Etusivu » Rokotteiden haittavaikutukset ja riskit

Rokotteiden haittavaikutukset ja riskit

Kotineuvola
26.9.2019
Elina Hermanson

Rokotteiden teho on pyritty saamaan mahdollisimman hyväksi ja haittavaikutukset mahdollisimman vähäisiksi. Haitat ovatkin pääosin pieniä ja itsestään paranevia paikallisreaktioita.

Tavallisimpia rokotusten haittavaikutuksia ovat pistoskohdan kipu, turvotus, punoitus ja kuumoitus. Vain muutamalla prosentilla rokotetuista paikallisreaktio on halkaisijaltaan yli viisi senttiä. Kipua, samoin kuin kuumetta tai ärtyisyyttä, voi helpottaa kuumetta alentavilla särkylääkkeillä. Jos tiedetään, että potilas on aiemmin saanut paikallisreaktion rokotteesta, särkylääkettä voi antaa ennaltaehkäisevästi. Sitä voi myös jatkaa muutaman vuorokauden rokotuksen jälkeen.

Anafylaksia on vaarallinen, joskin harvinainen rokotusreaktio, joka vaatii nopeita hoitotoimia. Nykyisin arvioidaan, että anafylaktinen reaktio ilmaantuu harvemmin kuin yhdelle miljoonasta rokotepistoksesta. Reaktio ilmaantuu yleensä 15 minuutin kuluessa rokotuksesta, harvoin enää tunnin jälkeen. Tavallisimpia ovat iho-oireet: iho alkaa punoittaa, tulee kuumoittavia ja kutiavia, paikkaa vaihtavia läiskiä ja turvotusta. Vaikeammissa tapauksissa ilmenee hengitysvaikeutta, joka johtuu siitä, että suun, nenän ja alempien hengitysteiden limakalvot turpoavat. Verenkierron pettämisen merkkejä ovat kylmänhikisyys, kalpeus ja tajunnan heikkeneminen. Ne ovat seurausta verenpaineen laskusta.

Anafylaksiaa hoidetaan antamalla adrenaliinia pistoksena lihakseen. Vaikka reaktio on harvinainen, adrenaliinia pitää aina olla saatavilla paikassa, jossa rokottaminen suoritetaan. Potilas asetetaan makuulle siten, että jalat ovat pään ja vartalon yläpuolella. Kiristävät vaatekappaleet avataan ja potilaalle annetaan maskilla happea. Jos reaktio jatkuu, verenkiertoa tuetaan suonensisäisellä nestehoidolla. Anafylaktisen reaktion saanut potilas lähetetään lähes aina sairaalaseurantaan. Pääsääntöisesti reaktion aiheuttanutta rokotetta ei enää myöhemmin anneta uudelleen.

Ihon punoitus, turvotus, kutina ja nokkosihottuma ovat lievempiä allergisia reaktioita, joita voi ilmetä 48 tunnin kuluessa rokotuksesta. Ne ovat yleensä tehokkaasti hoidettavissa antihistamiineilla. Ennen kuin potilaalle voidaan antaa uudestaan samaa rokotetta, hänet tulee lähettää sairaalan poliklinikalle ihopistokoetta varten. Kokeella selvitetään, mille ainesosalle potilas on herkistynyt. Sitä ainetta sisältäviä rokotteita ei sen jälkeen hänelle anneta.

Ns. discoloured leg -reaktiolla tarkoitetaan, että raaja, johon rokote on pistetty, käy kalpeaksi, punakaksi tai sinipunervaksi. Isommat lapset kertovat usein, että raaja tuntuu tunnottomalta. Discoloured leg -reaktioon voi liittyä myös raajan turvotusta ja pieniä verenpurkaumia. Reaktio häviää itsekseen muutamassa tunnissa. Se ei juurikaan toistu, joten rokottamista voidaan jatkaa normaalisti. Discoloured leg -reaktiota on nähty lähinnä Hib- ja HPV-rokotusten yhteydessä, mutta lienee ilmeistä, ettei reaktiolla ole mitään tekemistä rokoteaineen kanssa. Todennäköisintä lienee, että kyseessä on jonkinlainen verisuonten läpimittaan vaikuttava vasomotorinen reaktio.

