Ammattilaistasolla jalkapalloa pelaavat sairastuvat muita todennäköisemmin Alzheimerin tautiin ja muihin dementioihin, ruotsalaistutkimus osoittaa. Yhteys on havaittu aiemminkin, ja sen ajatellaan johtuvan toistuvasta pallon pukkaamisesta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkia Ruotsin korkeimmalla liigatasolla (Allsvenskan) vuosina 1924–2019 pelanneita Ruotsissa syntyneitä miehiä. Analyysiin valikoitui lopulta 6 000 pelaajaa, joita verrattiin 56 000 samanikäiseen verrokkiin.

Vuoteen 2020 mennessä 8,9 prosenttia pelaajista ja 6,2 prosenttia verrokeista oli sairastunut johonkin hermokudoksen rappeumaa aiheuttavaan tautiin.

Tarkemmassa analyysissa pelaajien riskit koskivat lähinnä Alzheimerin tautia ja muita dementioita, joiden riski oli noin 60 prosenttia suurempi kuin verrokkien. Parkinsonin tauti saattoi puolestaan olla hieman harvinaisempi pelaajilla, tulokset osoittivat.

Vastaavia tuloksia on saatu myös muissa maissa ja todennäköisesti yhteyden taustalla on pallon pukkaamisen aiheuttamat aivovammat. Tähän viittaa myös se, että ruotsalaisten tutkimuksessa riskit nähtiin kenttäpelaajilla, mutta ei maalivahdeilla, jotka pukkaavat palloa vain harvoin.

Tutkimus julkaistiin Lancet Public Health -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(Lancet Public Health 2023;8:e256–65)

https://doi.org/10.1016/S2468-2667(23)00027-0