Opiskelijan ja nuoren päivittäiseen ruokailuun kuuluu aamiainen, lounas, välipala, päivällinen sekä iltapala lautasmallin mukaisesti (kuva Aterian lautasmalli). Aterioiden välillä vesi on hyvä janojuoma.

Monipuolinen aamupala antaa voimia ja virkeyttä päivän toimiin. Kouluterveyskyselyn (2019) mukaan lukiolaisista reilu kolmannes ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista vajaa yli puolet jätti aamupalan syömättä. Aiempiin vuosiin verrattuna aamupala syötiin entistä harvemmin.

Lukiolaisille ja ammatillisessa koulutuksessa oleville tarjotaan maksuton lounas. Se on koostettu ravitsemuksellisesti monipuoliseksi, ja sen syöminen pitää kylläisenä pidempään kuin lounaan sijasta syötävät napostelutuotteet. Kouluterveyskyselyn (2019) mukaan noin kolmannes opiskelijoista jätti lounaan syömättä. Lounaan väliin jättävien osuus on kasvussa. Kela maksaa ateriatukea korkeakouluopiskelijoille. Siitä huolimatta vain noin puolet käytti vuonna 2008 tuen hyväkseen.

Yliopisto-opiskelijoista tytöt syövät terveellisemmin kuin pojat. He syövät enemmän hedelmiä, marjoja, kasviksia, mutta myös makeisia ja makeita leivonnaisia. Pojat käyttävät tyttöjä yleisemmin makeita juomia.

Monen opiskelijan ruokailu on siirtynyt välipalatyyppiseksi, he syövät pieniä suupaloja vähän väliä. Terveellisiä ja monipuolisia välipaloja tarvitaan täydentämään aterioita, mutta niillä ei voi korvata pääaterioita. Valitettavasti makeat juomat, makeiset ja runsaasti rasvaa, sokeria ja suolaa sisältävät tuotteet ovat suosittuja. Ammatillisessa koulutuksessa olevat söivät makeisia ja joivat energiajuomia lukiolaisia useammin.

Aterian päätteeksi ksylitolia

Ksylitoli aterian päätteeksi pysäyttää happohyökkäyksen. Sitä on hyvä käyttää säännöllisesti vähintään 5 g päivässä jaettuna 3–5 kertaan (ks. Ksylitoli).