Tavallisimmin paikallisreaktioita aiheutti aikaisemmin kurkkumätä-jäykkäkouristus-hinkuyskä-rokote. Siinä oli kokonaisia soluja sisältänyt hinkuyskäkomponentti. Rokote sai aikaan kuume- ja paikallisreaktioita jopa puolelle rokotetuista. Nykyisin käytetään solutonta hinkuyskärokotetta, ja yli kahden senttimetrin paikallisreaktioita syntyy alle kahdeksalle prosentille rokotetuista. Yli 39 asteen kuumetta aiheutuu alle prosentille DtaP-IPVHib-rokotetuista. MPR-rokotteen jälkeen kuumetta esiintyy 5–15 prosentilla rokotetuista, ja se ilmaantuu yleensä 7–12 päivää rokotuksen jälkeen.

MPR- rokotuksen jälkeen on raportoitu niveloireita – kipua, turvotusta ja kuumotusta. Oire on yleensä lievä ja ohimenevä. Alumiinisuoloja sisältävät rokotteet voivat aiheuttaa märkäpesäkkeitä eli absesseja. Myös BCG- eli tuberkuloosirokotuksen jälkeen saattaa kehittyä paikallinen absessi, joka voi puhjeta märkimään useita kertoja. Reaktio on normaali ja tavallaan suotavakin, eikä sitä tarvitse hoitaa. BCG-rokotuksen seurauksena myös nivusimusolmukkeet voivat suurentua, muuttua märkiviksi ja puhjeta.

Jos rokote aiheuttaa pikkulapselle kuumetta, hän saattaa kouristella. Kuumeettomat kouristukset rokotusten jälkeen ovat hyvin harvinaisia.

MPR-rokotuksen on epäilty aiheuttavan autismia, kroonista tulehduksellista suolistosairautta, aivokuumetta, aivokalvotulehdusta ja Guillain-Barrén oireyhtymää. Kaikki epäilyt on huolellisesti tutkittu, eikä mitään yhteyksiä ole löydetty (esim. Mäkelä 2002). Keskusteltaessa rokoteturvallisuudesta on muistettava, että luonnontautien aiheuttamat komplikaatiot ovat vakavampia ja huomattavasti yleisempiä kuin rokotteiden aiheuttamat reaktiot.

Sikainfluenssarokotus ja narkolepsia

Keväällä 2009 maailmalta levisi tietoja poikkeuksellisen tappavasta influenssamuodosta, jonka aiheuttajaksi todettiin uudentyyppinen influenssa A(H1N1) -virus. Tauti nimettiin sikainfluenssaksi. Rokote sitä vastaan oli kehitettävä pikavauhtia. Päätös koko kansan rokottamisesta tehtiin nopeasti, ja toimittajaksi valittiin rokotevalmistaja, jonka toimintavarmuudesta voitiin olla varmoja.

Noin puolet koko väestöstä ja 75 % lapsista rokotettiin lokakuun 2009 ja elokuun 2010 välillä Pandemrix-rokotteella. Ajoissa aloitetulla kampanjalla säästettiin ihmishenkiä ja estettiin mm. raskaana olevien tehohoitoja, joita oli paljon muissa maissa.

Suomessa sairastui sittemmin poikkeuksellisen monta henkilöä narkolepsiaan, heistä suurin osa lapsia. Narkolepsia on harvinainen autoimmuunitauti, joka johtaa voimakkaaseen nukahtelutaipumukseen (ks. «Nukahtelusairaus (narkolepsia)»1). Voitiin havaita, että sairastuminen tapahtui keskimäärin kaksi kuukautta rokottamisesta. Määrä oli huomattavasti suurempi kuin aiemmin, sillä normaalioloissa narkolepsiaan sairastuu vähemmän kuin yksi lapsi 100 000:sta. Taudin esiintyvyydeksi laskettiin nyt 9 tapausta 100 000 rokotettua 4–19-vuotiasta kohti. Yli 20-vuotiaiden ikäryhmissä samanlaista narkolepsian lisääntymistä ei havaittu.

