Markkinoija

SANTEN

Vaikuttava aine

dortsoliamidi, timololi

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään glaukooman eli silmänpainetaudin hoitoon, yleensä tilanteessa jossa pelkkä timololihoito ei riitä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Tavallisesti otetaan yksi tippa sairaaseen silmään kahdesti vuorokaudessa.

Lääkkeen ottaminen

Tippa annostellaan siten, että pää taivutetaan taaksepäin ja lääkettä tiputetaan alaluomesta peukalolla ja etusormella muodostettuun taskuun. Tipan ottamisen jälkeen silmä pidetään kiinni hetken aikaa, jolloin lääke leviää tasaisesti silmämunan päälle. Räpyttelemistä on syytä välttää, jotta lääke pysyisi silmässä. Tippapullon kärjellä ei saa kosketella silmää eikä sen ympäristöä. Lääkkeen säilöntäaine voi värjätä pehmeät piilolasit, eli sellaiset pitää ottaa pois ennen tippojen ottamista ja ne saa laittaa takaisin aikaisintaan 15 minuutin kuluttua. Kerta-annospakkaukset pitää hävittää heti lääkkeen ottamisen jälkeen, vaikka niissä olisi vielä ainetta jäljellä. Muiden silmälääkkeiden ottamiseen on pidettävä vähintään 10 minuutin väli.

Vaikutustapa

Valmisteen kumpikin aine alentaa kohonnutta silmänpainetta vähentämällä silmän kammionesteen erittymistä. Vaikutustavat kuitenkin poikkeavat toisistaan, jolloin yhteiskäytössä aineiden teho kasvaa.

Haittavaikutukset

Silmässä voi hetken aikaa tiputtamisen jälkeen olla polttava tai pistävä tunne. Melko usein ilmenee myös lieviä makuaistin häiriöitä. Jos paikallinen ärsytys on voimakasta, on syytä ottaa yhteys lääkäriin. Muita mahdollisia haittavaikutuksia ovat mm. päänsärky, sidekalvon punoitus, silmien kutina, pahoinvointi, heikkous tai väsymys. Lääkettä voi imeytyä silmän limakalvon kautta verenkiertoon, mikä on otettava huomioon mm. sydämen ja verenkiertoelinten sekä hengityselinsairauksien hoidon yhteydessä. Näkö voi hetken aikaa tippojen ottamisesta olla hämärtynyt, mikä saattaa heikentää ajokykyä.

Raskaus ja imetys

Lääkettä ei suositella käytettäväksi raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

COSOPT silmätipat, liuos 20 mg/ml+5 mg/ml

Tämä lääkevalmiste ei vaadi lämpötilan suhteen erityisiä säilytysolosuhteita. Pidä pullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

COSOPT silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 20 mg/ml+5 mg/ml

Säilytä alle 25 °C.
Säilytä alkuperäisessä kuoressa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

COSOPT silmätipat, liuos 20 mg/ml+5 mg/ml

Kirkas, väritön tai lähes väritön, hieman viskoosi liuos, jonka pH-arvo on 5,5–5,8 ja osmolaarisuus 242–323 mOsm.

COSOPT silmätipat, liuos, kerta-annospakkaus 20 mg/ml+5 mg/ml

Kirkas, väritön tai lähes väritön, hieman viskoosi liuos, jonka pH-arvo on 5,5–5,8 ja osmolaalisuus 242–323 mOsmol/kg.

Hinta ja pakkaustiedot