Liikkuminen ja liikkumisen ongelmat sekä liikkeen arviointi ovat fysioterapeutin työn keskeinen osa-alue. Fysioterapeutin peruskoulutuksessa jalkaterän ja alaraajan rakenteeseen ja toimintaan käytetty aika ja resurssit ovat hyvin vähäiset. Jos osaamista haluaa kehittää ja syventää on innostuksen lähdettävä henkilöstä itsestään. Ensimmäisiä tavoitteellisia ja laajempia erikoistumisopintoja jalkaterän ja alaraajan toimintoihin sekä ongelmiin liittyen alettiin järjestää Turun ammattikorkeakoulussa vuonna 1996.

Ammatilliset erikoistumisopinnot

Turun Ammattikorkeakoulussa järjestettiin eri yhteistyökumppaneiden kanssa podiatrisen (jalkaterä, alaraaja) fysioterapian niin sanotut pitkät erikoistumisopinnot yhteensä neljä kertaa vuosina 1996–1999. Koulutus toteutettiin oman työn ohessa tapahtuvina ammatillisina erikoistumisopintoina, joiden laajuus oli 25 opintoviikkoa.

Koulutus toteutettiin monimuotokoulutuksena, joka sisälsi lähiopetusjaksoja Turun ammattikorkeakoulussa sekä etäopiskelua ja itsenäistä opiskelua että harjoittelua. Harjoittelu toteutettiin pääsääntöisesti opiskelijoiden omilla työpaikoilla. Opintojen päätteeksi tehtiin lopputyö. Koulutukseen pääsyn edellytyksenä oli fysioterapeutin tutkinto sekä vähintään parin vuoden työkokemus fysioterapiasta.

Opintojen kokonaistavoitteena oli ammatillisen osaamisen syventäminen tai laajentaminen tavalla, joka tähtää yritysten ja työelämän osaamistarpeiden tyydyttämiseen. Lisäksi tavoitteena oli opiskelijan kokonaisvaltainen kehittyminen.

Ammatillisten erikoistumisopintojen tarkoituksena opiskelijan osalta oli, että fysioterapeutit kehittävät ja syventävät ammatillisia valmiuksiaan alaraajaongelmaisen potilaan kuntoutuksessa ja fysioterapiassa yhteistyössä muun terveydenhuollon henkilöstön kanssa.

Koulutuksen tavoitteena opiskelijoille oli 1) syventää osaamista alaraajaongelmaisen potilaan ongelmien tunnistamisessa sekä fysioterapiaprosessin toteuttamisessa osana potilaan kokonaishoitoa, 2) kehittää itsearviointitaitoaan ja reflektiivistä ajattelua työssään, 3) pystyä kehittämään alaraajaongelmaisten potilaiden fysioterapiaa yhteistyössä muun terveydenhuoltohenkilöstön kanssa, 4) saada valmiuksia kriittisesti kehittää omaa toimintaansa tutkimusperusteisesti.

Erikoistumisopinnot ja koulutus nykyisin

Vuonna 2002 perustettiin Suomen Alaraajafysioterapian yhdistys ry, jonka tavoitteeksi asetettiin alaraajafysioterapian kehittäminen sekä tunnetuksi tekeminen. Lisäksi yhdistyksen tavoitteena on toimia alaraajafysioterapian jatkokoulutuksen käyneiden sekä alaraajafysioterapiasta kiinnostuneiden laillistettujen fysioterapeuttien ja lääkäreiden yhdyssiteenä. Yhdistys järjestää säännöllisesti koulutusta ja kursseja alaraajafysioterapiasta sekä fysioterapian tukitoimista.

Aiemmin niin sanottuna pitkänä koulutuksena Turun Ammattikorkeakoulussa aloitettu opintokokonaisuus järjestetään Alaraajafysioterapian yhdistyksen toimesta edelleen samoja perusperiaatteita noudattaen. Koulutus koostuu useammasta moduulista ja lähijaksoja on muutama, jolloin opetus painottuu enemmän teoriapuoleen. Käytännön harjoittelu suoritetaan omilla työpaikoilla. Koulutus kestää noin puoli vuotta. (Lähde: Suomen Alaraajafysioterapian yhdistys ry).

Jalkateriin ja alaraajoihin liittyviä lyhyempiä ja pienimuotoisempia koulutuksia ja kursseja Suomessa järjestävät myös ammattikorkeakoulut, yhdistykset sekä yritykset, jotka muun muassa valmistavat tuotteita jalkaterien ja alaraajojen toimintoihin ja terveyteen liittyen. Lisäksi osaamista voi hankkia ulkomailta, jossa järjestetään eritasoisia ja pituisia koulutuksia.