Yleistä

Järvisyyhyn (uimarinkutkan, kerkaria-dermatiitin) aiheuttaa mikroskooppisen pienen imumadon toukka. Toukan pääisäntiä ovat vesilinnut ja väli-isäntiä vedessä olevat kotilot. Keski- ja loppukesällä voi toukkien määrä rantavesissä nousta niin suureksi, että järvisyyhyä esiintyy pieninä paikallisina epidemioina. Imumato ei lisäänny ihmisessä, ja se kuolee nopeasti. Aiemmin imumadolle altistuneet ja herkistyneet henkilöt saavat voimakkaampia oireita.

Järvisyyhyn oireet

Imumato tunkeutuu ihon pintakerrokseen, orvasketeen, ja voi aiheuttaa sekä välittömän että viivästyneen yliherkkyysreaktion. Välittömässä reaktiossa iho pistelee ja siihen ilmestyy pieniä, punaisia näppylöitä pian uinnin jälkeen. Viivästyneet oireet ilmaantuvat vuorokauden kuluessa, jolloin iholle nousee punoitusta ja kutiavia näppylöitä, mahdollisesti pieniä rakkuloitakin (ks. kuva ). Ihottumaa on usein säärissä kahlailun jäljiltä, ja uinnin jälkeen uimapuvun peittämä alue on oireeton. Järvisyyhyn oireet häviävät hoidottakin yleensä viikon kuluessa, mutta joskus paraneminen kestää parikin viikkoa.

Kuva

Järvisyyhy. Järvisyyhyn aiheuttaja on Schistosoma-imumato, jonka aiheuttamat näppylät ja paukamat ilmaantuvat uinnin jälkeen paljaana olleille ihoalueille, eivät yleensä uimapuvun alle. Lähde: Hannuksela M, Karvonen J, Reunala T, Suhonen R (toim.). Ihotaudit. 2. painos. Kustannus Oy Duodecim 2008; s. 229.

Järvisyyhyn toteaminen

Järvisyyhydiagnoosi tehdään oireiden kulun ja taudinkuvan perusteella. Diagnoosin tekoa helpottaa se, että tapauksia on samalla seudulla yleensä useita.

Järvisyyhyn itsehoito

Antihistamiini lievittää kutinaa ja hydrokortisonivoide lyhentää jonkin verran iho-oireiden kestoa.

Milloin lääkäriin?

Jos kutiseva, näppyläinen ihottuma pitkittyy eikä sen syy selviä, on syytä käydä lääkärissä.

Ehkäisy

Imumatojen kiinnittymistä ihoon voi vähentää käymällä suihkussa heti uinnin jälkeen ja kuivaamalla iho pyyhkeellä hankaamalla. Uintia matalassa rantavedessä vesilintujen suosimissa järvissä kannattaa välttää.

Kirjallisuutta

  1. Jokiranta S. Järvisyyhy. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 17.1.2022.
  2. Carbonell C ym. Clinical Spectrum of Schistosomiasis: An Update. J Clin Med. 2021; 10(23): 5521.