Suun terveydenhuollossa potilaalla on samat oikeudet kuin muissakin terveydenhuollon palveluissa. Useat lait ja asetukset määrittelevät potilaan oikeudet. Tärkein niistä on laki potilaan asemasta ja oikeuksista.

Oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon ja siihen liittyvään kohteluun

Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata ja että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan.

Potilaan äidinkieli, hänen yksilölliset tarpeensa ja kulttuurinsa on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon hänen hoidossaan ja kohtelussaan.

Oikeus hoitoon pääsyyn

Hoitoon pääsyn kiireellisyys arvioidaan useimmiten jo aikaa varattaessa. Tällöin hoitaja tekee hoidon tarpeen arvion potilaan antamien tietojen perusteella. Jollei hoidon tarpeen arviointi onnistu puhelimessa, potilas tulee pyytää sitä varten terveyskeskuksen hammashoitolaan kolmen päivän kuluessa.

Potilaalle on ilmoitettava hoitoon pääsyn ajankohta. Mikäli hoidon tarve on kiireellinen, hoito järjestyy usein jo saman päivän aikana. Mikäli tarve on kiireetön, voi hoitoon pääsyä joutua odottamaan terveyskeskuksen hammashoitolaan viikkoja tai jopa kuukausia. Hoitoon on päästävä kolmen kuukauden kuluessa, ja odotusaikaa voidaan jatkaa kuuteen kuukauteen asti, mikäli potilaan terveydentila ei siitä vaarannu.

Yksityiseen hammashoitolaan odotusajat ovat lyhyempiä, eikä niitä kosketa samat hoitotakuurajat kuin julkista hammashoitolaa.

Potilaan itsemääräämisoikeus ja oikeus saada hoitosuunnitelma

Kun potilaan suun terveydenhoitoa toteutetaan, on hänelle tarvittaessa laadittava siitä suunnitelma. Suunnitelmasta tulee ilmetä potilaan hoidon järjestäminen ja toteuttamisaikataulu. Suunnitelma on laadittava yhteisymmärryksessä potilaan, hänen omaisensa, läheisensä tai hänen laillisen edustajansa kanssa.

Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaalla on myös mahdollisuus kieltäytyä tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä. Tällöin häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla.

Jos täysi-ikäinen potilas ei mielenterveyshäiriön, kehitysvamman tai muun syyn vuoksi pysty päättämään hoidostaan, potilaan laillista edustajaa taikka lähiomaista tai muuta läheistä on ennen tärkeän hoitopäätöksen tekemistä kuultava sen selvittämiseksi, millainen hoito vastaisi parhaiten potilaan tahtoa. Jos tästä ei saada selvitystä, potilasta on hoidettava tavalla, jota voidaan pitää hänen henkilökohtaisen etunsa mukaisena.

Potilaan tiedonsaantioikeus

Potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan. Terveydenhuollon ammattihenkilön on annettava selvitys siten, että potilas ymmärtää sen sisällön riittävästi. Jos terveydenhuollon ammattihenkilö ei osaa potilaan käyttämää kieltä tai potilas ei aisti- tai puhevian vuoksi voi tulla ymmärretyksi, on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava tulkkaamisesta.

Potilaalla on oikeus tarkastaa häntä itseään koskevat potilasasiakirjoissa olevat tiedot. Tarkastuspyyntö tulee toimittaa rekisterinpitäjälle omakätisesti allekirjoitettuna.

Rekisterinpitäjän on ilman aiheetonta viivytystä varattava rekisteröidylle tilaisuus tutustua tietoihin tai tiedot on annettava pyydettäessä kirjallisesti. Jos rekisterinpitäjä kieltäytyy antamasta tietoja, hänen on annettava tästä kirjallinen todistus. Todistuksessa on mainittava myös ne syyt, joiden vuoksi tarkastusoikeus on evätty.

Potilaan velvollisuudet

Potilaan oma rooli suunsa terveyden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi on tärkein. Kotona säännöllisesti toteutettu omahoito on kaiken kulmakivi.

Potilaan velvollisuutena on kertoa suun terveydenhuollon ammattilaisille kaikki terveydentilaan vaikuttavat asiat. Tieto potilaan muista sairauksista ja käytössä olevista lääkkeistä on tärkeä potilasturvallisuuden vuoksi, ja ne voivat vaikuttaa esimerkiksi puudute- tai lääkeaineen valintaan.

Potilaan velvollisuutena on myös noudattaa suun terveydenhuollossa annettuja omahoito- ja hoito-ohjeita. Määrätyt lääkkeet otetaan annettujen ohjeiden mukaisesti.

Saapuminen suun terveydenhuollon käynneille sovittuina ajankohtana edesauttaa potilaan hoidon etenemistä. Mikäli potilas on kuitenkin estynyt saapumasta hoitokäynnille, siitä tulisi ilmoittaa suun terveydenhuoltoon viimeistään edellisenä päivänä, jotta käyntiaika voidaan tarjota toiselle potilaalle.