herran nuhteessa, jotta hän oppisi käyttäytymään yhteiskuntakelpoisesti. Tottelemattomalle saatettiin antaa piiskaa, ja se johti toivottuun lopputulokseen, tottelevaiseen lapseen. Sittemmin sokeaa tottelevaisuutta alettiin pitää vaarallisena. Ihanteiksi tulivat yksilöllisyys, luovuus ja aukoton onnellisuus. 1960- ja 1970-luvulla kuviteltiin, että näitä ominaisuuksia syntyy parhaiten, kun lapsi otetaan tasa-arvoiseksi päättäjäksi aikuisen rinnalle, häntä ei komenneta eikä rajoiteta.

Pari vuosikymmentä "vapaata kasvatusta" opettivat, ettei lapsi ole pieni aikuinen. Hänen käsityskykynsä ja tunnemaailmansa ovat vasta kehittymässä. Vaikka äly riittäisikin, elämänkokemusta ei ole. Sitä paitsi maailmasta on tullut yhä monimutkaisempi paikka elää. Monen muun asian ohella globalisaatio merkitsee erilaisten arvojen ja kasvattajien sekamelskaa. Ilman vanhempiensa asettamia turvallisia rajoja lapsi hukkaa energiansa turvan hakemiseen. Tempoilu ja liian varhain langetettu vastuu itsenäisistä päätöksistä johtavat rikkinäiseen tunne-elämään. Riskejä riittää: joku pakenee yksilöllisyyden täysin kieltävään uskonlahkoon, toinen kieppuu kuin tuuliviiri vaihteleviin suuntiin yrittäessään miellyttää kaikkia ohikulkevia. Luovuuteen ei jää voimaa, ja onnellisuutta joudutaan etsimään ammattiauttajilta.

Kasvatustiede ja psykologia ovat nyt aivan eri tasolla kuin pari vuosikymmentä sitten. Nykyisin kasvatusoppien lähtökohtana on lapsen kehitysprosessi. Tiedetään, että vaikka genetiikka luo puitteita aivojen toiminnalle, aivojen kehitystä muovaavat niin biologinen kuin vuorovaikutuksellinenkin ympäristö. Persoonallisuus alkaa olla vakiintunut vasta myöhäisnuoruudessa. Aivojen kehitysprosessit jatkuvat lähemmäs 25 vuoden ikää, ja senkin jälkeen aivot muovautuvat siihen suuntaan, johon niitä ohjataan.

Yhä selvemmin ymmärretään, että lapsen kasvatus on paljon muutakin kuin erilaisten tapojen ja taitojen opettamista. Vanhemmat ovat kasvattajista tärkeimpiä, mutta he eivät ole yksin. Myös muut ihmiset lapsen ympärillä, media ja elämän sattumukset kasvattavat lasta. Vanhempien tärkeimpiä tehtäviä on luoda turvallinen pohja kasvulle.

Tunnetaitoja voidaan opettaa.

Tilanne, jossa lapsi heittäytyy selälleen lattialle, kiukuttelee ja kieltäytyy kaikesta yhteistyöstä, on lähes jokaiselle vanhemmalle tuttu. Lapsella on vähemmän itsesäätelykykyä kuin aikuisella. Kun paha mieli yllättää, se ei todellakaan laannu sillä, että aikuinenkin provosoituu kiukuttelemaan. Vanhemman ensimmäinen tehtävä on rauhoittaa itse itsensä, koska aikuisen tunnetila siirtyy herkästi lapseen. On turhaa miettiä kiirettä, koska kiire vain kasvaa hermostumisen myötä. Kun saa itsensä rauhalliseksi, lihakset rentoutuvat, kireys häviää äänestä, elekieli pehmenee ja pystyy puhumaan rauhoittavasti. Lapsikin rauhoittuu.

Yhtä aikaa ei voi rauhoittua ja miettiä, mistä kiukkukohtaus johtuu. Ensin rauhoitutaan. Sitten lähdetään erittelemään tilannetta. Pelkääkö lapsi? Mitä hän voisi pelätä? Onko hän odottanut jotain muuta ja joutunut pettymään?

Lapselta ei kannata tivata vastausta. Lapsella on vähän sanoja ja vielä vähemmän kykyä tunnistaa ja eritellä tunteitaan – mutta taitoja voidaan kehittää. Ei aikuinenkaan aina tiedä, mistä oma paha mieli johtuu. Koepalloja kannattaa ehkä kuitenkin heitellä. Ehkä sinua jännittää? Älä huolehdi, olen sinun mukanasi, en lähde pois, sinua ei jätetä yksin.

Nälkä ja väsymys heikentävät itse kunkin itsekontrollia, joten syömisestä ja levosta kannattaa huolehtia – ei pelkästään lapsen, vaan myös aikuisen.

Vuorovaikutukselle ja kasvuprosessille on ylipäätään tyypillistä toisto, liioittelu ja saman teeman muuntelu. Niitä tarvitaan muun muassa muistin kehittymisessä ja samanlaisuuden ja erilaisuuden havaitsemisessa. Lapsen kannalta on keskeistä, että hänen kasvatukseensa osallistuvat aikuiset toimivat suunnilleen samojen periaatteiden mukaisesti. Kasvatuksen johdonmukaisuus on tärkeää.

Johdonmukaisuus ja toisto ovat tärkeitä tavoitteita, mutta elävässä elämässä tapahtuu yllätyksiä. Suunnitelmien muuttuminen koettelee lasta.

Surullisia ja negatiivisia asioita tapahtuu kaikissa perheissä. Kun vanhemmille tulee keskinäisiä riitoja, lapsi havainnoi ne tarkasti. On tärkeää, että kaikilla perheessä on mahdollisuus ilmaista tunteitaan; yhtä tärkeää on tiedostaa, että toisen henkinen tai fyysinen vahingoittaminen ei ole sallittua. Mikäli lapsella on kokemus siitä, että vanhemmat kestävät hänen tuntemuksensa, voi lapsella itselläänkin olla mahdollisuus kestää omat tunteensa. Jos vanhemmalla on tunteet rakentavassa käytössä, myös lapsi saa heiltä mallia. On tärkeää kertoa, kun riita on selvitetty, ja parasta on ääneen todeta, ettei riitojen syy ole ollut lapsessa. Joskus perheenjäsen sairastuu psyykkisesti, ja hänen käyttäytymisensä muuttuu. Tästäkin lapsi tarvitsee asiallista, ikätasoonsa sovitettua tietoa: "Äiti tekee joskus hassuja asioita siksi, että hän on sairas. Muut aikuiset pitävät äidistä huolta, ja hän paranee."

Kaikki kasvattajat tekevät myös virheitä, eikä täydellistä vanhemmuutta ole. Hyväksyessään ja tunnustaessaan virheiden tekemisen kasvattaja antaa tilaa myös lapsen epätäydellisyydelle. Hyvän vanhemmuuden tunnuspiirteitä on osata pyytää anteeksi lapselta.