Dientamebiaasi

Esiintyvyys ja tartunta

Dientamoeba fragilis on alkueläin, joka nimestään huolimatta kuuluu ei kuulu ameboihin vaan siimaeläimiin.

Dientamebiaasia esiintyy maailmanlaajuisesti. Esiintyvyys vaihtelee maittain, alueittain ja ikäryhmittäin. Dientamoebaa on etsitty Suomessa aktiivisesti potilasnäyttein vasta 2010 alkaen. Nykyisin dientamoebiaasi on Suomen yleisin suoliston alkueläininfektio; tautitapauksia diagnosoidaan vuosittain yli 500. Infektioita voidaan tavata tropiikkiin tai subtropiikkiin matkustaneilla, mutta usein tartunta on saatu kotimaassa. Dientamoebaa tavataan eniten päiväkoti-ikäisillä lapsilla ja heidän huoltajillaan.

Nykykäsityksen mukaanDientamoeba tarttuu ulosteen saastuttamasta ruoasta tai juomasta tai suoraan ihmisestä toiseen. Myös kihomadot voivat kuljettaa Dientamoebaa. Sillä on havaittu kystamuoto, joka helpottaa tarttumista. Dientamoebaaiheuttaa oireita vain osalle ihmisistä. Myös oireettomat voivat levittää loista.

Oireet

Osa tartunnan saaneista on oireettomia. Oireeton kantajuus on yleistä erityisesti lapsilla. Samassa perheessä voidaan tavata oireisia ja oireettomia tartunnan saaneita.

Dientamoebiaasi ei pahimmillaankaan ole hengenvaarallinen, mutta pitkäaikaiset oireet voivat haitata potilaan päivittäistä elämää huomattavasti. Oireisilla vaivat ovat usein kestäneet pitkään tai jopa kuukausia tai vuosia ennen kuin diagnoosi löytyy. Oireisto vaihtelee vähäisistä ilmavaivoista potilaan elämää ja hyvinvointia monin tavoin rajoittavaan ja hankaloittavaan taudinkuvaan. Tyypillisiä oireita ovat ilmavaivat ja pitkittynyt ripuli tai löysät ulosteet. Osalla taudinkuvaan voi kuulua "vessakiire", ajoittainen ummetus, vatsakivut ja -krampit, laihtuminen ja poikkeuksellinen väsymys.

Toteaminen ja hoito

Dientamoeba fragilista on syytä etsiä ja hoitaa vain oireisilta henkilöiltä. Ensisijainen tutkimus on geenimonistustesti (PCR-testi) ulosteesta. Useimmissa laboratorioissa käytetään testiä, joka löytää kaikki neljä tärkeintä suoliston alkueläintä (Cryptosporidium, Dientamoeba fragilis, Entamoeba histolytica, Giardia lamblia). Joissakin laboratorioissa Dientamoeba ei sisälly tähän pakettitutkimukseen ja se joudutaan pyytämään erikseen. Toissijainen tutkimus on amebavärjäys kolmena eri päivänä otetuista ulostenäytteistä.

Avohoidossa ensisijaisena lääkkeenä käytetään yleensä metronidatsolia. Tehokkain hoito on paromomysiini, jota ei ole rekisteröity Suomessa, mutta sillä on määräaikainen erityislupa eli lääkäri voi määrätä sitä tavallisella reseptillä. Paromomysiini on huomattavasti kalliimpi lääke kuin metronidatsoli. Vaihtoehtoisia lääkkeitä ovat seknidatsoli tai tinidatsoli, joiden etuna on kerta-annoshoito. Ne kuuluvat samaan lääkeryhmään kuin metronidatsoli ja myös ne ovat teholtaan selvästi heikompia kuin paromomysiini. Ne ovat erityislupavalmisteita eli niitä ei ole rekisteröity Suomessa. Erikoissairaanhoidossa potilas yleensä saa erityislupalääkkeet sairaala-apteekista osana käyntiä.

Hoidon onnistuminen varmistetaan kontrolloimalla ulostenäyte neljän viikon kuluttua lääkityksen päättymisestä. Jos kontrollinäyte on negatiivinen ja oireet jatkuvat samanlaisina, on aiheellista etsiä muita syitä oireiden taustalta. Pitkään kestäneessä dientamebiaasissa toipuminen voi tapahtua asteittain suolen toipuessa (vrt giardiaasi). Jos oireet ensin helpottavat ja palaavat joskus myöhemmin, voidaan epäillä uusintainfektiota.

Oireettomia kantajia ei ole tarpeen hoitaa. Oireettoman henkilön hoitoa voi harkita, jos perheenjäsenellä on toistuvia hankalaoireisia Dientamoeba-infektioita ja epäillään perhepiirissä tapahtuvia toistuvia uusia tartuntoja.

Giardiaasi

Esiintyvyys ja tartunta

Taudin aiheuttaa Giardia lamblia -siimaeläin. Giardiaa esiintyy eniten trooppisissa ja subtrooppisissa maissa, joissa vesi- ja ravintohygienia ovat huonot. Giardiaasia todetaan Suomessa 200–400 henkilöllä vuosittain; valtaosa tartunnoista on saatu ulkomailla. Giardia voi aiheuttaa epidemioita ulosteella saastuneen veden tai ruoan kautta.

Tartunta saadaan nielemällä Giardian kystamuotoja. Tavallisimmin tartunta saadaan ulosteen saastuttamista pintavesistä tai ruoka-aineista. Useat luonnonvaraiset eläimet voivat toimia taudin välittäjinä. Tartunta suoraan ihmisestä toiseen on mahdollista, esim. perheen sisällä tai päiväkodissa.

Oireet

Giardia kiinnittyy pohjukaissuolen limakalvoon. Taudinkuva vaihtelee oireettomasta akuuttiin rajuun ripuliin ja krooniseen imeytymishäiriöön. Akuutissa giardiaasissa oireet alkavat yleensä 1–3 viikon kuluttua tartunnasta, usein ylävatsan kouristelutuntemuksina ja pahoinvointina. Ulosteen koostumus vaihtelee löysästä rajuun ripuliin. Uloste voi olla runsasta, pahanhajuista, vaaleaa tai kelluvaa. Vatsan turvotus, ilmavaivat, ruokahaluttomuus ja laihtuminen ovat yleisiä oireita.

Kuumetta ei yleensä ole. Kroonistuessaan taudinkuva muuttuu aaltoilevaksi ja välissä voi olla täysin oireettomia jaksoja. Ilman lääkehoitoa oireet usein lievittyvät asteittain muutamien kuukausien aikana, mutta kystojen erittyminen jatkuu senkin jälkeen. Giardiaasi voi aiheuttaa viikkojen kuluessa ohutsuolen suolinukan surkastumista ja suolen imeytymishäiriöitä. Tällöin taudinkuva voi muistuttaa maitosokerin imeytymishäiriötä (laktoosi-intoleranssia) tai keliakiaa.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Giardian kystojen erittyminen ulosteeseen alkaa 2–4 viikon kuluttua tartunnasta. Herkin tutkimus on ulosteen geenimonistustesti (PCR-testi), joka löytää myös Entamoeba histolytican, Cryptosporidiumin ja, laboratorion käyttämästä testistä riippuen, yleensä myös Dientamoeba fragiliksen. Giardiaasi voidaan todeta myös mikroskopoimalla ulosteesta kystia. Koska nämä erittyvät jaksoittain, tutkitaan useita eri päivinä otettuja ulostenäytteitä.

Tauti voidaan hoitaa Giardiaan tehoavan lääkkeen kerta-annoksella (tinidatsoli) tai viikon mittaisella kuurilla (metronidatsoli). Myös oireettomat Giardian kantajat on syytä hoitaa. Raskauden aikana giardiaasi hoidetaan vain, jos oireet vaativat sitä. Hoito toteutetaan silloin paromomysiinillä, joka ei imeydy suolistosta.

Hoidon onnistuminen varmistetaan ulostenäytteistä 1 ja 2 kuukauden kuluttua hoidon päätyttyä. Jos Giardiaa löytyy edelleen, kannattaa tutkia samassa taloudessa asuvat ja hoitaa kaikki todetut tapaukset samanaikaisesti. Jos tästä huolimatta Giardiaa löytyy edelleen ulosteesta, se on todennäköisesti resistentti käytetylle lääkkeelle. Tällöin potilas lähetetään yleensä erikoissairaanhoitoon, missä tauti hoidetaan erityislupaa vaativilla valmisteilla.

Vaikka hoito olisi onnistunut, oireet voivat jatkua viikkoja ja jopa kuukausia, sillä ohutsuolen vaurioitunut suolinukka korjaantuu hitaasti. Laktoositon runsaskuituinen ruokavalio helpottaa usein oireita ja nopeuttaa toipumista.

Giardia -tartuntoja ehkäistään hyvällä ruoka- ja juomahygienialla, samalla tavalla kuin matkaripulia.

Amebiaasi

Esiintyvyys ja tartunta

Amebiaasin aiheuttaa Entamoeba histolytica -alkueläin. Sitä esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla vyöhykkeillä ympäri maapallon. Tautitapauksia tavataan vuosittain noin 40–50 miljoonaa. Niistä noin 10 % on oireisia ja noin 40 000–100000 /v johtaa kuolemaan. Alueilla, joilla amebiaasi on yleinen, on runsaasti oireettomia kantajia, jotka levittävät tautia ulosteiden kautta ympäristöönsä. Suomessa diagnosoidaan vuosittain korkeintaan muutama kymmenen tapausta, useimmiten ulkomaanmatkan tuliaisina.

Tartunta saadaan ameban kystia erittävän ihmisen ulosteesta yleensä ruoan tai juoman välityksellä tai suoraan lähikontaktissa.

Oireet

Noin 90 %E. histolytica -infektioista on oireettomia tai vähäoireisia. Oireet alkavat aikaisintaan viikon kuluttua tartunnasta, joskus vasta muutaman kuukauden päästä. Oireet ilmenevät usein vähitellen.

E. histolyticavoi tunkeutua paksusuolen seinämään, tuhota suolen epiteelisolukkoa ja aiheuttaa kraaterimaisia haavaumia. Suoliston amebiaasin taudinkuva vaihtelee lievästä ripulista jopa hengenvaaralliseen veriripuliin eli dysenteriaan. Muita oireita ovat vatsakipu, vatsakouristukset, väsymys, lämmönnousu, ruokahaluttomuus, päänsärky ja alaselän kipu. Potilas on usein kuumeinen ja ulosteessa nähdään silmin havaittavaa verta. Amebat voivat kulkeutua laskimoveren mukana muualle elimistöön, useimmiten maksaan, jonne voi syntyä amebapaise.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Ensisijainen diagnostinen menetelmä on geenimonistustesti (PCR-testi). Se on muita menetelmiä herkempi ja löytää samalla myös Cryptosporidiumin, Giardian ja – laboratoriosta riippuen – yleensä myös Dientamoeba fragiliksen. Mikroskopoimalla voidaan nähdä ameban kystia tai liikkuvia ns. trofotsoiittimuotoja.

Ameban aiheuttama maksapaise todetaan kuvantamalla, esimerkiksi ultraääni- tai tietokonekuvauksella. Ulkonäöltään se voi muistuttaa bakteerin aiheuttamaa märkäpesäkettä. Diagnoosi voidaan varmentaa märittämällä veren ameba vasta-aineet tai ottamalla märkäpesäkkeestä neulanäyte.

Amebiaasi hoidetaan antibiootilla (metronidatsoli). Suolen kystojen hävittämiseksi tarvitaan lisäksi toinen lääke (paromomysiini, erityislupavalmiste).  Jatkotartuntojen ehkäisemiseksi myös oireettomat kystan kantajat hoidetaan. Ulostenäytteet kontrolloidaan neljä viikkoa hoidon jälkeen.

Amebiaasia ehkäistään hyvällä hygienialla ja puhtaalla juomavedellä. Veden klooraaminen ei eliminoi E. histolytican kystia, mutta veden jodikäsittely tai keittäminen eliminoivat kystat.

Kryptosporidioosi

Esiintyvyys ja tartunta

Cryptosporidiumit ovat itiöeläimiin kuuluvia alkueläimiä, joista yksi on ihmisen parasiitti (C. hominis), lisäksi useat eläinten Cryptosporidium-lajit voivat aiheuttaa taudin myös ihmiselle. Tauti tarttuu ulosteen kystista ruoan tai juoman välityksellä tai suoraan kosketustartuntana.

Tautia esiintyy maailmanlaajuisesti. Vasikoille ripulia aiheuttavaC. parvumvoi tarttua ihmiseen, ja Suomessakin on todettu useita navetoista saatuja tartuntoja. Suomessa on kuvattu useita pieniä epidemioita, joissa tartuntalähteeksi on tunnistettu joko ruoka tai juomavesi. Osa tartunnoista on saatu kylpylähotellissa, joten myös uimavesivälitteinen tartunta on mahdollinen. Taudin maailmanlaajuinen merkitys on lisääntynyt viime vuosikymmeninä.

Oireet

Oireet alkavat noin viikon (2–10 pv) kuluttua tartunnasta. Oireita ovat vatsankouristelu, pahoinvointi ja joskus hyvinkin runsas vesiripuli. Perusterveillä tauti paranee itsestään noin 12 päivässä (2–30 pv). Immuunipuutteisilla tauti voi olla pitkäkestoinen ja vakava.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Ensisijainen diagnostinen menetelmä on ulosteen geenimonistustesti (PCR-testi). Se on muita menetelmiä herkempi ja tutkimus löytää samalla myös Entamoeba histolytican, Giardian ja – laboratoriosta riippuen – yleensä myös Dientamoeba fragiliksen. Vaihtoehtona on etsiä ulosteesta kystoja erityisvärjäyksellä.

Hoito on oireenmukainen. Voimakasoireisen taudin hoidoksi voidaan antaa lääkitys (nitatsoksanidi, erityislupavalmiste), joka tosin tehoaa kuitenkin vain noin puolessa tapauksista.

Kryptosporidioosi tarttuu herkästi, minkä takia se voi aiheuttaa juomavesi-, uimavesi- tai kosketuslevitteisiä epidemioita. Cryptosporidiumin ookystat eivät tuhoudu klooratussa vedessä, vaan säilyvät tällöinkin tartuttavina.

Taulukko 1. Ulosteesta löytyviä alkueläimiä, jotka eivät aiheuta oireita eivätkä vaadi hoitoa
Blastocystis hominis
Chilomastix meslinii
Endolimax nana
Entamoeba coli
Entamoeba hartmannii
Iodamoeba butschlii
Taulukko 2. Harvinaisia suoliston alkueläintauteja
Alkueläin Tartuntatie Oireet Todettu Suomessa
Balantidium coli Sian uloste, tartunnan saanut henkilö, ulosteen saastuttama ruoka/juoma Paksusuolentulehdus, ripuli, joskus veriripuli. Harvoin
Cyclospora cayetanensis Ulosteen saastuttama ruoka/juoma Vesiripuli, kuume, vatsakivut, vatsan turvotus,immuunipuutteisilla pitkittynyt ripuli Yksittäisiä tapauksia
Cystoisospora belli Ulosteen saastuttama ruoka/juoma Vesiripuli, kuume, vatsakivut,immuunipuutteisilla pitkittynyt ripuli Yksittäisiä tapauksia

Kirjallisuutta

  1. Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki, Anu Kantele. Johdanto suoliston alkueläintauteihin. Lääkärin käsikirja [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 15.7.2019]. Saatavilla Internetissä (sisältyy Lääkärin tietokantoihin, vaatii käyttäjätunnuksen).
  2. Sakari Jokiranta, Anu Kantele. Dientamebiaasi aikuisilla. Lääkärin käsikirja [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 12.12.2020]. Saatavilla Internetissä (sisältyy Lääkärin tietokantoihin, vaatii käyttäjätunnuksen).
  3. Pietilä JP, Meri T, Siikamäki H ym. Dientamoeba fragilis - the most common intestinal protozoan in the Helsinki Metropolitan Area, Finland, 2007 to 2017. Euro Surveill 2019;24(29): PubMed PMID: 31339096
  4. Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki. Giardiaasi. Lääkärin käsikirja [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 19.12.2018]. Saatavilla Internetissä (sisältyy Lääkärin tietokantoihin, vaatii käyttäjätunnuksen).
  5. Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki. Amebiaasi. Lääkärin käsikirja [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 23.7.2020]. Saatavilla Internetissä (sisältyy Lääkärin tietokantoihin, vaatii käyttäjätunnuksen).
  6. Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki. Ameba-absessi. Lääkärin käsikirja [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 30.9.2019]. Saatavilla Internetissä (sisältyy Lääkärin tietokantoihin, vaatii käyttäjätunnuksen).
  7. Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki. Kryptosporidioosi. Lääkärin käsikirja [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 18.2.2020]. Saatavilla Internetissä (sisältyy Lääkärin tietokantoihin, vaatii käyttäjätunnuksen).
  8. Suokorpi A, Autio T, Ruotsalainen E, ym. Miksi kryptosporidioositapaukset lisääntyvät Suomessa? Duodecim 2019;135(17):1635–43 2.