Välimeren perinteinen ruokavalio pienentää sydän- ja verisuonitautien vaaraa, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella se vähentää myös sydänpotilaiden uusia oireita. Välimeren ruokavalio on tässä parempi kuin pelkkä vähärasvainen ruokavalio.

Perinteinen Välimeren ruokavalio sisältää runsaasti kasviksia, oliiviöljyä, pähkinöitä, hedelmiä, kalaa ja täysjyväviljoja ja kohtuullisesti alkoholia ja vähänlaisesti punaista lihaa, makeisia ja teollisia viljoja.

Tulokset perustuvat espanjalaiseen CORDIOPREV-tutkimukseen, jossa 1 000 sepelvaltimotautipotilasta satunnaistettiin noudattamaan joko perinteistä Välimeren ruokavaliota tai vähärasvaista ruokavaliota. Potilaat olivat keskimäärin 60-vuotiaita ja heitä seurattiin seitsemän vuoden ajan.

Välimeren ruokavaliota noudattaneiden riski sairastua uuteen sydän- ja verisuonitautioireeseen oli noin kolmanneksen pienempi kuin vähärasvaista ruokavaliota noudattavien. Käytännössä tämä tarkoitti 24 sairastumista vähemmän seurannan aikana. Sydän- ja verisuonitautioireilla tarkoitettiin mm. sydäninfarktia, aivoverenkiertohäiriöitä ja niistä aiheutuvia kuolemia.

Yhteydet olivat voimakkaita varsinkin miehillä, mutta tämä voi johtua myös siitä, että 80 prosenttia potilaista oli miehiä. Tulokset olisi hyvä varmistaa myös tutkimuksissa, joissa naisia on enemmän, mutta ne vahvasti viittaavat siihen, että Välimeren ruokavalio ja sitä muistuttavat ruokavaliot voivat ehkäistä sydänpotilaiden uusia sairastumisia.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet 2022;DOI:10.1016/S0140-6736(22)00122-2)

https://doi.org/10.1016/S0140-6736(22)00122-2