Markkinoija

PFIZER

Vaikuttava aine

klindamysiini

Käyttötarkoitus

Monenlaisten bakteerien aiheuttamien, usein vaikeiden tulehdusten hoito. Tällaisia voi olla mm. hengitysteissä, ihossa, vatsaontelon sisällä tai muuallakin elimistössä olevat infektiot.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Kapselin kanssa niellään vähintään puoli lasillista vettä. Oraaliliuos annostellaan millilitroina lääkemitan avulla. Ateriointi ei vaikuta lääkkeen imeytymisnopeuteen, joten lääkkeen voi ottaa ruokailun yhteydessä tai aterioiden välillä.

Vaikutustapa

Klindamysiini tappaa bakteereita. Lääke vaikuttaa parhaiten, kun sitä on elimistössä tarpeeksi suurina pitoisuuksina ja riittävän pitkään. Tämän vuoksi kuuri kannattaa ottaa loppuun ja noudattaa annostusohjetta muutoinkin tarkkaan.

Haittavaikutukset

Muiden bakteerilääkkeiden tavoin klindamysiini voi aiheuttaa pahoinvointia, ripulia tai muita ruoansulatuskanavan oireita. Jos ripuli on voimakasta, lääkkeen ottaminen kannattaa lopettaa ja ottaa yhteys lääkäriin. Lääke voi aiheuttaa myös ihottumia tai muita allergisia reaktioita sekä kutinaa limakalvoilla.

Raskaus ja imetys

Klindamysiini käyttämisestä raskauden tai imetyksen aikana on vähän kokemuksia. Tämän vuoksi lääkettä yleensä vältetään näissä tilanteissa.

Säilytys

DALACIN kapseli 150 mg, 300 mg

Säilytä alle 25 °C.

DALACIN rakeet oraaliliuosta varten 15 mg/ml

Säilytä alle 25 °C.

Käyttökuntoon saatetun lääkevalmisteen säilytys, ks. kohta Kestoaika.

Ulkonäkö

DALACIN kapseli 150 mg, 300 mg

150 mg kapseli: Merkintä ”Clin 150” ja "Pfizer", väri valkoinen, koko 1.
300 mg kapseli: Merkintä ”Clin 300” ja "Pfizer", väri violetti, koko 0.
 

DALACIN rakeet oraaliliuosta varten 15 mg/ml

Valkoisia tai lähes valkoisia, kirsikanmakuisia rakeita.

Hinta ja pakkaustiedot