Vähintään kahdesti viikossa kalaa syövät sydänpotilaat välttyvät uusilta oireilta muita potilaita todennäköisemmin. Terveillä aikuisilla kalan terveysvaikutukset ovat epäselvempiä, tuore tutkimus osoittaa.

Tulokset perustuvat 190 000 keskimäärin 54-vuotiaan yhdeksänvuotisiin seurantatietoihin. Osallistujat olivat 58 maasta.

Sydän- ja verisuonitautiin jo sairastuneet saivat uusia oireita 16 prosenttia epätodennäköisemmin, jos he söivät kalaa noin 175 grammaa viikossa, mikä vastaa noin kahta annosta. Heidän riskinsä menehtyä seurannan aikana oli 18 prosenttia pienempi kuin harvoin kalaa syövien.

Suotuisat vaikutukset liitettiin öljyisiin kaloihin kuten loheen ja sardiineihin. Muunlainen kala ei vaikuttanut sydänriskeihin tai kuolleisuuteen.

Säännöllistä kalan syömistä suositellaan kaikille, koska sen on tutkimuksissa havaittu pienentävän sydän- ja verisuonitautien vaaraa. Tässä aineistossa kalan syöminen ei kuitenkaan vaikuttanut terveiden aikuisten sydänriskeihin. Myös aiemmissa tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia, mutta niiden selittäminen on vaikeaa. Itse kalan lisäksi muun muassa sen kypsennystavoilla ja muulla ruokavaliolla on väliä. Kypsentämistapojen vaikutuksia ei selvitetty nyt julkaistussa tutkimuksessa.

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Internal Medicine 2021;DOI:10.1001/jamainternmed.2021.0036)

https://doi.org/10.1001/jamainternmed.2021.0036