Pitkään hedelmällisenä pysyvät naiset näyttäisivät elävän keskimäärin hieman muita kauemmin, ruotsalaisaineistoon perustuva tutkimus osoittaa. Vaikutus ei ole kovin suuri, mutta samanlaisia havaintoja on tehty aiemminkin.

Tutkimus perustuu 11 700 keskimäärin 63-vuotiaan naisen 19-vuotiseen rekisteriseurantaan. Hedelmällisellä ajalla tarkoitettiin aikaa kuukautisten alkamisesta menopaussiin eli kuukautisten loppumiseen.

Naisen riski menehtyä seurannan aikana oli noin viidenneksen pienempi, jos hän oli ollut hedelmällinen yli 40 vuotta. Tämä havaittiin verrattuna naisiin, joiden hedelmällinen aika oli kestänyt korkeintaan 34 vuotta. Käytännössä vaikutus ei ollut kovin suuri, sillä se tarkoitti vain keskimäärin 10 kuukautta pitempää elinaikaa seurannan aikana.

Yhteys näkyi myös analyysissa, jossa huomioitiin naisten elintavat. Pitkä hedelmällinen aika yhdistettynä terveellisiin elintapoihin liittyi pienempään kuolleisuuteen seurannan aikana, kun vertailukohtana olivat epäterveellisemmin elävät, joiden hedelmällinen aika oli lyhyt. Perimä ei vaikuttanut tuloksiin.

Tutkimus ei paljasta, mistä yhteys johtuu, mutta todennäköisesti estrogeeni-naishormoni selittää siitä ainakin osan. Estrogeenin tuotanto loppuu menopaussiin ja aikainen menopaussi on yhdistetty suurempaan kuolleisuuteen aiemmissa tutkimuksissa.

Tulokset julkaistiin American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(American Journal of Obstetrics & Gynecology 2022;DOI:10.1016/j.ajog.2022.06.053)

https://doi.org/10.1016/j.ajog.2022.06.053