Koronaepidemia on kiinalaistutkimuksen mukaan voinut lisätä lasten likinäköisyyttä. Epidemian ja rajoitusten seurauksena lapset ulkoilevat vähemmän ja viettävät enemmän aikaa ruudun ääressä, mikä on yhdistetty likinäköisyyteen aiemmissa tutkimuksissa.

Tutkijat seurasivat 1 800 hongkongilaislasta, joista 700 värvättiin tutkimukseen koronaepidemian alussa vuosien 2019–2020 vaihteessa ja loppuja oli seurattu jo ennen epidemiaa kolmen vuoden ajan.

Lasten silmätutkimusten perusteella likinäköisyys kehittyi selvästi todennäköisemmin lapsille, joita alettiin seurata epidemian alettua. Vuoden aikana heistä 26–28 prosenttia todettiin likinäköisiksi, kun verrokkiryhmässä likinäköisiä oli 15–17 prosenttia. Lapset olivat 6–8-vuotiaita.

Ennen koronarajoituksia lapset ulkoilivat yli tunnin päivässä, mutta epidemian aikana vain runsaat 20 minuuttia. Päivittäinen ruutuaika nousi 2,5 tunnista keskimäärin 7 tuntiin.

Kiinalaisten tulokset pitäisi varmistaa suuremmissa tutkimuksissa ja eri väestöissä, mutta aiempien havaintojen valossa ne ovat uskottavia.

Tutkimukset eivät paljasta, miksi ulkoilu ehkäisee likinäköisyyttä, mutta mahdollisia mekanismeja on useita. Ulkoilevat lapset ovat todennäköisesti fyysisesti aktiivisia ja luultavasti myös saavat riittävästi D-vitamiinia auringonvalosta, mikä voi vaikuttaa silmien kehitykseen. Eläinkokeiden perusteella kirkas auringonvalo myös stimuloi dopamiinin vapautumista verkkokalvolla, mikä ohjaa silmän kasvua suotuisaan ja normaaliin suuntaan.

Suomessa likinäköisyyttä eli likitaittoisuutta eli myopiaa on muutamalla prosentilla 7–8-vuotiaista lapsista, mutta aikuisiässä jo noin 20–30 prosentilla. Likinäköisyys on suuri ongelma varsinkin Aasiassa, missä paikoin jopa 80–90 prosenttia koululaisista on likinäköisiä.

Tutkimus julkaistiin British Journal Ophthalmology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(British Journal Ophthalmology 2021;DOI:10.1136/bjophthalmol-2021-319307)

https://doi.org/10.1136/bjophthalmol-2021-319307