Lasten, koululaisten ja opiskelijoiden suun terveyteen liittyy eri ikäkausina erilaisia uhka- ja vaaratekijöitä. Erityisen tärkeää on suun terveyttä ylläpitävien tottumusten, kuten ravinto- ja suuhygieniatottumusten sekä fluorin ja ksylitolin käytön, ohjaaminen. Tärkeää on myös ohjata koululaisia ja opiskelijoita välttämään tupakoinnin ja muiden päihteiden käytön aloittamista.

Lapsuuden, koulu- ja opiskeluajan tavoilla ja tottumuksilla on merkittävä vaikutus suun terveyteen. Silloin puhkeavat kaikki maito- ja pysyvät hampaat. Ne ovat suuhun puhjetessaan vain osaksi kovettuneita. Tällöin säännöllinen ja tehokas suun omahoito on edellytyksenä sille, että hampaat mineralisoituvat lopulliseen kovuuteensa. Silloin niillä on mahdollisuus kestää loppuelämän ajan.

Lasten ja nuorten vanhemmilla on keskeinen rooli lastensa suun terveystottumusten ohjaajina ja asenteiden muovaajina. Vanhemmilla on vastuu hyvien suun omahoitotapojen muodostumisessa. Vanhempien huonon suun terveyden ja epäterveellisen elämäntyylin on havaittu olevan yhteydessä lasten huonoihin terveystapoihin. Perheen ja lapsen lähiympäristön asenteet vaikuttavat myös suun hoitoon liittyvän pelon syntymiseen.

Suomessa lasten ja nuorten suun terveydentila on viime aikoina heikentynyt. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä ja terveystapojen kohentumista. On tärkeää, että perheen kanssa toimivat eri ammattiryhmät, kuten neuvola, päiväkoti ja koulu, vahvistavat vanhempien osallisuutta ja valmiuksia lapsen, koululaisen ja opiskelijan suun terveyden edistämisessä. Yhteistyöllä on mahdollisuus kehittää lasten ja nuorten tietoja, taitoja ja asenteita suun terveyden ja koko yleisterveyden hyväksi.