Ruotsissa on havaittu samantapainen yhteys narkolepsian ja lasten rokottamisen välillä. Myös Ranskassa, Norjassa ja Irlannissa on tehty jonkin verran vastaavia havaintoja.

Lopullista syytä narkolepsiakatastrofiin ei vieläkään täydellä varmuudella tiedetä. Eniten epäillään Pandemrix-rokotteessa olleen influenssaviruksen rakennetta ja tehosteainetta nimeltä svaleeni. Merkitystä on myös rokotetun alttiudella sairastua. On todettu, että kaikilla narkolepsiaan sairastuneilla oli samanlainen riskiperimä (HLA DQB1*0602). Tämän riskiperimän esiintyvyys on Pohjoismaissa asuvilla ihmisillä noin kaksinkertainen verrattuna muiden maiden väestöön.

Narkolepsian ilmaantuminen oli odottamaton ja aiemmin tuntematon haitta. Taustalla oli kiire, sillä uutta rokotetta ei ehditty testata kunnolla.

Sekä Euroopan lääketurvallisuusvirasto että Suomen viranomaiset arvioivat silti, että yleisesti ottaen Pandemrix-rokotteesta on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Sen arvioidaan estäneen noin 80 000 sikainfluenssatartuntaa ja noin 50 kuolemaa. Selvää on, että Pandemrix-rokotteen vaarallisiksi epäiltyjä ainesosia ei enää käytetä missään nykyisin markkinoilla olevissa rokotteissa. Ks. myös «Sikainfluenssa-pandemia 2009–2010 ja rokotuksia seurannut narkolepsia»2.

Lasta ei pidä rokottaa, jos

  • hänellä on kuumeinen infektiotauti
  • hänellä on immuunijärjestelmän häiriö
  • hän on saanut henkeä uhkaavan tai vakavan reaktion aiemman rokoteannoksen jälkeen
  • kouristus- tai muu neurologinen tauti on vasta tutkimusvaiheessa
  • hänellä on voimakas yliherkkyys jollekin rokotteen sisältämälle aineosalle.

Tilanteita, jotka eivät estä rokottamista

  • Lieväoireinen infektiotauti, esimerkiksi nuha, korvatulehdus tai ripuli
  • Infektiotaudin toipilasvaihe
  • Atooppiset sairaudet kuten astma, allerginen nuha tai ihottuma
  • Kouristelutaipumus perheessä tai suvussa
  • Mikrobilääkehoito
  • Paikallinen kortikoidihoito
  • Pieniannoksinen systeeminen kortikoidihoito
  • Ihottuma tai rajoittunut ihoinfektio
  • Krooninen sydän-, keuhko-, maksa- tai munuaistauti
  • Nivelreuma, LED
  • Vakaana pysyvä neurologinen tauti, esimerkiksi aivo­halvaus
  • Kehitysvammaisuus, Downin oireyhtymä
  • Vastasyntyneen keltatauti
  • Keskosuus, alipainoisuus
  • Aliravitsemus
  • Rintaruokinta
  • Rokotettavan lapsen äidin raskaus
  • Aiemmin sairastettu ko. rokotteella ehkäistävä tartuntatauti
  • Menossa on tartuntataudin itämisaika.

Ks. myös THL:n sivusto «https://thl.fi/fi/web/rokottaminen/kaytannon-ohjeita/mika-ei-esta-rokottamista»1.

Muut rokotusaiheiset artikkelit

Lue myös muut rokotusaiheiset artikkelit Kotineuvolassa: