Kantapäiden sivuilla ja ranteissa näkyvät piatsogeeniset papulat ovat paineen aiheuttamia kyhmyjä. Suomeksi niitä voi sanoa rasvatyriksi, sillä kyhmyt aiheutuvat ihonalaisen rasvan pullistumisesta ihon sidekudokseen. Eräänlaisia rasvatyriä on myös ns. kosmeettisessa selluliitissa, jossa reisien ja usein pakaroidenkin iho on muhkurainen.

Rasvatyriä on joskus jo vastasyntyneillä jalkaholvien reunoissa, mutta ne yleistyvät ikää myöten niin, että myöhemmässä keski-iässä niitä on jo noin 70 %:lla väestöstä. Rasvatyriä esiintyy eniten kantapäiden ja ranteiden sisäsivuilla. Niitä esiintyy hiukan enemmän ylipainoisilla ja tiettyjen perinnöllisten sidekudossairauksia yhteydessä.

Oireet

Ranteiden rasvatyrät tulevat esiin vain, kun rannetta taivuttaa taaksepäin. Ne eivät aiheuta kipua tai muita oireita. Jalkojen rasvatyrät näkyvät ja tuntuvat henkilön seistessä (ks. kuva ). Lapsilla niitä on useimmin jalkaholvin sisäreunassa ja aikuisilla kantapäiden sivuissa, tavallisimmin sisäpuolella. Jalkojen rasvakyhmyt ovat joskus kipeitä, jolloin ne saattavat haitata seisomatyötä ja liikuntaa, erityisesti pitkänmatkanjuoksua.

Kuva

Jalkojen rasvatyrät. Jalkojen rasvatyriä (Piezogenic pedal papules, ks. Jalkojen ja ranteiden rasvatyrät) nilkan alueella. Rasvatyrät ovat melko yleisiä ja tavallisesti oireettomia.

Taudin toteaminen

Diagnoosiin riittää rasvatyrien näkeminen.

Itsehoito

Useimmiten rasvatyrät eivät vaadi mitään hoitoa. Jos tyrät ovat kipeitä ja haittaavat esimerkiksi seisomatyötä, on viisainta ensin yrittää muuttaa työtapaa tai jalkineita. Tarvittaessa jalkojenhoitaja voi auttaa sopivan pohjallisen valinnassa tai erityispohjallisen valmistamisessa. Jalkineen vaihto auttaa usein aktiiviliikkujia.

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin tullaan yleensä vain taudinmääritystä varten. Kivuliaissa tapauksissa rasvatyriin voidaan ruiskuttaa kortisonin ja paikallispuudutteen seosta.

Ehkäisy

Rasvatyrien ilmaantumista ei tiettävästi voida ehkäistä.

Kirjallisuutta

  1. Gorman R. Piezogenic pedal papules. eMedicine (vaatii käyttäjätunnuksen). Päivitetty 14.8.2017.