Suomen sosiaali- ja terveysjärjestelmä on halpa ja laadukas

Uutiset
23.4.2018
Aikakauskirja Duodecim
Duodecim-lehti

Sosiaali- ja terveysmenot kasvavat vuodesta toiseen lähes hallitsemattomalla tavalla.

Syitä siihen ovat väestön vanheneminen, kallistuva terveysteknologia ja kansalaisten odotukset. Julkisen talouden pelastamiseksi Suomen tulisi tehostaa sotejärjestelmäänsä niin, että menot olisivat vuonna 2029 kolme miljardia euroa ennustettua pienemmät.

Terveysmenot vaihtelevat maasta toiseen ja maiden sisällä. Vaihtelua analysoimalla on mahdollista tehdä päätelmiä laatuun ja kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä. Tärkeä on kuitenkin muistaa, että kallis järjestelmä ei takaa hyvää hoitoa ja että kohtuullisilla panoksilla voidaan päästä hyviin tuloksiin.

Maailman ylivoimaisesti kallein terveysjärjestelmä on Yhdysvalloilla. Ostovoimakorjattuina dollareina maan terveysmenot olivat vuonna 2016 noin 10 000 dollaria, kun Norjan, Ruotsin ja Tanskan menot olivat 5 200–6 600 dollaria ja Suomen vain noin 4 000 dollaria. Laatu ja vaikuttavuus ovat monilla mittareilla mitattuna Pohjoismaita huonompia.

JAMAssa julkaistiin äsken analyysi siitä, mihin yhdysvaltalaiset terveysrahansa tuhlaavat. Kärjessä ovat hallintokustannukset (muun muassa terveysyritysten voitot ja oikeudenkäyntikulut), lääkekulut ja lääkäreiden palkat. Hoitokäytännöt ja sairaalapaikkojen, lääkäreiden ja sairaanhoitajien lukumäärä selittivät vain pienen osan järjestelmän kalleudesta.

Mallimaita ovat Pohjoismaat, Australia, Hollanti ja Espanja. Suomen järjestelmä on sekä halpa että vaikuttava. Terveysmenot ovat kaikkien OECD-maiden keskitasoa ja selvästi pienemmät kuin muissa Pohjoismaissa. Äsken Lancetissa julkaistussa 196 maan vertailussa Suomen terveydenhuolto arvioitiin maailman neljänneksi parhaaksi yhdessä Ruotsin, Norjan, Hollannin, Australian ja Espanjan kanssa.

Mikä tekee Suomen järjestelmästä niin tehokkaan? Toiminnan painopistettä on siirretty voimakkaasti avohoitoon. Sairaansijoja oli vuonna 2016 enää noin 10/1 000 asukasta, mikä on puolet Saksan ja Itävallan luvuista ja yhtä paljon kujin Norjassa (mutta edelleen enemmän kuin Ruotsissa ja Tanskassa). Aktiivilääkäreitä on melko vähän, hoitajia runsaasti, Tanskan jälkeen eniten kaikista OECD-maista.

Sairaaloiden tuottavuus on vähintään muiden Pohjoismaiden tasoa. Perusterveydenhuoltokin toimii kohtuullisesti: potilaita lähetetään tarpeettomasti erikoissairaanhoitoon vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa. Huonoimmin selviämme vertailussa, jossa mittarina on estettävissä oleva kuolleisuus. Jos onnistuisimme ehkäisyssä yhtä hyvin kuin Ruotsi, olisimme yksi maailman terveimmistä kansoista.

Lisävinkkejä järjestelmän vahvuuksista ja heikkouksista voi saada analysoimalla alueittaisia eroja sairastavuudessa ja sote-menoissa maan sisällä. THL tuottaa vuosittain tilastollisen aineiston, joka tekee kuntien ja sairaanhoitopiirien sosiaali- ja terveydenhuollon menot vertailukelpoiseksi, ottaa huomioon kuntalaisten erilaiset palvelutarpeet ja auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia, heikkouksia ja kehittämistarpeita.

Sote-palvelujen menot vaihtelevat voimakkaasti kunnasta toiseen, ja erot voivat olla suuria jopa naapurikuntien välillä. Vähimmillään rahaa kului 2 167 euroa ja enimmillään 5 689 euroa asukasta kohti. Palvelutarve vaihtelee kuntien välillä voimakkaasti. Espoossa palvelujen tarve oli 20 % pienempi ja Rautavaaralla yli 60 % suurempi kuin maassa keskimäärin.

Sosiaali- ja terveysmenojen erot eivät katoa, vaikka menot suhteutetaan palvelutarpeeseen. Joka viidennessä kunnassa tarvevakioidut sotemenot poikkesivat yli 10 % maan keskitasosta. Kun palvelutarve otettiin huomioon, eniten rahaa käytettiin Lapissa ja Pohjanmaalla ja vähiten Etelä-Karjalassa. Etelä-Karjalan palvelutarpeeseen suhteutetut sotemenot olivat 16 % pienemmät kuin koko maassa keskimäärin.

Tilastoista ei voida päätellä syitä siihen, miksi kuntien ja alueiden tarvevakioiduissa sote-menoissa on niin suuria eroja. Tarvevakioidut menot voivat olla suuret esimerkiksi siksi, että kunnassa on päätetty tuottaa palveluja muita kuntia enemmän tai parempia palveluita tai palvelut tuotetaan tehottomasti. Pienten menojen syynä voi olla tehokas toiminta tai päätös säästää menoissa palvelujen laadun kustannuksella.

Palvelutuotannon, hoidontarpeen ja hoitokäytäntöjen voimakas vaihtelu osoittaa, että järjestelmää voidaan tehostaa. Järjestämisvastuun siirtäminen maakunnille, digitalisaatio, toimivat tietojärjestelmät, alueelliset hoito-ohjelmat, näyttöön perustuvat hoitokäytännöt ja erikoissairaanhoidon työnjako säästävät resursseja. Tehokas tapa tuottaa terveyttä ja säästää resursseja on terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn tehostaminen.

Ongelmaksi on nousemassa sote-uudistuksen valinnanvapaus (monituottajamalli). Yksityisten ja maakunnallisten toimijoiden verkko pirstoo palvelujärjestelmän ja vaikeuttaa yhteistyötä. Yksityiset sote-keskukset saavat potilaistaan kiinteän vuosikorvauksen ja voivat tehdä lisävoittoa hoitamalla potilasta mahdollisimman vähän tai lähettämällä hänet erikoissairaanhoitoon, vaikka oikea hoitotaso olisi sote-keskus.

Nyt asetetut säästötavoitteet ovat liian kunnianhimoisia. Kymmenen prosentin säästöjen toteuttaminen vuositasolla vuoteen 2029 mennessä ei ole realistista maassa, jonka sote-menot ovat jo nyt läntisen Euroopan pienimpiä.

JUSSI HUTTUNEN