Etusivu » Yleisen rokotusohjelman avulla estettävät taudit

Yleisen rokotusohjelman avulla estettävät taudit

Kotineuvola
26.9.2019
Elina Hermanson

Kurkkumätä on yleisvaarallinen tartuntatauti, jota esiintyy yhä etenkin Venäjällä. Nieluun tulee paksuja limakalvopeitteitä ja pehmytosaturvotusta, joka voi tukehduttaa lapsen. Viikkoa, paria myöhemmin tauti leviää yleisoireiseksi: ilmaantuu sydänoireita ja halvauksia. Tauti tarttuu nenälimasta, syljestä ja haavaeritteistä, niin että tartunta edellyttää läheistä kontaktia kurkkumätäpotilaan tai taudinkantajan kanssa. Rokotus estää vaikeaoireisen taudin, mutta ei suojaa limakalvoinfektiolta. Niinpä rokotettukin voi levittää tautia. Perussuoja kestää kymmenen vuotta.

Hinkuyskä alkaa lievällä yskällä ja nuhalla, johon saattaa liittyä myös pientä lämpöilyä. Noin yhden–kahden viikon kuluessa yskä pahenee, ja vaikeimmillaan se on öisin: etenkin pienillä lapsilla siihen liittyy sisäänhengitysvaikeutta, joka aiheuttaa hinkumista. Kiinan kielellä hinkuyskää nimitetään sadan päivän yskäksi, sillä tauti kestää pitkään. Tavallisin komplikaatio on keuhkokuume, joka saattaa johtaa kuolemaan. Pienille rokottamattomille imeväisille tauti on hengenvaarallinen. Hinkuyskärokotteen teho ei ole paras mahdollinen, ja sen suoja kestää vain kolme–kuusi vuotta. Niinpä tautia esiintyy kouluikäisillä edelleen.

Jäykkäkouristuksen aiheuttavia bakteereja on runsaasti maaperässä ja suolen normaalifloorassa. Jos bakteereja pääsee rokottamattoman henkilön haavaan, ne alkavat lisääntyä ja tuottaa toksiinia. Päivien tai viikkojen kuluessa syntyy yleisinfektio, joka saa potilaan lihakset kouristelemaan. Lihaskouristukset alkavat tyypillisesti leuoista, syntyy leukalukko. Kuolleisuus on tehohoidossakin huomattavaa. Kolme rokotusannosta antaa lähes sataprosenttisen suojan noin kymmeneksi vuodeksi. Myöhemmin elämässä jäykkäkouristustehoste annetaan, jos potilas saa likaisen haavan, ja edellisestä rokotuskerrasta on kulunut kymmenen vuotta. Ison likaisen haavan kanssa ollaan tätäkin varovaisempia, ja rokotus annetaan jo viiden vuoden päästä. Td-rokote sisältää tetanustoksoidin lisäksi tehostesuojan kurkku­mätää vastaan.

Polio alkaa lihassäryillä ja puutumisen tunteella, jotka noin yhdessä prosentissa tapauksista johtavat aivokalvontulehdukseen. Yhdelle tai kahdelle sadasta polioaivokalvontulehdukseen sairastuneesta kehittyy nopeasti eteneviä velttohalvauksia. Osa saa hengityshalvauksen. Toipumista on odotettavissa ensimmäisen kuuden kuukauden aikana; myöhemmin toipuminen on hyvin harvinaista. Aiemmin sairastettu polio ei suojaa uudelta tartunnalta, sillä poliota on kolmea niin sanottua serotyyppiä. Rokotteissa on kaikkia kolmea serotyyppiä. Mahdollisimman hyvän (95-prosenttisen) suojan saa kolmen perusrokotteen sarjalla, eikä Suomessa tarvita lisätehosteita. Tehosterokotuksesta saattaa hyötyä matkustaessaan alueille, jossa poliota vielä esiintyy, ja edellisestä rokotuksesta on kulunut viisi–kymmenen vuotta.

Kuten kurkkumädässä rokotus estää vaikeaoireisen taudin, mutta ei suojaa limakalvoinfektiolta. Niinpä rokotettukin voi levittää poliota.

