Kenellä on vastuu lapsen painonkehityksestä tai lapsen lihavuudesta? Onko se yhteiskunnalla vai onko vastuu vanhemmilla? Ei kai ainakaan lapsella? Vai onko jostain iästä lähtien sittenkin lapsella itsellään? Hankalaakin hankalampia kysymyksiä, joita ammattilaisilta usein kysytään. Joko yleisellä tasolla tai yksilön kohdalla.

Kun tätä Kenellä on vastuu? -kysymystä on kysytty, olen kovasti yrittänyt asiaa pohtia, perustella ja selittää. Ajatukseni on aikaamyöten kypsynyt ja haluan ennemminkin kertoa, että kysymys itsessään on huono, jopa väärä. Esitettyyn kysymykseen vastaamalla emme edistä mitään asiaa. "Kenen on vastuu?" on oikeastaan sama kysymys kuin "Kenen vika?". Kysymys vaan on muokattu ikäänkuin asiallisemmaksi. Syyllisten etsiminen ei auta ketään.

Niin terveydenhuollossa kuin ilmailussakin vähältä piti -tilanteet sekä tapahtuneet turvallisuuspoikkeamat pitää raportoida. Niitä ei raportoida syyllisten etsimiseksi vaan sen vuoksi, että voidaan parantaa ja kehittää prosesseja ja siten ehkäistä tulevia vaaratilanteita.

Onnettomuustutkinnassa tiedetään, että pahaan onnettomuuteen ei ole koskaan yhtä ainoaa syytä. Onnettomuus on aina monen tekijän summa. Samoin Lean-filosofian mukaisesti kysymme vähintään viisi kertaa miksi, jotta löydämme ongelman todellisen juurisyyn. Ja tärkeintä on, että tämä juurisyy ei koskaan ole yksittäinen ihminen. Kun esimerkiksi todetaan, että lääkityspoikkeama potilaalla johtui siitä, että joku ammattilainen jätti kirjaamatta jotain jonnekin, ei juurisyy ole vielä löytynyt. On syytä jatkaa. Miksi hän unohti sen kirjata ja niin edespäin.

Lapsen epäsuotuisan painonkehityksen taustalta voimme esimerkiksi löytää syyksi sen, että lapsi ei enää juurikaan ulkoile. Ei iltapäivisin koulun jälkeen eikä viikonloppuisinkaan, vaan menee kotiin ja puuhailee huoneessaan. Olemmeko löytäneet syyn lihomiselle? Emme ole. Miksi lapsi jää yksin sisään? En tykkää, en jaksa mennä. Miksi? Ei ole kaveria, ulkoilupiha on tylsä ja siellä kiusataan.

Jollekin lapselle parhaan avun tuovat vanhemmat itse. Toista auttaa yhteiskunnan toimet. Kolmas tarvitsee terveydenhuollon apua. Neljäs lapsi tarvitsee opettajan kannustusta, viides erityisopettajan tukea, kuudes valmentajan hyväksyvän katseen. Kukaan ei ole syyllinen, vaan monella on mahdollisuus olla avuksi.

Kysykäämme siis jatkossa ennemminkin "Kenellä on mahdollisuus auttaa tai vaikuttaa?". Olen sitä mieltä, että ihan meillä jokaisella.

Katso myös kolumnin kirjoittajan Terveyskirjastoon juuri päivittämät artikkelit: