Lapsen sosiaaliset kyvyt ja yksinäisyys näkyviin jo alakoulussa
 
julkaistu 19.03.2010/Väitöskirjat
 
KM Niina Junttila osoitti väitöstutkimuksessaan, että lasten sosiaalinen kompetenssi ja yksinäisyys ovat luotettavasti mitattavissa jo alakouluvuosina. Junttilan väitöstyössä kehitettiin ja validoitiin tarkoitukseen kouluympäristössä toimivat mittarit.

Lapsen sosiaalinen kompetenssi on rakenteeltaan samankaltainen, mutta tasoltaan erilainen lapsen itsensä, hänen luokkatovereidensa, opettajansa ja vanhempiensa silmin katsottuna. Siksi sitä tarkasteltiin tutkimuksessa monitahoarvioinnein, erikseen kultakin taholta. Yksinäisyys taas on subjektiivinen tunne, joten sen arviointiin sovellettiin lapsille ja nuorille "leimaamatonta" ja helposti omaksuttavaa menetelmää.

Monitahoarvioinneissa ilmeni, että lähinnä samankaltaisia olivat luokkatovereiden ja opettajien arviot lasten yhteistyötaidoista, empatiakyvystä, impulsiivisuudesta ja häiritsevyydestä. Toisaalta, kun vertailtiin tyttöjen ja poikien tai heikkojen ja taitavien oppilaiden sosiaalista kompetenssia, olivat erot näiden ryhmien välillä suurimmat opettajien tekemissä arvioissa.

- Tukitoimia suunniteltaessa olisi ensiarvoisen tärkeää kerätä arviot useammalta taholta, koska näiden pohjalta voidaan päätellä heijastuvatko lapsen sosiaalisen käyttäytymisen tai taitojen ongelmat enemmän koulu- vai kotiympäristössä ja toisaalta vertaisten vai opettajan silmissä, Niina Junttila toteaa.

Yksinäisyys ei häviä − vaan linkittyy muihin hyvinvoinnin ongelmiin

Puolen vuoden välein toteutettujen mittausten perusteella jo alakouluikäiset lapset kokevat suhteellisen pysyvää yksinäisyyttä. Sosiaalinen yksinäisyys eli itsensä kaveriporukasta ulkopuoliseksi kokeminen oli pysyvämpää kuin emotionaalinen yksinäisyys, jolla tarkoitetaan läheisen luotettavan ystävyyssuhteen puuttumisen aiheuttamaa ahdistavaa tunnetta.

Alakouluikäisillä lapsilla yhteys heikon sosiaalisen kompetenssin ja yksinäisyyden välillä oli vahva. Yläkouluun siirryttäessä yksinäisyys vahvistui vieläkin pysyvämmäksi eli jos nuori jäi ensimmäisen puolen vuoden aikana ilman kaveri- ja ystävyyssuhteita oli hän todennäköisesti yksinäinen myös tästä eteenpäin. Yläkouluvuosina pysyvyyskertoimet nousivat lähes huippuunsa.

Samanaikaisesti nuorten yksinäisyys linkittyi sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja sosiaaliseen fobiaan, jotka molemmat rajoittavat nuoren arkipäiväistä sosiaalista toimintaa.

Huomiota poikien emotionaaliseen yksinäisyyteen

Sukupuolten välisissä tarkasteluissa nousi huolestuttavan selkeästi esille poikien kokema vahva emotionaalinen yksinäisyys. Tämä toistui jokaisessa mittauspisteessä neljänneltä viidennelle ja edelleen seitsemänneltä kahdeksannelle luokalle. Myös aineiston isien yksinäisyys oli äitien yksinäisyyttä tilastollisesti erittäin merkitsevästi korkeampaa.

- Koska yksinäisyydellä on useita vakavia ja kalliita seurauksia, olisi erityisesti poikien emotionaaliseen yksinäisyyteen kiinnitettävä huomiota jo silloin kun sen pysyvyys on alimmillaan - eli alakouluvuosina, Junttila vaatii.

Yksinäisten vanhempien yksinäiset lapset

Junttilan väitöskirjassa tarkasteltiin myös yksinäisyyden periytyvyyttä eli siirtymistä vanhemmilta heidän lapsilleen. Siirtymä tapahtunee suurimmaksi osaksi opittujen ja koettujen sosiaalisten tapojen ja käyttäytymissääntöjen, esimerkiksi kodin sisäisten vuorovaikutussuhteiden kautta, mutta myös perityillä ominaisuuksilla, kuten ujoudella ja alttiudella sosiaaliseen ahdistuneisuuteen lienee merkitystä koetun yksinäisyyden siirtymässä.

Väitöskirjassa ilmiötä tarkasteltiin ensin perheen sisäisenä kokonaisuutena eli molempien vanhempien yksinäisyyden siirtymänä heidän lapsilleen. Tämä malli osoitti, että vanhemmat, jotka kokevat yksinäisyyttä, arvioivat oman kykynsä kasvattaa ja tukea lastaan muita heikommaksi. Nämä ennustivat edelleen lapsen heikompaa toveriarvioitua sosiaalista kompetenssia ja vahvempaa yksinäisyyttä sekä toisaalta negatiivisempaa motivoitumista oppimiseen ja heikompia akateemisia taitoja.

Toisessa osatutkimuksessa yksinäisyyden periytyvyyden tarkastelu kohdistettiin äiti-tytär-, äiti-poika-, isä-tytär- ja isä-poika-yhteyksiin. Lapsen yhteistyötaitoja väliin tulevana muuttujana käyttämällä yksinäisyyden todettiin siirtyvän sekä äideiltä että isiltä heidän tyttärilleen, muttei pojille.

Niina Junttilan väitöskirja, Social competence and loneliness during the school years - Issues in assessment, interrelations and intergenerational transmission (Koululaisten sosiaalinen kompetenssi ja yksinäisyys - tuloksia mitattavuudesta, yhteyksistä ja periytyvyydestä), tarkastettiin 19.3. Turun yliopistossa.