Vakavimmat hemofilustaudit ovat yleistulehduksia, aivokalvotulehduksia, kurkunkannentulehduksia (epiglottiitteja), niveltulehduksia ja ihonalaiskudoksen tulehduksia. Hemofilustautien aiheuttaja on Haemophilus influenzae tyyppi b (Hib) -bakteeri, jolla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä influenssan kanssa. Vuonna 1986 aloitetut Hib-rokotukset ovat hävittäneet taudit Suomesta lähes tyystin. Hemofiluksia on kuitenkin monia tyyppejä. Muut hemofilus-tyypit aiheuttavat pitkittyneitä hengitystietulehduksia, korvatulehduksia ja poskiontelotulehduksia. Niitä vastaan ei toistaiseksi ole rokotetta.

Tuhkarokko on monilla lapsipotilailla lievähkö tauti, joka aiheuttaa aluksi nuhaa, yskää ja silmätulehdusta. Poskien limakalvot alkavat punoittaa läiskäisesti. Korvien takaa leviää vähitellen läiskäinen, helakanpunainen ihottuma koko vartalolle ja raajoihin. Osalla tauti johtaa vaikeaan aivotulehduksen. Tuhkarokkoon kuoli ennen rokotusten aloittamista seitsemän–kahdeksan miljoonaa lasta vuodessa. Edelleen se tappaa vuosittain arviolta miljoona lasta. Tuhkarokolla on myös harvinainen, vakava myöhäismuoto, niin sanottu subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti, SSPE. Tuhkarokkoa vastaan ei voida rokottaa aivan pieniä vauvoja, koska äidiltä saadut vasta-aineet heikentävät rokotteen tehoa. Suomessa tuhkarokon hävittäminen on onnistunut poikkeuksellisen hyvin, sillä kahden rokotteen perussarja on saatu annetuksi hyvin kattavasti. Suojateho on lähes sataprosenttinen.

Sikotautiin kuuluvat yleensä kuume ja sylkirauhasten turvottelu. Nieleminen käy kivuliaaksi. Päänsärky, pahoinvointi ja oksennukset ovat merkkejä taudin leviämisestä aivokalvoille. Aikuisiällä tauti on yleensä vaikeampi. Kymmenestä tautiin sairastuneesta nuoresta miehestä kolme tai neljä saa kivestulehduksen, joka voi johtaa lapsettomuuteen. Harvinaisia muita komplikaatioita ovat aivo-, haima-, kilpirauhas- ja munasarjatulehdukset. Suomesta sikotautia voidaan pitää hävinneenä MPR-rokotuksen ansiosta. Kehitysmaissa se on edelleen yleinen aivokuumeen ja aivokalvotulehduksen aiheuttaja.

Vihurirokko aiheuttaa erittäin vaikeita sikiövaurioita, jos äiti sairastaa taudin raskauden aikana. Itse potilaalle vihurirokko on lieväoireinen. Se aiheuttaa vähäistä kuumeilua, kaulaimusolmukkeiden suurenemista ja kasvoilta raajoille leviävää, punottavaa ja pienitäpläistä ihottumaa. Sikiövaurioita yritettiin aikanaan estää rokottamalla pelkästään 11–13-vuotiaat tytöt. Vuonna 1982 siirryttiin rokottamaan koko väestöä, ja kymmenessä vuodessa vihurirokon – ja myös taudin aiheuttamien sikiövaurioiden – voitiin katsoa hävinneen Suomesta.

Influenssaa sairastetaan yleensä joulukuun ja huhtikuun välisenä aikana epidemioittain. Epidemioiden voimakkuus vaihtelee huomattavasti sen mukaan, miten influenssavirus on muuntunut aiempiin vuosiin verrattuna. Eri potilaiden kesken taudinkuva vaihtelee paljon: jonkun tauti on oireeton, toinen sairastuu kuolemaan johtavaan monielinvaurioon. Aikuiselle on tyypillistä, että kuume nousee äkisti korkeaksi, tulee vilunväristyksiä, päänsärkyä ja kuivaa yskää. Lihaksia särkee. Lapset sairastuvat yleensä lievemmin. Heillä tavallisin komplikaatio on korvatulehdus.

