Asiantuntijat suosittelevat täysimetystä 6 kuukauden ikäiseksi. Täysimetyksellä on runsaasti tutkimuksissa todettuja myönteisiä vaikutuksia niin lapsen kuin äidin terveyteen. Imetys suojaa lasta muun muassa allergioilta ja korvatulehduksilta sekä ehkäisee tyypin 1 diabetesta. Imetys edistää lapsen suun alueen lihaksiston sekä leukojen alueen ja purennan kehittymistä.

Tuttia voidaan tarvita, jos lapsen imemisvietti ei täyty äidin rinnan imemisellä. Rinta edustaa lapselle äitiä, ja äidin poissa ollessa tutti rauhoittaa lasta ja luo turvallisuutta. Tutti ei kuitenkaan lievitä lapsen nälkää tai tarvetta vanhempien fyysiseen kosketukseen.

Luonnollinen imemisvietti vähenee 6–8 kuukauden iässä, jolloin tutin ja mahdollisen tuttipullon käyttöä voi hiljalleen alkaa vähentää. Toisen ikävuoden lopulla tutista tulisi luopua kokonaan.

Pitkään jatkuneen imetyksen vaikutus

On huomioitava, että tiheä (lapsentahtinen) imetys 12 kuukauden jälkeen voi aiheuttaa reikiintymistä lapsen hampaisiin, etenkin jos lapsi herää myös yöllä imemään. Yöllä syljen puolustusmekanismit ovat heikoimmillaan.

Maidon sisältämä laktoosi ei vaikuta mutans-streptokokkien lisääntymiseen, mutta vanhempien on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen muun ravinnon laatuun. Jos lapsen suussa kariesbakteerien määrä lisääntyy voimakkaasti hiilihydraattipitoisen ravinnon vaikutuksesta, voi äidinmaidon laktoosi ylläpitää plakissa happamia olosuhteita, jolloin hampaiden reikiintyminen käynnistyy.

Tutin imemisen myönteisiä vaikutuksia

Tutti tuo lapselle mielihyvää ja tuttiin tottunutta lasta on helppo rauhoittaa ja lohduttaa. Tutin imeminen parantaa suoliston aaltomaista liikettä ja painon nousua keskosilla. Tämä johtunee imemisen ruuansulatuskanavan hormoneja stimuloivasta vaikutuksesta. Imeminen edistää myös suoliston verenkiertoa. Toisaalta kylläinen vauva nukahtaa myös ilman tuttia ja vauvat tekevät imemisliikkeitä unissaan, oli tutti suussa tai ei.

Useiden tutkimusten mukaan tutti voi suojata lasta kätkytkuolemalta. Vaikutus on luultavasti puhtaasti mekaaninen, eli tutti estää ilmateiden tukkeutumisen.

Vaikutukset suuhun ja hampaisiin

Tutin ja sormen imeminen vaikuttavat suun toimintaan siten, että posken ja huulten lihasten aktiivisuus lisääntyy. Imemisestä kehittyy suun sisälle alipaine, jonka vaikutus kohdistuu muun muassa suulakeen. Nielemisen aikainen lihastoiminta ja kielen toiminta muuttuvat. Myös kielen asento madaltuu.

Useiden tutkimusten mukaan tutti aiheuttaa leuan ja hampaiden poikkeavuuksia. Erityisesti pyöreämallisen tutin pitkäaikaisesta käytöstä saattaa seurata purentavirheitä, kuten avopurenta (kuva ). Avopurenta korjautuu luovuttaessa tutista varhaisvaiheessa.

Tutin voimakas imeskely voi aiheuttaa ylähammaskaaren kaventumisen, joka ei parane itsestään, vaan vaatii myöhemmin oikomishoitoa (ks. Oikomishoito). Tutin käyttö voi kuitenkin vähentää haitallista sormen imemistä, ja tutista pääsee helpommin irti kuin sormen imemisestä. Peukalon imeminen aiheuttaa myös hammaskaaren kaventumista ja epäedullista muotoutumista. Peukalon aiheuttamat purentavirheet ovat vaikeammin hoidettavia kuin tutin aiheuttamat.

Kuva

Avopurenta lapsella. Tutin pitkäaikaisesta käytöstä aiheutunut avopurenta. Kuva: Päivi Jääsaari.