Etusivu » Raudanpuute

Raudanpuute

100 kysymystä ravinnosta
15.10.2015
Antti Aro

Raudanpuute ei ole Suomesta hävinnyt mutta on lähinnä niiden naisten ongelma, joilla kuukautisten aiheuttamat raudan menetykset ovat suuria.

Rauta on kivennäisaine, jonka päivittäiset menetykset ovat hyvin pieniä sellaisilla henkilöillä, joilla ei ole verenvuotoja. Niinpä tarve on pienempi terveillä aikuisilla miehillä ja vaihdevuodet ohittaneilla naisilla kuin kasvuikäisillä ja nuorilla naisilla. Kuukautisten aikaan naisten raudan tarve on suurempi ja riippuu kuukautisvuodon runsaudesta. Raudan keskeinen tehtävä on osallistua hapen kuljetukseen punaisten verisolujen hemoglobiinin rakenneosana. Vaikeassa raudanpuutteessa veren hemoglobiini vähenee, eli kehittyy anemia «Anemia (alhainen hemoglobiini)»1. Lievempi raudan puute voidaan todeta varastoraudan niukkuutena mittaamalla ferritiinipitoisuus veren seerumista.

Sotavuosina ja niiden jälkeisenä aikana raudanpuutteen aiheuttamaa anemiaa tavattiin verraten usein nuorilla naisilla ja lapsilla. Tämän takia 1970-luvulla päätettiin Suomessa lisätä rautaa valkeisiin vehnäjauhoihin, joiden rautapitoisuus muuten oli vehnänjyvien kuorikerroksen poistamisen takia pieni. Tämän toimen vaikutuksia ei ole seurattu kovinkaan säännöllisesti.

Rautaa on runsaimmin lihassa, veriruoissa sekä täysjyväviljassa. Lihan ja veren sisältämä hemirauta imeytyy paremmin kuin kasviperäisten ruokien sisältämä rauta. C-vitamiini parantaa viljan ja kasvisten raudan imeytymistä. Raudan imeytymistä heikentävät teen ja kahvin tanniinit ja jossakin määrin myös maitotuotteiden samanaikainen nauttiminen. Suomessa lihan kulutus on suurentunut vähitellen ja C-vitamiinin saanti on parantunut selvästi sekä vihannesten että hedelmien kulutuksen lisäännyttyä huomattavasti 1970- ja 1980-luvuilla. Tämän kehityksen vuoksi sekä raudan saanti että sen hyväksikäyttö ravinnosta ovat parantuneet viime vuosikymmeninä.

Vuonna 1994 päätettiin lopettaa kaksikymmentä vuotta jatkunut vehnäjauhojen täydentäminen raudalla. Päätös johtui siitä, että joissakin tutkimuksissa oli todettu varastoraudan runsaan määrän olevan yhteydessä suurentuneeseen sydäntautiriskiin. Jauhoihin lisätty rauta lisäsi koko väestön raudan saantia ja eniten runsaasti energiaa käyttävillä miehillä, jotka sitä vähiten tarvitsivat. Täydentäminen oli huonosti suunnattu, koska se kohdistui huonosti niihin, jotka rautaa eniten tarvitsivat. Joukossamme on myös henkilöitä, joilla on periytyvä taipumus raudan liialliseen kertymiseen elimistöön «Hemokromatoosi (raudankertymäsairaus)»2.

1970-luvun alussa tehdyssä tutkimuksessa anemiaa oli noin 6 %:lla suomalaisista naisista, ja vuonna 1997 todettiin naisilla aivan samanlainen anemian esiintyvyys. Raudanpuuteanemia ei siten ole kokonaan hävinnyt Suomesta, tuskinpa edes mainittavasti vähentynyt viimeisten 30 vuoden aikana. Tämä johtuu siitä, että noin 10 %:lla nuorista naisista kuukautisten aiheuttama raudan menetys on niin runsasta, ettei sitä voi tavallista ruokaa nauttimalla täysin korvata. Naisten, joilla on hyvin runsaat kuukautiset, onkin syytä nauttia ruoan ohella ajoittain rautavalmisteita. Raudanpuute on siis nykyisin erityisryhmän murhe eikä sitä enää pidetä koko väestön ravitsemusongelmana, joka vaatisi yleisiä ruoan käyttöä koskevia suosituksia. Lihan kulutuksen lisäämistä ei suositella ja täysjyväviljan sekä vihannesten kulutuksen lisäämistä koskevat suositukset johtuvat pääosin muista syistä kuin pyrkimyksestä parantaa raudan saantia.