Influenssarokotuksen koostumus vaihtelee vuosittain, koska kullakin influenssakaudella käytetään rokotetta, jonka ennakoidaan parhaiten tehoavan tulossa olevaan virustyyppiin. Parhaan tehon saamiseksi influenssarokotus pitäisi uudistaa vuosittain.

Lapsen ensimmäinen influenssarokote annetaan kahdesti, jotta sen vaikutus olisi riittävä. Aikuisten katsotaan elämänsä aikana tavanneen niin monta influenssavirusta, että heillä on jo osittainen suoja tästä syystä, siksi heille riittää yksi rokotus. Influenssaviruskannat muuntuvat jatkuvasti, joten sen antamisesta päätetään uudelleen vuosittain. Ks. myös «Rokotteiden haittavaikutukset ja riskit»1.

Influenssarokotusta annetaan ilmaiseksi paitsi lapsille, myös tiettyihin riskiryhmiin kuuluville. Rokotuksen voi halutessaan saada myös sellainen, joka ei kuulu riskiryhmään, mutta silloin se pitää kustantaa itse.

2000-luvulla rokotusohjelmaan otetut rokotteet ja niillä torjuttavat taudit

Rotavirus voi aiheuttaa hankalan ripulin, oksentelun ja kuumeen yhdistelmän, jonka seurauksena pieni lapsi helposti kuivuu ja tarvitsee sairaalahoitoa. Rokote on tarkoitettu estämään rotavirus­infektion aiheuttamaa rajua vatsatautia. Suomessa käytössä oleva rotarokote otettiin yleiseen rokotusohjelmaan syksyllä 2009. Ennen ohjelman aloittamista alle 5-vuotiailla todettiin keskimäärin 460 rotainfektiota 100 000 lasta kohti. Vuonna 2017 luku oli laskenut alle kymmenesosaan (39,4/100 000). Rotavirus aiheuttaa etenkin pienillä lapsilla rajua oksennus-ripulitautia.

Rotavirusrokote annetaan kolmena annoksena suun kautta. Rokottaminen voidaan aloittaa, kun lapsi on vähintään kuuden viikon ikäinen. Tehosteannokset annetaan normaalisti kolmen ja viiden kuukauden iässä, mutta keskeistä on, että rokotusten välissä on vähintään neljä viikkoa. Rokote sisältää eläviä heikennettyjä ihmisen rotaviruksia, jotka lisääntyvät suolistossa. Vaikka rokote otetaan suun kautta, se pitäisi syödä terveydenhuollon ammattihenkilön valvonnassa lähinnä pienen anafylaksiavaaran takia (ks. artikkeli "Rokotteiden haittavaikutukset ja riskit" «Rokotteiden haittavaikutukset ja riskit»1). Rokotteiden riskit eivät riipu antotavasta. Rotavirusrokote ei täysin estä rotaripulia, mutta se vähentää huomattavasti taudin vaikeita muotoja.

Pneumokokkirokotukset tulivat rokotusohjelmaan vuonna 2010. Pneumokokki aiheuttaa keuhkokuumeita, aivokalvotulehduksia ja verenmyrkytyksiä, mutta myös korvatulehduksia, jotka ovat vakavuusasteeltaan huomattavasti muita edellä mainittuja tauteja lievempiä. Pneumokokki on siitä hankala bakteeri, että siitä on olemassa kymmeniä eri serotyyppejä. Vaikka olisi vastustuskykyä yhtä serotyyppiä vastaan, toista vastaan sitä ei ole. Nykyisin lapsilla ensisjaisesti käytettävä pneumokokkikonjugaattirokote antaa suojan kymmentä eri serotyyppiä vastaan. Jos lapsi kuuluu perustautinsa vuoksi riskiryhmään, hän saa lisäksi toisenlaisen pneumokokkirokotteen, joka antaa suojaa 23 erilaista pneumokokkityyppiä vastaan. Rokotusten ansiosta pikkulasten vakavat pneumokokkitaudit ovat lähes hävinneet. Korvatulehduksia pneumokokkirokote estää melko kehnosti.

Ihmisen papilloomavirusrokote eli HPV-rokote annetaan 10-12-vuotiaille tytöille. Rokottaminen aloitettiin syksyllä 2013. Rokotteella pyritään torjumaan kohdunkaulan syöpää ja sen esiasteita. Rokote estää myös muita sukuelinsyöpiä, pään ja kaulan alueen syöpiä ja peräaukon syöpiä, silloin kun ne aiheutuvat HP-viruksesta. Vuoden 2019 hallitusohjelmassa mainitaan myös poikien rokottamisten alkaminen. Se voi tapahtua aikaisintaan syksyllä 2020.

Koska papilloomavirustyyppejä on kymmeniä, täydellistä suojaa kaikkia HPV-tyyppejä vastaan ei voida odottaa. Rokote kattaa kuitenkin suurimman riskin HPV-tyypit. Vähäisemmän riskin papilloomavirukset aiheuttavat syyliä.

Syksystä 2019 lähtien ensimmäinen HPV-annos annetaan jo 5. luokalla eikä niin kuin aiemmin, 6. luokalla. Muutos johtuu lähinnä siitä, että 5. luokalla tehdään laaja terveystarkastus. Sen yhteydessä vanhemmilla on mahdollisuus keskustella rokottamisesta lääkärin kanssa.

Vesirokkorokote tuli kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2017. Vesirokko on hyvin tarttuva tauti: aikuisista vain 1–3 % ei ole sairastanut tautia. Tyypilliseen tautiin kuuluu rakkulamainen, kutiava ihottuma. Rakkulat ovat nestetäytteisiä. Kun rakkula vanhenee, sen usein rikkoutuu ja lopulta arpeutuu. Iholla nähdään yleensä eri-ikäisiä rakkuloita. Tartuttavuus jatkuu niin kauan kun uusia rakkuloita muodostuu, joten sairas on eristettävä usein 5–7 päiväksi. Rakkuloiden lisäksi on usein kuumetta ja olo on epämukavaa. Jos iho on atooppinen, rakkuloita voi olla satoja, ja riski ihon sekundaariseen bakteeritulehdukseen on huomattava. Mitä vanhempana saa tartunnan, sitä vaikeammaksi oireet usein muodostuvat. Myös raskaana olevalle naiselle, sikiölle ja vastasyntyneelle vesirokko voi olla vaarallinen.

Vesirokon sairastaminen tuo yleensä elinikäisen suojan vesirokkoa vastaan. Tähän pikkulapset muodostavat poikkeuksen. Jos vauvaiässä on sairastanut hyvin lievän vesirokon, taudin voi saada uudelleen, ellei rokoteta.

Koska vesirokkovirus jää piileväksi elimistöön, se saattaa myöhemmin aktivoitua uudelleen. Silloin se aiheuttaa vyöruusuun eli tietyn hermon alueelle muodostuvan paikallisen, usein kivuliaan rokkotaudin.

Vesirokkorokote voidaan antaa, kun lapsi on täyttänyt vuoden. Rokotteesta ei tule tavallista enempää haittoja tai riskejä, vaikka olisi sairastanut taudin aiemmin. Jos ensimmäisen vesirokkorokotteen on saanut alle 6 vuoden iässä, suositellaan tehostetta 6-vuotiaana, aikaisintaan 3 kuukautta edellisestä rokotuksesta. Jos ensiannoksen saa 6–11-vuotiaana, tehoste annetaan 12-vuotiaana. Tätä vanhemmille annetaan kaksi annosta 3 kuukauden välein, mikäli on epäselvää, onko henkilö sairastanut vesirokkoa.

Puutiaisaivotulehdus (TBE) -rokotetta on alettu antaa osana kansallista rokotusohjelmaa eli maksutta 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille henkilöille, jos nämä asuvat vakinaisesti tai oleskelevat vähintään neljä viikkoa kesäaikaan tietyillä rannikkopaikkakunnilla. Ks. «Erityisryhmien rokotukset»2.

Muut rokotusaiheiset artikkelit

Lue myös muut rokotusaiheiset artikkelit Kotineuvolassa: