Hyvään jalkojen omahoitoon kuuluu päivittäinen puhtaiden sukkien vaihto, tarvittaessa useamman kerran päivässä. Sukat on hyvä pestä jo ennen käyttöön ottoa, koska niiden väriaineet saattavat aiheuttaa herkkäihoisille ihoärsytystä tai kosketusihottumaa. Useimmiten uusien vaatteiden, ihoa vasten olevien tekstiilien pesu ennen käyttöön ottoa on suositeltavaa. Voimakkaasti kemikaaleille tuoksuvaa vaatetta ei kannata ostaa. Uudet vauvanvaatteet on syytä pestä aina, koska vauvan iho on ohut, ja kemikaalit imeytyvät elimistöön helpommin.

Pukeminen

Sukkia puettaessa ne vedetään usein tiukasti kiinni varpaiden kärkiin, varsinkin jos sukat ovat liian pienet. Sen vuoksi voi kehittyä vähitellen erilaisia iho- ja kynsimuutoksia, kuten varvasvälihautumia, kynsien kasvua väärään suuntaan ja niiden kupertumista, kynnen sisäänkasvua tai lohkeilua. Koukkuun ja suppuun meneviin varpaisiin voi kehittyä asentopoikkeamia. Ongelmilta välttyy, kun käyttää oikean kokoisia sukkia (ks. Sukkien jalkaterveyttä heikentävät ja edistävät ominaisuudet) ja opettelee pukemaan sukat oikein (taulukko Sukkien pukeminen oikein ehkäisee monien jalkavaivojen synty).

Pesu

Sukat pestään tuoteselosteen ohjeen mukaisesti. Tuoteseloste kannattaa säilyttää. Pesu väärässä lämpötilassa ja voimakas rumpukuivaus vähentävät sukkien elastisuutta ja heikentävät sukkakuituja, mikä kutistaa sukkia. Esimerkiksi sukkien tekniset ominaisuudet säilyvät pidempään, kun ei käytetä huuhteluainetta.

Jos sukan sisäpinnalta irtoaa nukkaa, se voi sukkaan jäädessään pakkaantua kynsiuurteisiin ja aiheuttaa kivuliaan kynsivallin tulehduksen. Kun sukat pestään nurinpäin, irtonukka ja mahdolliset roskat peseytyvät pois.

Kuluessaan sukat ohenevat ja reikiintyvät, niiden elastisuus vähenee ja sukista tulee kovat, jolloin niiden iskunvaimennusominaisuudet häviävät ja lämmittävät ominaisuudet heikkenevät.

Jos kärsii jalka- tai kynsisienestä, sukat on syytä pestä desinfioivilla pesuaineilla.

Ostaminen

Hyviä sukkia eri käyttötarkoituksiin kannattaa etsiä retkeilyyn erikoistuneista ja asiantuntevista urheilu- ja retkeilykaupoista. Esimerkiksi sukkia, joissa on hyvä kosteuden kuljetus ja monipuoliset vahvikkeet (ks. Sukkamateriaalit ja kosteuden kuljetus), ei välttämättä löydä tavaratalojen sukkavalikoimista eikä alennuskoreista. Ominaisuuksiltaan hyvät sukat ovat vähän hintavampia, mutta kestävät pidempään käytössä ja edistävät monipuolisesti jalkaterveyttä.

Taulukko 1. Sukkien pukeminen oikein ehkäisee monien jalkavaivojen syntyä.
1 Peukalot laitetaan sukan sisään ja rullataan sukka kärkeen asti.
2 Rullataan sukka varpaista kantapäähän.
3 Löysätään sukkaa pituus- ja leveyssuunnassa.
4 Varpaita liikuttelemalla ja harittamalla tunnustellaan, onko niillä riittävästi tilaa.
5 Rullataan sukan varsiosa paikalleen.
6 Kun sukan kärjen ja varpaiden väliin jää vähän tyhjää tilaa, eikä sukka vetäydy takaisin kiinni varpaisiin, se on oikein puettu ja sopivan kokoinen.